Herra Ylppö Lutakon takahuoneessa

Herra Ylppö ja Ihmiset vierailivat Jyväskylässä uuden vuoden kunniaksi 24.1. Kokoonpano esiintyi Lutakossa, jossa pääsimme ennen keikkaa tiedustelemaan itse Herra Ylpöltä hänen suhtautumistaan lupauksiin ja niiden lunastamiseen. Onko niillä merkitystä, ja jos, niin kenelle?

Millaisilla uuden vuoden lupauksilla käynnistit vuotesi, Herra Ylppö?

-En minkäänlaisilla. En ole ikinä tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta.

Onko mielestäsi uuden vuoden lupausten, tai lupausten ylipäätään, tekeminen turhaa?

- On. Päätökset siitä, mitä haluaa seuraavaksi tehdä ja miten haluaa elämäänsä viettää, syntyvät aina matkan varrella. Jos ihminen pakottaa itsensä tipattomalle tammikuulle, todennäköisesti hän lähtee viimeistään 24. päivä dokaamaan. Ehkä uuden vuoden lupauksessa ja tipattomassa tammikuussa on jotakin samaa… Kestävät asiat lähtevät kuitenkin aina omasta halusta.

Millaisia mielikuvia sana ”lupaus” sinussa herättää?

- Ensimmäisenä mieleeni tulee lupauksen rikkominen. Se tuo mieleen myös sopeutumattomuuden, joka on kaiken luovuuden lähtökohta.

Voiko valittu elämäntapa tai -suunta olla lupaus?

- Jos ihminen itselleen sellaisen tarvitsee.

Oletko tehnyt lupauksia, jotka olet pystynyt pitämään tähän päivään asti?

-Maj Karman perustamisen aikoihin ensimmäinen keikkamme kuvattiin, ja keikan jälkeen kyseistä videota katsellessa tein lupauksen, etten katsoisi videota uudelleen ennen kuin olisimme olleet 10 vuotta bändin kanssa kasassa. Videota ei ole katsottu vieläkään.

Mistä tunnistaa lupauksen, joka tulee pitämään? Voiko lupaus ylipäätään kestää?

- Tottakai voi. Lupaamishetkellä tuskin kukaan pystyy tietämään, pitääkö lupaus vai ei. Ihmiset lupaavat itsensä toiselle ihmiselle, mutta ajan kanssa ajatukset muuttuvat, mielipiteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat. Lupauksen pitävyyttä ei voi lupaushetkellä vannoa.

Mitkä ovat lupauksen pahimmat viholliset?

- Epärehellisyys. Asioiden ristiriitaisuus. Lupaushan voidaan nähdä taiteessa tai musiikissa asiana, esimerkiksi äänenä tai muotona, joka antaa tietynlaisen lupauksen sisällöstä. Musiikissa voidaan ajatella bändiä, jonka ulkoinen olemus antaa lupauksen tietynlaisesta musiikista. Mitä jää käteen jos lupauksia ei lunasteta?

Koetko lupaukset henkilökohtaisina asioina? Lupaatko ja lunastatko itsellesi vai muille?

- Sekä että. Ihmiset lupaavat asioita toisilleen, mutta myös itselleen.

Oletko erityisen ylpeä jostakin antamastasi lupauksesta jonka olet saanut pidettyä?

- Ne lupaukset, jotka olen onnistunut pitämään, unohtuvat nopeammin. Rikotut lupaukset säilyvät mielessä pidempään.

Mitä eroa on lupauksella ja päätöksellä?

- En ole juurikaan pohtinut, kyse on vain termeistä. Kukin käyttää mitä haluaa. Jos päättää tehdä jotakin, niin on se samalla tietynlainen lupaus.

Lupaukset mietityttävät

Onko lupauksen rikkominen koskaan oikeutettua? Jos lupaat jotakin, millaisia tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää?

- Riippuu lupauksesta. Toisinaan tulee luvattua toisille ihmisille, että lähetän heille sähköpostitse jotakin tietoa huomiseksi, jota he kaipaavat. Sellainen ärsyttää jo valmiiksi, kun luvatessaan tietää, että saa viestin lähetettyä ehkä kolmen viikon päästä.

Lupaaminen ei siis varsinaisesti motivoi välittömästi tekoihin lupauksen lunastamiseksi?

