Sen aistii kaduilla kävellessä, kahviloissa istuessa, ikkunaostoksilla kierrellessä tai kadunkulmassa karttaa lukiessa. Jonkinlaisen vetovoiman, jolla kaupunki vetää puoleensa ihmistä. Mistä se kumpuaa? Mikä tekee kaupungista erikoislaatuisen paikan?

Kaupunki syntyy jostakin syystä. Jostain paikasta löytyy luonnonvaroja, joiden hyödyntämistä varten sinne perustetaan tehtaita. Ihmisiä  muuttaa alueelle työskennelläkseen niissä. Jokin paikka on vesistöjen solmukohdassa ja sen kautta kulkee tavaraa ja ihmisiä. On luonnollista, että paikalle syntyy asutusta.

Joku perustaa kaupungin ja joku johtaa sitä. Kuitenkin kaupunki pian muodostaa oman luonteensa ja identiteettinsä, ikään kuin riistäytyy irti johtajistaan. Johtajat voivat tehdä päätöksiä siitä, mitä kaupunkiin rakennetaan, kuinka sen rahavirtoja ohjataan tai miten kaupungin julkisuuskuvaa kohennetaan, mutta siltikään he eivät voi täysin hallita sen käyttäytymistä. Kaupunki elää omaa elämäänsä. Sen käytökseen vaikuttavat ulkoiset ja sisäiset tekijät. Suuren työnantajan lähteminen kaupungista voi luhistaa sen mutta kaupungin sisältä käsin vaikuttava voima voi nostaa sen jaloilleen.

Kaupungin luonne muotoutuu ja ilmenee sen asukkaiden kautta. Kukaan ei voi ohjailla täysin sitä, millaisia ihmisiä kaupunkiin tulee ja millaisia sieltä muuttaa pois. Ihmiset tekevät kaupungista sellaisen kuin se on. Kaupunki tyydyttää ihmisten tarpeita, ihmiset luovat uusia tarpeita ja synnyttävät niiden tyydyttämiseksi kaupunkiin uusia toimintoja, jotka taas muotoilevat kaupungin ominaispiirteitä. Tarpeita on materiaalisia ja henkisiä, ja kaupunki vastaa kumpiinkin.

Kaupungeille syntyy oma vetovoimakenttänsä. Suomessa Helsingin kenttä on laaja ja vastustamaton. Sinne suuntautuvat kaikenlaiset virrat kaikkialta maasta. Lukioaikaiset ystäväni muuttivat Helsinkiin. Useimmat eivät ole vierailleet luonani Jyväskylässä kuin kerran. Itse käyn Helsingissä vähintään kolme tai neljä kertaa vuodessa. Matka Helsingistä Jyväskylään on huomattavasti pidempi kuin Jyväskylästä Helsinkiin. Pienestä on aina lyhyempi matka suurempaan. Jos kulkee matkan toisin päin, on se kuin uisi vastavirtaan. Kuten aikoinaan kaikki tiet veivät Roomaan, myös nykyisin ne kaikki johtavat kaupunkeihin. Kaupungit ovat elämän keskittymiä.

Kaupunkien vetovoimakentät vaikuttavat eri tilanteissa eri tavoin. Jos on koko lapsuutensa asunut samassa kaupungissa, jokin toinen kaupunki voi tuntua houkuttelevalta irtiotolta tutuista ympäristöistä ja ahtaiksi käyneistä suhdepiireistä. Myöhemmin kotikaupungin tuttuus ja turvallisuus alkavat vetää monia uudelleen puoleensa ja he palaavat takaisin kotiseudulleen. Toiset etsivät aina vain uutta ja löytävät aina uuden kaupungin erilaisen viehätyksen. Jotkut irtautuvat kaupunkien vetovoimakentästä, mutta tavallisesti hekin mielellään käyvät joskus kaupungin ostoskeskuksissa, elokuvateattereissa, ravintoloissa ja tapahtumissa.

Kaupungeista löytyy jokaiselle jotakin. Kaupunkiin voi mennä sellaisena kuin on ja luultavasti sieltä löytää jonkun kaltaisensa. Kaupunki on sen verran laaja niin fyysisesti kuin myös henkiseltä olemukseltaan, että sillä on varaa näyttäytyä jokaiselle erilaisena. Pienillä paikkakunnilla on oma tietynlainen henkensä, joka on kaikkia kohtaan samanlainen. Jos oma henki on erilainen kuin paikan henki, sopeutuminen on vaikeaa.

