Tässä kuussa Juoni keskittyy Kaupunkiin, kaupunkeihin, urbaaneihin ilmiöihin. Teema hurahtaa käyntiin videotaiteella: JTM testaa New Yorkiin liittyviä kappaleita ja Mirja Nuutisen valokuvataiteessa villieläimet valloittavat Lontoota.

Kaupunki-numerossa liikutaan kaupungin kaikilla tasoilla: ihaillaan horisontissa siintävien pilvenpiirtäjien siluetteja, väistellään kiireisiä ihmisiä kadun vilinässä ja haistellaan likavesiä syvällä kaupungin alapuolella. Kaupunkien luonnetta tutkitaan kaikilla aisteilla: tulossa on niin makuun kuin ääneenkin keskittyviä avauksia.

Juoni on siirtynyt joustavampaan julkaisuaikatauluun. Kaupunki-teemaan liittyvää sisältöä julkaistaan pikkuhiljaa seuraavan kuukauden ajan, kunnes 14.3. siirrytään seuraavaan teemaan. Pistäkääpä siis syötteenne kuntoon, jotta pysytte ajan tasalla!

Mirja Nuutisen villeissä unimaisemissa värikkäät eläimet valloittavat Lontoon. Juonella on nyt onni näyttää Mirjan valokuvataidetta videomuodossa.

Heippa rakkaat juonikkaat ihmiset!

Olimme männä viikolla koolla Nuutisen Joonan ja Linjan Heidin kanssa ja päätimme, että nyt on aika herättää Juoni horroksestaan. Olemme tahoillamme kaipailleet Juonen hyviä meininkejä, ihmetelleet yhä korkeina pysyneitä kävijälukuja ja harmitelleet mainion ulkoasun ja julkaisujärjestelmän turhana lojumista. Juoni on aivan liian hieno juttu noin vain unohdettavaksi.

Potkaisemme homman käyntiin 14.2. Teemana KAUPUNKI. Tai kaupungit: jos sinulla on näkökulmaa vaikkapa Kuopioon, Rovaniemeen, Forssaan tai Ouagadougouhun, tässä on tilaisuutesi avautua. Kaikenlaiset urbaanit ilmiöt odottavat tarkastelijaansa: neulegraffitit, kaupunginvaltuustot, salakäytävät, kaupunkilehtien tekstiviestipalstat, betonin koostumus. Tilat, äänet, tunnelmat.

Aiemmasta poiketen 14.2. ei ole deadline, vaan ensimmäinen julkaisupäivä. Teemaan liittyvää materiaalia julkaistaan vielä kuukauden ajan (tai seuraavan teeman alkuun saakka – syklin pituutta ei ole vielä määritetty).

Toimituspäällikön vanhat suolaiset saappaat ovat ihanat. Astun niihin mielelläni, ja meinaan saapastella entistä rennommassa takakenossa. Lähettäkää siis juttuideanne, kyselynne ja valmiit materiaalinne minulle: sähköpostilla osoitteeseen kaisa.kortekallio@juoni.net, kommenttina tähän tai vaikka telepaattisesti.

Plus että! Tärkeää! Juuri nyt emme tiedä, kuka Juonta oikein haluaa tehdä. Oletko se sinä? Kerro minulle jos olet! Ilmoittautuneiden kesken voidaan sitten kommunikoida jollain muulla areenalla, luultavasti Juonen foorumilla. Jos olet sitoutumiskammoinen, älä peljästy: voit aivan hyvin hämmentää soppaa vain silloin tällöin. Kertaluontoisistakin osallistumisista tykkäämme! Kaiken muotoisista! Reportaasit ja taidevideot ovat tasa-arvoisesti arvostettuja! Nerous ja häröpalloilu ovat Juonessa sulassa sovussa, ideaalitilanteessa jopa sulautuneina.

Ja luonnollisesti: jos tunnette jonkun, jonka pitäisi selvästi olla mukana Juonessa, välittäkää sanaa.

Juoni-innokkain terveisin,

Kaisa Kortekallio

Kun vuoden pimeimmästä päivästä on selvitty ja suunta on taas kohti valoa, sitä on syytä juhlistaa! Joulun ja lisääntyvän valon kunniaksi Juoni tarjoaa lukijoilleen sarjan näkökulmia erilaisten pienten olentojen kasvuun. Kauniit valokuvat löytyvät täältä.