- Motivoi, jos kyse on vähänkin vakavammasta asiasta ja jos joku antaa sanansa asian puolesta. Lupaus motivoi myös silloin, jos siihen sisältyy jokin painavampi asia. Silloin, kun lupaustaan joutuu vakuuttelemaan toiselle osapuolelle, tuntuu siltä, että jossain on menty pieleen, eikä luottamusta ole.

Mitä et lupaisi mistään hinnasta?

- Niitä asioita on helvetisti. En koskaan vannonut sotilasvalaa, en myöskään voi luvata tappavani ketään.

Onko jotain, mitä haluaisit luvata, mutta et uskalla?

- On muuta en kerro! Sen jälkeen olisi sama, vaikka sen sitten lupaisikin. Parempi jättää julkaisematta, ei tarvitse vastata sen jälkeen lukuisilla kysy ja vastaa –palstoilla kaikkiin uteluihin.

James Bondilla on lupa tappaa. Minkä luvan haluaisit itsellesi?

- Kenen silmissä Bondilla on tuo lupa? Konkreettisesti tarvitsen levy-yhtiöltä luvan levyttää toiselle levy-yhtiölle. Moraalista tai muutoin vaikeaa asiaa, johon tarvitsisin lupaa, ei tule nyt mieleen.

Palataanpa sinun ja yhtyeesi antamaan lupaukseen. Lupasitte pelastaa suomirokin. Onko tämä lupaus mielestäsi pitänyt?

- (Naurua.) Tässä lupauksessa oli kyse huumorista.

Mitä?

- Se lupaus on täytetty itsellemme, mitä sillä tarkoitimme. Tosin emme kuvitelleet että suomirock olisi pelastettavissa…

Miten halusit pelastaa sen itsellesi?

- Kyse oli aikomuksesta, ei lupauksesta. Koin että suomirock, jota tehdään suomenkielellä, polkee paikallaan. Mielikuva suomirockista on jäänyt jonnekin 80-luvulle, ensimmäiset mieleentulevat bändit ovat Yö ja Popeda, kaikella kunnioituksella. Niistä ajoista on menty paljon eteenpäin. Bändit ottavat paljon vaikutteita vanhoista, hyvistä bändeistä. Itse halusin tuoda suomirockin 2000-luvulle, osan siitä, mitä on tapahtunut jenkeissä ja briteissä rockin suhteen tuona aikana.Tahdoin antaa lupauksen siitä, että suomirock on todella rock. Tavoitellaan sitä, että soitettaisiin viileetä musiikkia lämmöllä.

Mikä biiseistänne käsittelee parhaiten lupausta?

- Mellakka. Siinä sanotaan selkeästi, että aion rakastua sinuun.

Millaisia lupauksia liittyy rakkauteen?

- Rakkaus itsessään on jo suuri lupaus. Rakkaus on suurinta, mitä toiselle voi luvata, mikäli sen haluaa lupaukseksi mieltää.

Miten lupausten pettäminen vaikuttaa mieleesi?

- Minulla ei ole kovinkaan paljon kokemuksia, olen niin rehellinen (naurua.) Uskon sen vaikuttavan omaan mieleeni negatiivisesti, varsinkin jos pettäminen on toistuvaa. Itsetuntoon ainakin.

Mitä lupaus merkitsee sille, jolle luvataan?

- Jonkinnäköistä sidettä, motiivia. Ehkä kunnioitusta, ehkä toisen sitomista omaan lupaukseensa.

Mikä on älyttömintä, mitä olet luvannut naiselle?

- Emmeköhän me kaikki ole joskus teininä luvanneet olla jonkun kanssa ikuisesti…

Miten ihmiset ovat mielestäsi rakkaudessa lyhytnäköisiä ja kompastuvat mitättömiin karikoihin?

- Ei oikea rakkaus kompastu mitättömiin karikoihin! En minä tiedä mitään rakkaudesta!?

Mitä ihmiset eivät tiedä rakkaudesta?

- He eivät tiedä sitä, että jossain vaiheessa aletaan heittelemään tavaroita ikkunasta ulos…

Onko se mitätön karikko?

- Se on vasta alkua.

Maksatko tv-lupasi?

- Se ei kuulu kenellekään, mutta periaatteessa kannatan sitä, koska jos kaikki tv-ohjelmat tuotetaan mainosrahoituksella, silloin tehdään ohjelmia vain valtavirroille. Olen välillä maksanut lupani, välillä en. Tv-lupa järjestelmänä vain on jollain tapaa vanhanaikainen.

Miten suhtaudut poliitikkojen antamiin lupauksiin?