Jonkin selittämättömän ja monimutkaisen prosessin myötä kaupunki löytää oman henkensä, joka muodostuu sen asukkaiden kautta ja toisaalta ilmenee juuri heissä. Kaupunki on kuin suuri olio, joka voi kasvaa, muuttua, kehittyä, surkastua, olla voimakas tai heikko, edetä tai perääntyä. Ihmiset tekevät kaupungistaan sen mikä se on, ja kenties myös kaupunki tekee ihmisistä sellaisia kuin he ovat, tai ainakin koskettaa jotain heissä ja jättää heihin jälkensä.

Kun minua pyydettiin tekemään Juoneen resepti teemasta “kaupunki”, päätin tarttua kiinni siitä, mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Aivoriihi kulki rataa New York ja bagelit. En ole koskaan käynyt New Yorkissa, saati sitten syönyt autenttisia bageleita, mutta olen kuullut paljon tarinoita ulkopuolelta rapeista ja sisältä ihanan sitkeistä bageleista, jotka täytetään tuorejuustolla (vegaanina tietysti käytän soijaversiota) ja haluamillaan lisukkeilla.

Resepti on paljolti velkaa Rose Levy Beranbaumin The Bread Bible -kirjan yksityiskohtaiselle bagelohjeelle, mutta mallia otin myös ex-newyorkilaisvegaani Isa Chandra Moskowitzin Vegan Brunch -kirjasta. Bageleiden ulkomuodosta huomaa kyllä etten ole mikään leipuri, mutta onneksi erinomainen maku ja suutuntuma auttavat unohtamaan mahdolliset esteettiset puutteet.

Muutama vinkki ennen leipomista:

- Bagelien teko on aika monivaiheinen prosessi, mutta hiukan vähemmällä vaivalla voi ainakin kuvitella pääsevänsä, jos taikinajuuren tekee jääkaappiin edellisenä iltana.

- Amerikassa myydään gluteenijauhoja tavallisissa kaupoissa, mutta meillä niitä on tarjolla lähinnä ekokaupoissa seitanintekotarkoituksiin (seitan on  kasvissyöjien suosiossa olevaa vehnäproteiinista, eli gluteenista tehtyä ruokaa, jota käytetään lihan tapaan). Jos et löydä gluteenijauhoja, voit korvata ohjeen vehnäjauhot durumvehnäjauhoilla. On tärkeää, että jauhoissa on riittävästi sitkoa, jotta bageleista tulee rakenteeltaan oikeanlaisia.

BAGELIT

10-12 kpl

Juuri:

• 1 tl kuivahiivaa
• 7 dl vehnäjauhoja
• 3,75 dl vettä

Sekoita suuressa kulhossa yhteen kuivahiiva ja vehnäjauhot. Lisää kädenlämpöinen vesi ja sekoita taikinaa parin minuutin ajan, kunnes se on tasaista. Laita kelmu kulhon päälle ja anna juuren tekeytyä huoneenlämmössä noin tunnin ajan. Vaihtoehtoisesti voit laittaa juuren yöksi jääkaappiin, mutta ota se huoneenlämpöön puolta tuntia ennen seuraavaa vaihetta.

Jauhoseos:

• 5,25 dl vehnäjauhoja
• 2 rkl gluteenijauhoja
• 1 tl kuivahiivaa
• 1 rkl sokeria
• 1 rkl suolaa
• ripaus mustapippuria
• 3 rkl vegaanista margariinia
  
• jauhoja leivontaan
• unikonsiemeniä koristeluun
  

1. Sekoita toisessa kulhossa yhteen vehnäjauhot, gluteenijauhot, kuivahiiva, sokeri, suola ja mustapippuri. Ripottele jauhoseos varovasti taikinajuuren päälle, mutta älä sekoita! Laita kelmu jälleen kulhon päälle ja anna taikinan tekeytyä 1-4 tuntia. Tekeytyessään taikinajuuri kuplii jauhoseoksen sekaan, mikä on täysin normaalia.