Juoni palaa hiljaiselostaan juuri julkaistulla Kasvu-teemaisella numerolla. Numerossa on mukana vanhat tutut JTM testaa ja Peukalolle kyytiä, ja lisäksi pohditaan muunmuassa koirien ja ihmisten kasvatusta.

Juonella on myös uusi ulkoasu – Juoni 3.0. Sivustolla on samat ominaisuudet ja sisältö kuin ennenkin, mutta ilmettä on siistitty ja käytettävyyttä parannettu. Kehitys tällä saralla jatkuu yhä.

Tervetuloa uuteen Juoneen!

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Matka käy Jyväskylästä Ouluun ensilumen sataessa. Romanttista? No ei, mutta kasvattavaa.

Ajankohta: Perjantaiaamupäivä lokakuun viimeisenä päivänä.
Keli: Jyväskylässä vesisadetta, Viitasaarella räntäsadetta, siitä eteenpäin lumisadetta.
Lähtötilanne: Kello puoli kymmenen. Ystävän luona Tourulassa katsoin ikkunasta ulos, huokaisin, laitoin lenkkarit jalkaan ja ryhdyin raahaamaan kahta viisikiloista kirjakassia ja kolmekiloista “kannettavaa” kohti Laukaantien moottoritieramppia. Kengät ehtivät kastua jo tämän parikilometrisen kävelymatkan aikana ja sateenvarjo oli hajoamisen partaalla.

Odotusaika: Viitisen minuuttia rampille pääsystä.
Matka: Laukaantien ramppi Jyväskylän Holstissa – Tikkakosken siviililentoaseman risteys, n. 20 km.
Kuski: Jyväskylän maalaiskunnan sisäistä postia kuljettava viisikymppinen mies.
Auto: Vanha pakettiauto, etupenkillä pari laatikollista postia.
Reitti: Kuski vei postia ala-asteille. Sain nähdä muutaman mielenkiintoisen sivutien Palokassa ja Piippolassa.
Keskustelunaiheita: Kuntaliitos ja sen vaikutukset postinkuljetuksen organisointiin, postikuskityön edut ja haitat selkävaivaiselle, sää. Kuski teki pienen ylimääräisen lenkin, jotta pääsisin hyvälle paikalle, ja pahoitteli vielä sitä että joutui jättämään minut sateeseen. Koin lämpimiä tunteita.

Odotusaika: Kymmenisen minuuttia.
Matka: Tikkakosken siviililentoaseman risteys – Viitasaaren keskusta, n. 80 km.
Kuski: Asiallinen reservinupseeri matkalla puhumaan veteraaniseuran tilaisuuteen.
Auto: Laaja ja luotettava mersu.
Keskustelunaiheita: Jämptiä ja fiksua kanssakäymistä opiskeluista, töistä ja aikuistumisesta. Mies kertoi tarinoita lapsistaan ja juurettomuudesta. Hyvät jutut, mutta harmillinen kiire – jouduin jäämään Viitasaaren keskustaan.

Odotusaika: Kävelin keskustasta nelostien toisella puolella olevan huoltoaseman parkkipaikalle. Harkitsin liikenneympyrän vieressä liftaamista, mutta se vaikutti liian hankalalta. Tein siis jotain, mitä en yleensä tee – lähdin kyselemään kyytiä parkkipaikalla. Kysymykseni “anteeksi, oletteko menossa pohjoiseen” sai alkuun pelkästään kieltäviä vastauksia. Sade oli muuttunut rännäksi ja minulla alkoi olla kylmä. Puolen tunnin odottelun jälkeen sain kuitenkin kyydin, joka olikin jättipotti.
Matka: Viitasaarelainen huoltoasema – Oulun Laanila n. 240 km.
Kuski: Nelikymppinen mies farkuissa ja fleecetakissa, matkalla Kuusamoon metsästämään.
Auto: Yhdeksänpaikkainen pikkubussi. Kuski kommentoi autolle kävellessä, että “mahtuisihan tuohon vielä seitsemän, mutta niin monta ei taida tulla”.
Keskustelunaiheita: Lumi, talvirenkaat, liikennekäyttäytyminen. Radio kertoi samoista asioista. Minä otin kengät pois ja annoin märkien jalkojeni lämmitä. Kuski ohitteli harkiten mutta paljon, kaistojen väliin kertynyt sohjokerros jyrisi renkaiden alla. Radiojuontajat kertoivat hilpeitä juttuja, me naureskelimme. Kuski vihelteli. Jäin pois Kuusamontien varressa.