- Tästä kysymyksestä voisi tehdä oman kirjasarjan… Mutta kyllähän he kalastelevat ääniä mielettömillä lupauksilla. He antavat ammattiin liittyviä lupauksia, jotka eivät pidä. Kyse on tietyllä tapaa lukutaidosta; kansa oppii lukemaan heidän lauseitaan omalla tavallaan, ei totuuksina. Mieleeni tulevat opiskelijoille annetut (tyhjät) lupaukset ja jotkut mokailevat, entiset missit. Myöskään suurieleiset mediasirkukset eivät hetkauta, eli se, että tullaan näkyvästi paikalle ja sitten itse asia on huonosti valmisteltu ja vailla perusteita.

Joudutko usein pettymään ihmisiin lupausten vuoksi?

- En! Arvostan rehellisyyttä, minulla ei ole sellaisia ystäviä, jotka eivät ole rehellisiä. Aikaa myöten epärehelliset ovat jääneet matkan varrelle.

Mikä on parasta, mitä olet tehnyt omin lupinesi?

- Pienet sääntöjen rikkomiset, varsinkin kouluaikana. Sen vuoksi minut erotettiin koulusta, tosin vain kahdeksi viikoksi.

Mitä haluaisit fanien lupaavan sinulle?

- Suvaitsevaisuutta ja kärsivällisyyttä. Ja kun he saavat albumillisen musiikkia, niin kuuntelevat sen seitsemän kertaa alusta loppuun, ennen kuin tuomitsevat.

Voitko luvata, että vuonna 2009 Maj Karman keikoilla soitetaan hyvin vanhoja yhtyeen biisejä?

-En.

Miten suhtaudut lupaukseen ikuisesta elämästä?

- Pelottava ajatus. Asiana ikuinen elämä on vähän samanlainen kuin avaruus, jota ihmisjärki ei oikein pysty käsittelemään. Jääköön spekuloitavaksi. Tunnen, että olen näiden asioiden kanssa aika heikoilla jäillä.

Tämän jälkeen Herra Ylppö siirtyi soundcheckin pariin. Vielä kuitenkin viimeinen kysymys.

Mitä lupaat tämän illan keikalle?

-Emme soita yhtään PMMP:n biisiä.

Kuva: Hanna Voutilainen

Lupaukseni vuorokauden kestävästä hiljaisuudesta oli haaste. Onneksi ymmärsin tämän asian vasta sen jälkeen, kun olin tehtävän luvannut toteuttaa. Etukäteen ajateltuna siinä ei ollut järjenhiventäkään, mutta se pieni hetki, jonka käytin aikaisempien tempausteni muistelemiseen, sai minut innostumaan ja vastaamaan haasteeseen. Aluksi kuvittelin, että epäonnistuisin varmasti. Tapanani on hyvin usein puhua muiden ihmisten lisäksi myös itsekseni. Jotkut ovat maininneet myös vilkkaista keskustelutavoistani öisin.

Ensimmäinen tuskanhien pisara valui otsalleni jo silloin, kun kaivoin kalenterin esiin ja aloin etsiä sopivaa päivää. Töitä, töitä ja töitä, jolloin ollaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Ei onnistuisi, sillä töissä minun on puhuttava, halusin sitä tai en. Lisäksi olen itse törmännyt liian usein liian monessa paikassa tylyihin ja alta kulmiensa katsoviin asiakaspalvelijoihin, jotka eivät saa sanaa suustaan. Näin ollen en itse halunnut liittyä samaan joukkoon.

Päivä, jolloin lupaukseni lunastin, aloitti vuoden erikoisella tavalla. Sinä päivänä minulla oli paljon tekemistä ja matkustamista, joten jouduin todella keskittymään tehtävääni. Aamuni alkoi kuin huono vitsi. Puhelin soi jo ennen herätyskelloa. Tähän aikaan aamusta minua kaipasi yleensä vain yksi ihminen, ja niinpä tälläkin kertaa kyseessä oli äitini. Jätin tylysti vastaamatta ja käänsin kylkeä.

Kun viimein sain itseni ylös sängystä ja päiväni kahvin voimalla käyntiin, oli edessä päivän ensimmäinen, hiljainen esiintyminen ihmisten seurassa. Kaupassakäynti ei aiheuttanut harmia, mistä olin jopa hieman pettynyt. Löysin haluamani helposti, ja kassalla asiat hoituivat vaivattomasti nyökkäämällä ja päätä pudistelemalla. Ymmärsin, että hiljaisenakin pystyisin olemaan kohtelias, kunhan vain katsoisin silmiin. Tosin ärsytyskynnykseni alkoi pian nousta, kun kassalla työskentelevä henkilö puhui vielä edellisen asiakkaan kanssa koko minun asiointini ajan. Minullakin on oikeus saada palvelua vaikka en puhukaan!