2. Sekoita jauhoseos sekä margariini taikinajuureen ja vaivaa jauhotetulla alustalla n. 5 minuuttia. Taikina on tässä vaiheessa vielä melko tarttuvaa. Anna taikinan levätä kelmulla peitettynä 20 minuuttia ja sitten jatka vaivaamista. Lisää taikinaan tarvittaessa hiukan jauhoja ja vaivaa sitä 10-15 minuttia. Voitele kulho ja taikinan pinta öljyllä ja anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

3. Lyö taikinasta nyrkillä ilmat pihalle (tämä on aina se kaikkein kivoin vaihe taikinanteossa!). Tämän jälkeen voit leipoa taikinan heti, tai jättää sen jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai jopa kahdeksi vuorokaudeksi. Jos jätät taikinan jääkaappiin, ota se huoneenlämpöön puolta tuntia ennen leipomista, muuten toimi seuraavasti: Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja laita suolalla maustettu vesi kiehumaan. Levitä unikonsiemenet laakealle lautaselle.

4. Muotoile taikina pötköksi ja leikkaa se 10 yhtä suureen palaan. Pyörittele palat palloiksi. Tee pallon keskelle peukalolla reikä ja levitä se noin 5 sentin levyiseksi. Kasta bageleiden toinen puoli unikonsiemenissä ja nosta ne leivinpaperille odottelemaan veden kiehumista.

5. Nosta bagelit muutama kerrallaan kiehuvaan veteen ja keitä minuutti kummaltakin puolelta. Nosta bagelit leivinpaperille.

6. Paista bageleita uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes niissä on kaunis väri. Anna jäähtyä puolisen tuntia ennen tarjoamista.

Syö bagelit sellaisenaan margariinin tai soijatuorejuuston kanssa. Kokeile myös hummusta tai avokadoa ja erilaisia täytteitä, kuten savutofua, tomaattia ja salaattia.

Lisää Elinan reseptejä löydät Chocochilistä.

Monissa testeissä tyydytään arvioimaan lupauksia vain niiden suuruusluokan mukaan. Tästä johtuen näiden testien egot kirjoittavat shekkejä, joita niiden kropat eivät pysty lunastamaan. Juonen tekniseen maailmaan perehtyneen työryhmän (JTM) lupaustarkastajat eivät moisiin sudekuoppiin putoa. JTM:n keskikokoisessa lupaustestissä ei lupauksia tyydytä vain antamaan vaan ne myös pidetään ja lunastetaan – asiantuntevasti ja armottomasti!

Raittiuslupaus

“Tämän mukana lähetän Teille tarkastettavaksi näytöskappaleeni: Raittiuslupaus. Jos huomaatte sen voivan täyttää seuranäytelmälle asetettuja vaatimuksia ja voitte sen julkaista, niin pyydän lähettämään siitä tiedon allekirjoittaneelle. Ja jos ette voi laskea julkisuuteen, niin uhratkaa parikymmentä penniä ja lähettäkää takaisin.” Lukioikäinen Urho Kaleva Kekkonen kustannusliike Karistolle kirjoittamassaan kirjeessä – tosin nimimerkkiä Esa Isi käyttäen. Raittiuslupaus on näytelmä, jossa talonpoika luulee pakinan luettuaan, että laiskurit lähetetään Siperiaan. Tuon pelon perusteella hänestä saadaan lypsettyä
raittiuslupaus.

Tuomio

Kekkonen oli edelläkävijä, joka käytti nikkejä jo kauan ennen internetin ja keskustelupalstojen keksimistä. Hän oli myös vauhdittomien hyppyjen ennätysmies, Ylioppilaslehden päätoimittaja ja melkoinen kalajuttujen kertoja. Ties millainen kynäniekka nuoresta kajaanilaisesta olisikaan kasvanut ellei hän olisi Hitlerin valtaannousun innoittamana lähtenyt mukaan päivänpolitiikkaan. Tämän jälkeen Kekkosen kirjallinen tuotanto politisoitui varsin lopullisesti.