Kello 14.58 katsoin kelloa paikallisbussissa. Tärisin kylmästä mutta tiesin selvinneeni taas.

Mitä opin:
- myös Laukaantien rampilta voi lähteä yllättävän sujuvasti
- liftaaminen on asenne- ja varustelukysymys, ja näistä tärkeämpää on asenne: märissä lenkkareissakin voi olla hyvä ja luottavainen mieli.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Kuten jo tavaksi on käynyt, matka on Sinne ja Takaisin: Oulu-Jyväskylä-Oulu.

Meno

Ajankohta: Torstai-iltapäivä toukokuun lopulla.

Keli: Viitisentoista astetta lämmintä. Kaunista.

Lähtötilanne: Bussi 22 vie Zeppelinin rampin lähelle. Kävelen rampille ja ehdin juuri ja juuri nostaa peukaloni kun ensimmäinen auto pysähtyy ja antaa minulle kyydin perille asti.

Matka: Kempele-Jyväskylän Taulumäki, n. 330 km.

Kuski: Vasta eläköitynyt ydinvoimalatarkastajamies, joka on ulkonäöltään jotain joulupukin ja Sean Conneryn väliltä. Krapuloissaan leppoisan unelias. Ajaa silti jatkuvasti ylinopeutta. Käyttää apunaan mielenkiintoista navigaattorin lisälaitetta, joka ilmoittaa poliisin kameroista.

Auto: Leimuavanpunainen katumaasturi, luultavasti ökyin auto jossa olen koskaan ollut. Kyllä sellaisen viehätys on helppo ymmärtää.

Pysähtymispaikat: Kahden kahvitauon lisäksi tehdään ylimääräinen lenkki kuskin mökin kautta – tarkastetaan ovatko ikkunat ehjiä ja katiska täynnä. Ja olivathan ne. Mökki on maailman kauneimmalla paikalla. Herra yrittää myydä sitä minulle, kehotan palaamaan asiaan parinkymmenen vuoden päästä.

Keskustelunaiheita: Sekalaiset asiat. Kesä, luonto, liftaus. Kuski kertoo olleensa jatkuvaa matkustamista vaativassa työssä ja kyydinneensä varmaan yli sataa liftaria. Jutuista selviää, että mies on jo pienestä pitäen ajanut ylinopeutta. Jyväskylässä minä jään Taulumäen rampin päälle, mies jatkaa matkaansa Turkuun.

Paluu

Ajankohta: Sunnuntaiaamupäivä toukokuun lopulla.

Keli: Täysi kesä, ei pienintäkään virhettä havaittavissa.
Lähtötilanne: Bussi 22 vie Kirriin. Kävelen kilometrin Alvajärven rantaa päästäkseni moottoritien loppuun. Tuomet kukkivat, linnut laulavat ja päässä soi hyvä musiikki. Lisäerikoisuutena minulla on mukanani taulu, kooltaan noin 60 x 70 cm. Pysäkillä on elokuvallinen olo kun on niin hienot maisemat. Odottelen kymmenisen minuuttia.

Matka: Kirri – Saarijärventien risteys, n. 30 km.

Ihmiset: Venäläinen perhe matkalla Saarijärvelle – vanhemmat, kaksi lasta ja kissa. Lapset ovat vielä yöpuvuissa, pelkääjän paikalla istuvalla viisivuotiaalla pojalla on hillittömän tyylikkäät aurinkolasit.

Auto: Kauttaaltaan karvavuorattu 80-lukulainen asuntoauto. Tulee väkisin mieleen Totoro-elokuvan kissabussi.

