Tekisikö mielesi kirjoittaa ja julkaista pohdintojasi juoni.net :ssä? Ajattomuus ja sisällön laadukkuus on vähittäis vaatimuksena. Herätetäänkö hieno sosiaalisesti tuotettu mediatuotantotalomme taas henkiin yhteisvoimin?

When I die.
I want to walk in the tunnel like this guy.

Casual, free, happy to be…
Leaving behind a perfect life.

With no regrets,
no punishments.

Proud of everything.
Wiser than in the beginning.

That’s the end I want to face.
But there’s still Now on which to concentrate…

Photo: Vlad Pocheptsov

Can light be found so easy?
Adjust the bulb – that’s it.

Then let it shine above you
And guide your thoughts to it.

I guess the truth is simple.
At least it’s always there.

But when I sit to think
It disappeares somewhere…

Kieli on meidän yhteinen sopimuksemme. Aikojen saatossa meistä on tullut älykkäämpiä ja sen myötä tärkeitä eläimiä juuri kielitaitomme ansiosta. Olemme pystyneet yhteisesti sopimaan nimiä esineille, asioille ja tunnetiloille. Tämän lisäksi jokaisessa kulttuurissa on lukuisia käsitteitä, piilomerkityksiä ja assosiaatioita eri sanoille. Parasta on kuitenkin se, että kieli on jatkuvasti itsestään uusiutuva ja päivittyvä sopimus.

Merkitykset, käsitteet ja assosiaatiot muuttuvat. Tarvitsemme uusia sanoja kyetäksemme hahmottamaan maailmaa yhä tarkemmin. Lisäksi jo olemassaolevat sanat saavat toisia merkityksiä, joista on todella vaikea päästä eroon. Kieli on siis stereotyyppien kehto, mutta silti jatkuvasti kaaokseen pyrkivä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat englanninkielen sanat bitch ja gay. Jälkimmäinen tarkoittaa substantiivina ollessaan homoa, mutta adjektiivina sillä on lukuisia muita merkityksiä: iloisesti innostunut, väreistä puhuttaessa kirkas tai loistava, ja kyseessä voi olla sosiaalisista iloista nauttiva ihminen. Sanaa bitch käytetään myös suloisesta koirasta, joka on sukupuoleltaan narttu, kuten lihansyöjistä on tapana käyttää. Ei ole syytä ryhtyä ihmettelemään, jos brittiläinen silkkiterrierin omistaja yllättäen huutaakin: “Bitch come here! Come to daddy.” Kyseessä ei siis ole perverssi, joka huutelee moraalittomuuksia epäsäädyllisesti käyttäytyvälle naiselle. Yhtä lailla kyseessä voisi olla myös äärimmäisen vaikea tai epämiellyttävä asia. Verbinä bitch puolestaan tarkoittaa mokaamista, pettämistä tai valittamista.

On mielenkiintoista pohtia, miten sanat ylipäätään saavat tietyn käsitteen itselleen tai päinvastaisen merkityksen eri konteksteissa ja kulttuureissa. Entä kuka näistä oikeasti päättää? Voiko jokin asia olla kielellisesti väärin tai oikein? Yleisesti ottaen uusia kielellisiä muutoksia syntyy median ansiosta, ja Suomessa muun muassa Kotimaisten kielten tutkimuskeskus tekee monenlaista sanastotyötä. Stringeistäkin oli tulossa persiöt. Näistä uusista innovaatioista osa jää elämään ja osa kuolee tai saa toisia merkityksiä. Persiöiden elinkaari jää onneksi lyhyeksi.

Vielä kymmenkuta vuotta sitten sana verkko kuului kalastus- ja urheilusanastoon. Nykyään olemme kaikki verkossa jatkuvasti ja jopa riippuvaisia siitä. Joudumme toisten kutomiin verkkoihin, vai pitäisikö sanoa koodaamiin. Väärä sanavalinnasta tulee ainoastaan silloin, kun suurin osa samaan kieliryhmään kuuluvista ihmisistä ei joko ymmärrä viestiä tai vetoaa yhteisesti sovittuun sääntöön, joka kertoo sanan olevan sopimaton.

Kieli kokonaisuutena aiheuttaa erimielisyyksiä ja sotaa ainoastaan kielitieteilijöiden kesken. Olisi mahtavaa ammentaa tästä kansallisesta kyvystämme sopia asioista kaikkia kansakuntia yhdistävään rauhansopimukseen. Onhan tieteen pääasiallinen tarkoitus parantaa maailmaa.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Raamatussa on aina viisaita ja ihanteellisia sanoja, mutta miten ne ilmenevät parisuhteemme arjessa?