JTM ei kyseenalaista Kekkosen kirjallisia kykyjä, mutta antaa tapansa mukaan faktojen puhua puolestaan: Karisto ei näytöskappaletta julkaissut, eikä kukaan muukaan yli 90 vuoteen. Siihen on syynsä. Tänä vuonna tämä puute aiotaan paikata, mutta mikäli kustantaja tulee toisiin aatoksiin, JTM on valmis lähettämäään sille parikymmentä penniä – tai jopa senttiä – palkkioksi oikeasta ratkaisusta. Lisäksi haluamme muistuttaa, että vaikka lukioikäinen Kekkonen oli innostunut raittiusaatteesta, hän ratkesi myöhemmin ryyppäämään.

JTM-tähdet: **

Vaalilupaus

Vaalilupaus on puolueen tai ehdokkaan vaalien voittamiseksi tekemä lupaus tai lupaukseen verrattava merkittävä kannanotto. Koska vaalien voittaminen on aina perimmäinen päämäärä ja siksi totuuttakin tärkeämpää, poliitikot eivät ole turhan tarkkoja lupaustensa toteuttamiskelpoisuuden kanssa. Jo
Hitler sanoi, että mitä suurempi vale, sitä helpommin se uskotaan. No more taxes!

Tuomio

Ennätykset on tehty rikottaviksi, teoriat kumottaviksi ja vaalilupaukset petettäviksi. Mutta toisaalta: Mitä siitäkään tulisi, jos poliitikot aina pitäisivät vaalilupauksensa? Ei menisi montakaan vuosikymmentä, kun kaikki olisi niin hyvällä mallilla, ettei uusia lupauksia voisi enää antaa. Joten pyörä pyörii ja hamsteri juoksee. Äänestäjät odottavat suuria lupauksia ja poliitikot antavat niitä auliisti.

Eri asia sitten on, voiko vaalilupausta kutsua lupaukseksi, jos sitä ei aiota alun perinkään pitää. Meillä päin sellaisia juttuja nimittäin kutsutaan valheiksi.

JTM-tähdet: * – Read my lips: No more stars!

Uudenvuodenlupaus

Ihminen elää maallista taivaltaan 365 vuorokauden kierroissa. Sitten vuosi vaihtuu ja pöytä tyhjentyy, ainakin symbolisesti. Täten jokainen saa tammikuun ensimmäisenä uuden alun ja mahdollisuuden nousta tanssimaan sille puhtaalle pöydälle – moni tosin tekee sen jo edellisenä iltana.

Tuomio

Paradoksaalista kyllä, yhä useamman uudenvuodenlupaus on, että hän ei tee uudenvuodenlupausta. Se lupaus on sentään helppo pitää – vaiko sittenkin täysin mahdoton? JTM ei ole päässyt asiasta yksimielisyyteen.

Joka tapauksessa ne, jotka tekevät uudenvuodenlupauksia, lupaavat yleensä muuttua jollain tavalla paremmaksi ihmiseksi: laihduttaa, lopettaa tupakoinnin tai juomisen, opetella uuden kielen (JTM suosittelee swahilia) tai sitten vain olla muille mukavampi. Periaatteessa nämä kaikki ovat kannatettavia tavoitteita.

Ongelma on vain siinä, että uutenavuotena lupaileva ihminen on kuin urheilija, joka väittää tekevänsä parhaansa ja katsovansa, mihin se riittää. Ja eihän se yleensä riitä mihinkään. Arvokisaurheilijasta tulee turisti ja uudenvuodenlupaajan tipaton tammikuu päättyy jo loppiaisena.

Joten mitäpäs, jos jokainen lupaisi ensisijaisesti pitävänsä lupauksensa niin ainakin moraalinen krapula vähenisi tästä maasta.

JTM-tähdet: *** – ja kaksi lisää saa, jos onnistuu lupauksensa myös pitämään.

Monissa vertailuissa tyydytään arvioimaan kasvuja vain tyylilajiensa sisällä. Tästä johtuen nämä vertailut myös vanhenevat nopeammin kuin pöydälle jätetty maitopurkki. Juonen tekniseen maailmaan perehtynyt työryhmä (JTM) ei moisiin sudenkuoppiin putoa. JTM:n suuressa kasvuvertailussa käydään vaatimattomasti läpi koko maailmankaikkeuden kasvuskaala – asiantuntevasti ja armottomasti!