Keskustelunaiheita: Takapenkki katsoo dvd:ltä elokuvaa, joten esittelyjen lisäksi ei juurikaan puhuta, paitsi perhe keskenään muutaman sanan venäjää. Istun näytön alla, joten minulta menee jonkin aikaa huomata, ettei elokuva olekaan venäläistä draamaa vaan dubattu Harry Potter. Erinomainen dubbaus kyllä.

Lähtötilanne: Saarijärventien risteys, viitisen minuuttia odottelua.

Matka: Saarijärventien risteys – Oulun Kaijonharju, n. 310 km.

Kuski: Tyypillinen suomalainen mies (TM). Nelikymppinen valtion virkamies palaamassa kalastus- ja juopottelureissulta Turun saaristosta. Juo punaista jaffaa ja polttaa ketjussa.

Pysähtymispaikat: Kärsämäen ABC.

Keskustelunaiheita: Minä kerron Yläkaupungin Yöstä. Kuski kertoo työprojekteistaan, jotka ovat yllättävän mielenkiintoisia. Ympäristösuunnittelua. Saan kyydin sadan metrin päähän kotiovesta.
Mitä opin:

• Pyhäsalmi on erinomaista mökkeilyseutua
• Moottoritien loppuun pääsemiseksi bussi 22 on sekä Oulussa että Jyväskylässä erinomainen vaihtoehto

Juonitekniikan maailmassa valo on valoa, tuli se sitten mistä tahansa. Siksi tässä testissä käydään läpi niin jouluvalot kuin kynttilätkin, katuvaloja ja aurinkoa unohtamatta. Ja koska energiankulutuksen ja estetiikan vertailu on niin kovin tylsää, tämän testin tyylilaji on persoonallisuustesti. Kuusi ihanan persoonallista valonlähdettä häikäisi raadin – entä sinä, kaipaatko jo tummia laseja?

KATUVALO

Katuvalot ovat rumia, vanhanaikaisia ja paistavat ikävästi sisätiloissa olijan silmään. Lisäksi ne häiritsevät romanttisia hetkiä valosaasteellaan, joka peittää tähdet näkyvistä. Toisaalta katuvalo on hyödyllinen valo, turva ryöstäjiä ja raiskaajia vastaan. Katuvalo lohduttaa yksinäistä kulkijaa loisteellaan silloinkin kun kukaan muu ei välitä. Katuvalo on kaikkien sorrettujen sankari – hoipertelevien kadunmiesten, pelokkaiden lehdenjakajien ja kurjien koiranrakkien väsymätön seuralainen.

Kiitämme

- turvallisuutta
- hyödyllisyyttä
- sympaattisuutta

Moitimme

- rumuutta
- silmään paistamista
- valosaastetta

**½

JOULUVALO

Jouluvalo on julkisuudenkipeä ketku, jonka tarkoitusperät ovat hämärät. Pyrkiikö se luomaan rauhallista tunnelmaa vai kiihdyttämään kassavirtaa? Pyrkiikö se kynttilän vai valomainoksen asemaan? Joka tapauksessa on selvää, että sen tarkoitus on korostaa itseään ja omaa koreuttaan. Pihakuusien valotkin huutavat kaikille ohikulkijoille: katsokaa, meillä vietetään joulua!

Toisaalta jouluvalo saattaa pirtsakan kuorensa alla olla herkkä ja epävarma – pelokas pikku lamppu joka hakee paikkaansa maailmassa ja haluaa vain että siitä pidettäisiin. Iki-iloinen ja hupaisa jouluvalo kaveeraa niin katuvalojen, pihavalojen kuin ihmistenkin kanssa, kaikkialla missä voi. Ja myönnetään, olisihan maailma paljon pimeämpi ilman sitä.

Kiitämme

- hyvää yritystä
- sosiaalisuutta

Moitimme

- roolin kaksijakoisuutta ja epäselvyyttä
- kapitalistisuutta

***

AURINKO

Valonlähteenä aurinko on lyömätön, pelkästään teknisistä ominaisuuksista sille pitäisi antaa kuusi tähteä. Luonteeltaan aurinko on kuitenkin narsistinen ja röyhkeä. Pyrkii monopolisoimaan valomarkkinoita ja sortaa pienempiä kilpailijoitaan. Esimerkiksi tietokoneen ja television näyttöruudut ovat iskeneet pienet hampaansa auringon markkinasektoriin, mikä on johtanut aggressiiviseen vastaiskuun. Auringonvaloa vastaan joutuu etenkin kesäisin suojautumaan voitein, vaattein ja verhoiluin. Auringon suurin ongelma lieneekin harhainen egosentrisyys – todellisuudessa kun aurinko ei kuitenkaan ole maailmankaikkauden napa, vaan ihan tavallinen tähti.