Päivän yksi hienoimmista onnistumisen hetkistä tuli iltapäivällä. Matkustin vanhempieni luo vajaan sadan kilometrin matkan – bussilla. Olin aiemmin kehittänyt jos jonkinnäköisiä suunnitelmia, miten hoitaisin asioinnit bussikuskin kanssa sekä kotona. Lopulta päätin luopua ylimääräisistä, valmiiksi kirjoitetuista viesteistä ja mennä niillä varusteilla ja apuvälineillä, joita sillä kertaa sattuisi mukana olemaan. Enköhän minä pääsisi perille.

Asemalla kaivoin lompakostani esiin ajokortin, jossa näkyisi syntymäpaikkani ja samalla vanhempieni kotikunta. Sen lisäksi tarvitsin vain opiskelijakorttini, rahaa ja hymyn. Takaisin sain matkalipun, vaihtorahat ja hymyn! Melko onnistunut kohtaaminen, väittäisin. Matkalta laitoin äidilleni viestin, jossa kerroin saapumisaikani, sekä selityksen hiljaisuudelleni. Tarkalleen ottaen viesti kuului näin: Tulen 17.55 enkä puhu tänään. Olin aiemmin maininnut heille tästä lupauksestani, mutta en tiennyt, muistaisivatko he. No, eivät muistaneet.

Kotiin päästyäni ärsytyskynnykseni kasvoi jälleen. Älkää kysykö minulta mitään, en voi vastata! Nyökkäilin ja pudistelin vain päätäni. Lisäksi yritin näyttää siltä, ettei savu nousisi korvistani ainakaan kovin korkealle. Tältäkö tuntuu puhekyvyttömistä ihmisistä, kun he menevät ihmisten seuraan? Lähdin juoksulenkille ja samalla suunnittelin laskevani sataan ja takaisin. Sitä luulisi, että yksinolo olisi helpoin tapa pysyä hiljaa. Vaan ei! Kuulokkeet syvällä korvissa ja hyvän musiikin soidessa sitä alkaa helposti hyräillä ja lopulta laulaa. Minulle kävi näin. Kaikeksi onneksi muistin lupaukseni, ja vaikenin nopeasti. Silti olin ehkä parin säkeen verran ehtinyt ääntäni avata, joten täydellisesti en lupaustani pystynyt lunastamaan.

Loppuilta sujui jo kivuttomammin. Sain pidettyä kavereihini yhteyttä viestien välityksellä ja vanhempienikin kanssa kommunikointi helpottui, kun kirjoitin heille viestin, että aamuun mennessä minun olisi taas lupa puhua. Puhelin soi muutamaan otteeseen, mutta vastata en uskaltanut. En kuitenkaan halunnut olla epäkohtelias. Ottaisin soittaneisiin yhteyttä heti seuraavana päivänä.

Kokemuksena päivä oli rikastuttava. Suurimmat kiusaukset hiljaisuuden keskeyttämisestä tulivat bussimatkalla, kun olisin halunnut ottaa osaa mielenkiintoiseen keskusteluun. Ja mielelläni olisin vaihtanut muutaman sanan vanhempienikin kanssa. Ehkä myös puhelimeen olisi tehnyt mieli vastata.

Hiljainen päivä ei missään nimessä ollut huono päätös. Kerrankin omia ajatuksiaan tuli mietittyä oikein perusteellisesti, kun usein puhuessani käy niin, että ehdin sanoa monta asiaa, ennen kuin tajuan niiden olevan typeriä tai ainakin tilanteeseen sopimattomia. Vaietessa tuli kuunneltua entistä tarkemmin, mitä puhuvat ihmiset sanoivat. Hauskinta oli huomata, että mielessäni osallistuin keskusteluihin jatkuvasti, jopa ärsyynnyin, kun he eivät jättäneet ”minun vuorosanoilleni” tarvittavaa hiljaisuutta.

En tiedä, kokevatko mykät ihmiset samanlaisia tuntemuksia. Olisi hauska selvittää se, ja keskustella siitä, millaisena he kokevat muiden ihmisten puheen ja mitä he ajattelevat. Tosin sitä ennen minun pitää toteuttaa lupaus viittomisen opettelusta.