Tuskin mikään nykyään kannustaa yhteiskunnassamme aitoon rakkauteen ja koko rakkauden käsite tuntuu olevan ensi huuman vääristämä. Tätä voisi tarkastella esimerkiksi avierotilastoista, mediasta, aihetta käsittelevistä elokuvista ja julkisuuden henkilöiden käyttäytymisestä. Avioliittojen suosio on ollut selvästi laskussa, vaikkakin parisuhteita solmitaan edelleen.

Ihmettelen, mikä siis ajaa ihmiset uskottomuuteen. Miksi perheet hajoavat ja parisuhteet “epäonnistuvat”? Minne häviää “rakkaus”? Omiin ongelmiini olen löytänyt vastauksia itsestäni ja lapsuudestani, samoin mieheni. Uskon vahvasti siihen, että osittain toimimme tiedostamattamme noudattaen perittyjä toimintatapoja ja rooleja. Näiden asioiden tekeminen tietoisiksi avaa uusia ovia rakkauden ja yhteenkuuluvuuden polulla.

Parisuhteessa reflektointi on vahvaa. Oman varjon näkeminen ei ole niitä helpoimpia asioita ja silloin monesti turvaudutaan monenlaisiin konsteihin. Oheessa muutamia helpoimmin tunnistettavia, mutta yksilöllisesti ilmentyviä.

Piiloudumme herkästi aidolta kohtaamiselta; töiden, harrastusten, kiireiden ja lasten taakse. Aina voi löytyä tekosyitä olla keskustelematta asioista tai käsittelemättä todellisia tunteita. Menettämisen pelko voi kasvaa niin suureksi, että se syövyttää luottamusta, jolloin toisesta tulee rikollinen ja toisesta tuomari. Roolit voivat toki vaihdella tilanteen mukaan.

Epäluottamustilanteissa toinen voi muuttua salapoliisiksi, joka tarkkaavaisena seuraa toisen tekemisiä – vaikkapa viikattua pyjamaa matkalaukussa. “Viikkaukseni on pysynyt ennallaan ja hän on ollut reissussa kaksi yötä. Hmm….” Mielikuvitus laukkaa ja lopputuloksena on kiivasta väittelyä, kiukuttelua ja asioiden selvittämistä, jolloin lapset leikkivät kuuromykkiä seinäkärpäsiä. Rosvo ja poliisi -leikin avulla tuskin pystytään ratkaisevalla tavalla selvittämään luottamusongelmia. Saattaa käydä niinkin, että kodin arkielämä muuttuu suoranaiseksi saippuaoopperaksi.

Nainen: “Minä otin jälleen uhrin roolin ja manipuloin minkä kerkesin. Käytin hyväksi verbaalista lahjakkuuttani ja pääsin pälkähästä. Sain hänet tekemään asioita mieleni mukaan, mutta sitten iski huono omatunto. Miksi kohtelen häntä tällä tavalla ja käytän rumasti hyväksi?”

Mies: “Taas jouduin hoitamaan lapset ihan yksin. Laitoin ruokaa, enkä päässyt pelaamaan jalkapalloa. Häntä väsytti niin paljon, koska hän on niin aktiivinen ja monessa mukana. Rakastan häntä ja olen valmis uhraamaan itseni hänen vuokseen”.

Nainen: “Mä en kestä tuota marttyyriasennetta. Miksei se koskaan sano ei? Kyllähän minä voin menoni järjestää lasten ehdoilla. Emme monesti edes keskustele lasten ehdoista. Minua ahdistaa tämä jatkuva kissa-hiiri-leikki! Haluan paeta tätä kaikkea.”

Miehen ja naisen välisestä vuorovaikutuksesta voi heijastua lapsena omaksuttu kodin ja parisuhteen malli. Suurin osa ongelmista tuntuukin johtuvan juuri siitä, ettemme tunnista vanhempiemme vaikutusta omaan arkeemme. Jatkamme lapsuudenkodissa alkanutta debattia, koska se istuu syvällä sisällämme. Lähteäksemme rikkomaan näitä opittuja käytösnormeja joudumme nöyrtymään ja kääntämään katseen itseemme. Se tuntuu kamalan kipeältä ja siitä syystä viivyttelemme asian suhteen viimeiseen asti käyttäen kaikki oljenkorret, joista yksi on uskottomuus. Hetken hekuma, tarpeiden tyydytys tai pakokeino.

Toivo paremmasta, jota ylläpitää yhteiskunnallinen illuusio. Huuman haihtuessa samat ongelmat pulppahtavat pintaan, vaikka kumppani ja konteksti vaihtuu.