Kiitämme

- ilmaisuutta, avoimuutta ja maailmanlaajuisuutta
- valovoimaisuutta

Moitimme

- säätö- ja suuntausmahdollisuuksien puuttumista
- vaarallisuutta
- röyhkeyttä ja itsekeskeisyyttä

****

KYNTTILÄ

Valaisee vähän mutta tunnelmallisesti. Ottaa tilan haltuun välittömästi ja määrittää koko ympäröivää todellisuutta hyvin vahvasti, toisin kuin esimerkiksi aurinko tai kattolamppu. Kynttilä on valojen runoilija – se pysäyttää, sillä on asiaa, se haluaa parantaa maailman. Kynttilä pitää hyvästä ruoasta, viinistä, teestä ja ylipäätään pienistä nautinnoista. Fiilistelyvalo, joka ei sovellu aktiiviseen toimintaan. Täyttää tarkoituksensa täydellisesti.

Kiitämme
- tunnelmallisuutta
- tasapainoisuutta
- selkeää roolia

Moitimme
- heikkoja valaisuominaisuuksia
- laiskotteluun yllyttämistä

****½

LOISTEPUTKI

Loisteputki on kylmä ja persoonaton tehokkuuden perikuva, jota on mahdoton säätää sopivaksi. Vessat ja sairaalat ovat niitä harvoja paikkoja joihin se todella sopii – luultavasti siksi, että se luo saastaisuuden keskelle puhtauden tuntua. Raatia jakaa loisteputken merkitys yhteiskunnalle – pärjäisikö maailma ilman loisteputken valaisemaa avokonttoria ja kokoonpanolinjaa? Olisiko työhyvinvointi parempaa pehmeässä valossa vai johtaisiko loisteputken puute anarkiaan ja laiskotteluun?

Kiitämme
- tehokkuutta
- puhtauden illuusiota

Moitimme
- fasistisuutta
- persoonattomuutta

**

TIETOKONEEN NÄYTTÖ

Tyypillisesti näytön valaisuominaisuudet huomataan siitä, että vaivihkaa on tullut yö eikä muita valoja ole sytytetty. Näytön valo houkuttaa luokseen tarjoamalla kokonaisia uusia maailmoja, jotka saattavat saada unohtamaan kaikki muut valonlähteet – esimerkiksi auringon.

Näytön valo on sekopäinen visionääri, tiedemies joka höpisee omiaan ja unohtaa syödä. Se vetoaa tunteisiin innollaan ja tarjoamallaan tiedolla. Parhaimmillaan rohkaisee kokemaan uusia maailmoja, pahimmillaan irtaannuttaa todellisuudesta.

Kiitämme
- tiedonjakoa
- innostavuutta

Moitimme
- aikasyöppöyttä
- todellisuuspakoon yllyttämistä

***½

Minulla oli neljätoistavuotiaaksi asti pitkät hiukset. Sitten ajoin ne pois. Kovat tytöt käyttivät paksua kajalia ja huulikiiltoa, minä pidin sänkeni peittona kilisevää narrinhattua ja pukeuduin muodottomiin takkeihin. Koulun käytävillä teeskentelin etten kuullut huutoja.

Olen nyt kaksikymmentäkolme. Minulla on metallia tukassa ja jäykkäniskainen asenne, mutta viime aikoina olen alkanut pehmentyä. Ompelin juhlapaitaan pitsiä. Ostin sievät korkeakorkoiset kengät. Olen jopa suostunut katsomaan romanttisia komedioita. Kuka minusta oikein on tulossa?

Ostin tammikuussa ensimmäistä kertaa meikkejä. Se oli pelottavaa. Vielä pelottavampaa oli kokeilla niitä aineita kasvoihin. Näytin vieraalta, tunnuin vieraalta, kiertelin asunnossani tunnustellen identiteettini rakennuspalikoiden väkivaltaista törmäilyä. Ja kuitenkin se oli tehtävä, omat kasvot oli voitava nähdä maalattuna. Oli voitava kävellä muiden ihmisten eteen ripsivärin ja huulipunankin kanssa. Koska vain sillä tavalla voin katsoa pelkojani silmiin.

Minä pelkäsin tavallisuutta ja miellyttävyyttä, joukkoon kuulumista ja joukon sääntöjen mukaan toimimista. Puuterirasiasta löytyi puuterin lisäksi kaikki nämä asiat. Pelkäsin, pelkään yhä, että jos olen konventionaalisesti kaunis, sileä ja huoliteltu, kadotan sen mikä on eniten minua – katoan savuna ilmaan, enkä koskaan enää palaa.

***

Ehkä ihmisessä on aina toinen puoli, jonka esiin kääntäminen kiehtoo. Clark Kentillä on Teräsmies, Aku Ankalla Taikaviitta. Siivousfanaatikolla tulee joskus tarve sotkea kotinsa täysin, yltiösosiaalisen on päästävä hiljaisuuteen mökille. Vastakohdan kokeilu antaa syvyyttä ominaisuudelle – musta tehostaa valkoista.

Tai ehkä kyse on keskustelusta: teeseistä ja antiteeseistä. Muutos, joka on näennäisesti vastakohtainen aiemmalle tilanteelle, tarjoaakin vain uuden näkökulman; vanhaan yhdistettynä se saa aikaan synteesin, joka on samalla uusi teesi. Kun siis minä, määritellyltä identiteetiltäni naisellisista hömpötyksistä piittaamaton kovanaama, pakkeloinkin naamani ja pistän korkeat korot jalkaan, kyseessä ei ehkä olekaan teko minuutta vastaan, vaan minuuden uudelleenmäärittely. Uusi minä voi sisältää nämä molemmat asiat. Ja aikaa myöten tulee jälleen jotain, joka vaikuttaa vastakkaiselta tähän nähden, mutta toimiikin uudistavasti, muodostaen jälleen jotain jotenkin samankaltaista, mutta uutta.

Ehkä sitä kutsutaan kehitykseksi.
***

Ihmiset huomaavat muutoksen edelleen. “Sun hiukset on sitten lyhentyneet entisestään.” Enää en ryhdy selittelemään muutosta, vaan totean meidän leikkineen jälleen kotiparturikoneella. Alussa minulla oli tarve jotenkin selittää, mitä ihmettä olen tehnyt ja miksi.

Valtavan pieni asia. Hiusten leikkaaminen. Ja jostain kumman syystä se on saanut suuren symbolisen arvon.

Mies kysyi eilen puhelimessa, että “mites hiukset?”. “Ai että olenko jo toipunut shokista?”, täsmensin. Kyllä olen. Tajusin eilen ensimmäistä kertaa, miten kokonaisvaltaisesti koko hiusjuttu on helpottanut elämääni. Sen lisäksi, että aamulähdöt ovat nopeutuneet noin puoli tuntia, hiihtolenkin ja suihkun ottaminen keskellä päivää on tullut mahdolliseksi ja pipon käyttäminen helpottunut huomattavasti on jostain syystä käynyt niin, että mietin hiuksiani kertakaikkiaan paljon vähemmän.

Se kuulostaakin kornilta – ei hiuksia niin erityisen paljon kuuluisi miettiä. Mutta niin sitä vain tekee, jos ne ovat koko ajan vinksallaan, sähköiset, sotkussa, eivät pysy kiinni. Nyt hiukseni vain ovat. Pystyssä. En voi tehdä niille muuta, kolmesenttistä ei saa edes tuunattua. Niinpä annan niiden vain olla.
Olen suoraansanottuna yllättynyt siitä, miten suunnattoman vapauttavaa se on.

Niittejä en ole hankkinut, enkä hanki. Ja samalla eilen kampaamon ohi pyöräillessäni minut valtasi hetkeksi villi riemu: ei enää koskaan kampaajalle! Voin vallan mainiosti olla pystytukkainen peikkopää vaikka eläkeikään asti.

Jokin on muuttunut. Luulin, ettei muuttuisi, mutta niin on käynyt tahtomattani. Kyllä minä tunnen itseni toisenlaiseksi. Jokin osa minusta nostelee epäilevästi kulmakarvojaan ja huomauttelee, että eikö sellainen ole hieman kevytkenkäistä – muuttaa nyt identiteettiään hiusten mukaan…?
Samalla se järkevämpi puoli minusta napauttaa takaisin, että ihminen ON psyykkis-fyysis-emotionaalinen kokonaisuus, jossa fyysinen ja psyykkinen vaikuttavat toisiinsa – emootioita unohtamatta.

Tottakai se miltä näytän, millaiseksi itseni koen, millaisena minut nähdään ja miten minua sen vuoksi kohdellaan vaikuttaa siihen, millaiseksi itseni tunnen. Miksi muuten meillä olisi sanoja kuten imagoteollisuus? Tämä aika on isoksi osaksi imagojen rakentamista, tyylien valitsemista, adaptoimista ja persoonallisuutensa manifestoimista niiden kautta. Onnellinen se, joka löytää oman tyylinsä ja vapautensa päälleliimattujen tyyliehdotusten ja kuosien alta.

Minuun oli kai päälleliimattu se sievyys ja tyttöys.
Nyt minusta löytynyt nainen nauttii rasavilleydestään. Siitä, että minä voin.

Hurmaavaa tässä on se, miten omat ennakkoluuloni leikkautuivat pois hiuskiehkuroiden mukana: tämä ei tehnyt naiseudelleni mitään. Paremminkin se pakotti minut tarkastelemaan naiseutta minussa jonkun muun kuin vain ulkonäön kautta. Naiseus siis on minussa. Ei ulkonäössäni.

Niin ollen naiseus ja naisellisuus lähestyvät sanoina toisiaan. Naisellisuutta on yhtä monenlaista kuin on naiseutta, ja naiseutta on juuri niin monenlaista kuin on naisia.

Se, jos jokin, on ehjää.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Ajankohta: Sunnuntaiaamupäivä joulukuun alkupuolella.
Keli: Aste tai pari pakkasta, mutta onneksi ei sada mitään.
Lähtötilanne: Kuten tavallista, matka on Oulusta Jyväskylään. Myöhästyn bussista, jonka piti viedä minut Zeppelinin rampille, joten otankin bussin joka vie minut Kaakkuriin. Kaakkurin ramppi on ihan mainio, tarpeeksi leveä jotta siihen voi pysähtyä, ja liikenne on melko vilkas. Saan kyydin kymmenessä minuutissa.

Matka: Kaakkuri-Haaransilta, n. 15 km.
Ihmiset: Keski-ikäinen pariskunta, nainen ajaa. Vilkkaita ja puheliaita ihmisiä, mies pitää kättään naisen penkin selkänojalla.
Keskustelunaiheita: Kuskit ovat huomattavan ystävällisiä ja yrittävät järjestää minulle puhelimitse kyytiä Haaransillalta eteenpäin. Toinen edellä ajava porukka on kuitenkin ehtinyt jo Haaransillan ohi. Kiitän eleestä ja yrityksestä, ja pariskunta jatkaa matkaa Raaheen päin.
Lähtötilanne: Haaransillan tutulla pysäkillä on kaksi ihmistä odottamassa Jyväskylän-bussia. Kävelen ohi, pistän peukalon pystyyn ja saan kyydin ennenkuin bussi tulee.

Matka: Haaransilta-Jyväskylä, 320 km.
Kuski: Reilusti kuusikymppinen mies, puhuu vähän ja polttaa paljon. Ajaa ylinopeutta lähes koko matkan ajan.
Auto: Iso valkoinen Volvo, sisätila laaja kuin yksiö.
Pysähtymispaikka: Pihtipudas. Juon teetä ja selvitän jatkoyhteyksiäni, kuski juo kahvin ja käy tupakalla.
Keskustelunaiheita: Ei paljon. Sää, työ, opinnot. Hiljaisina hetkinä meinaan nukahtaa.