FYYSINEN KASVU

Kuva: Lari Vesander

Info: Ihminen ei voi syntyä täysikasvuisena, joten hänen täytyy kasvaa täyteen mittaansa muiden elukoiden tavoin. Pituuskasvua piisaa aikuisiän kynnykselle, parhaimmillaan kasvupyrähdysten aikaan jopa toistakymmentä senttiä vuodessa. Painonnousua sen sijaan voi tapahtua ihan missä ja milloin vain, ja sen ansiosta suomalaiset ovat suurempia kuin koskaan. Miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisistakin alle puolet. Viimeisten viiden vuoden aikana suomalaisten miesten paino on noussut keskimäärin 500 ja naisten 900 grammaa.

JTM-arvio: JTM on vakaasti sitä mieltä, että pieni on kaunista. Maapallon suurin ongelma ei ole väestönkasvu vaan se, että väestö kasvaa fyysisesti. Evoluutio suosi aikoinana kookkaita yksilöitä, mutta nykymaailmassa heillä ei ole enää mitään tekoa. Lihavat ja pitkät ovat maapallolle kallis menoerä. Vanhukset sentään ymmärtävät oman (ja muiden) parhaansa ja alkavat kutistua iän myötä. JTM:n ratkaisu ylikansoittumiseen on evoluutiosuunnan kääntäminen: Lastenhankkimisoikeus on jatkossa myönnettävä vain alle 150-senttisille ja korkeintaan 50 kiloa painaville ja lisäksi ylipitkille ja liikalihaville on mätkäistävät tuntuvat haittaverot.

Kiitämme: Elintärkeyttä, kääpiöitä ja Peter Pania.

Moitimme: Koripalloilijoita, kasvukipuja ja liikalihavuutta.

JTM-tähdet: Puolitoista pientä ja energiaa säästävää tähteä *½

HENKINEN KASVU

Kuva: Lari Vesander

Info: Pitkään länsimaisen ihmisen henkisen tasapainon takaamiseen riitti jokasunnuntainen kirkossa käynti sekä pieni lahjoitus kolehtiin. 1960-luvulla kaikki kuitenkin muuttui. Kitaran ja päihteiden avulla mitään pelkäämättömät hipit löysivät maapallon viimeisen tutkimattoman erämaan: ihmisen sisäiset sielunmaiseman. Sen kartoittamisessa ja kohottelussa onkin riittänyt riemua jo kohta puolen vuosisadan verran – eikä loppua näy.

JTM-arvio: Hyvinvointivaltiossa vaanii alituinen henkisen pahoinvoinnin uhka. Keskiluokkaisen ihmisen elämä on tyhjää ja tarkoituksetonta, mutta juuri sen takia sillä voikin tahkota rajattomasti rahaa. Aukko ihmisen sielussa on pohjaton rahareikä, jota jo keskiajan anekauppiaat hyödynsivät mutta jonka uskomattomat mahdollisuudet on tajuttu täysin vasta viime vuosikymmeninä: On sisäisen sankarin etsimisretkiä Kyproksella, polvillaan pomppivia joogalentäjiä, energiakenttien voimannuuttamisharjoituksia ja mitä vain mistä henkisyydestään epävarmat ihmiset ovat valmiita maksamaan. Jos hyvin käy, niin jossain vaiheessa porukka huomaa syövänsä jäniksen papanoita älypillereinä ja tajuaa jatkuvan henkisen kasvun tavoittelun olevan varma tie akuuttiin riittämättömyyteen.

Kiitämme: Mikko Kuustosta, Mahatma Gandhia ja ihmisten loputonta luovuutta henkistymismuotojen keksimisessä

Moitimme: Humpuukimaakareita, Jari Sarasvuota ja jäniksen papanoiden makua.

JTM-tähdet: Aito henkinen kasvu ansaitsee kaupallistumisen keskelläkin aina täydet tähdet – aivan kuten kirjamme ”Tie tähtiin – yhdeksänportainen tie onnellisuuteen” (Vain 99 €, tilaustiedot löytyvät etusivulta.) *****

TALOUSKASVU

Info: Talouskasvu on talouden tuottamien tavaroiden ja palvelujen arvon lisääntymistä. Sitä mitataan tavallisesti reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) prosenttimuutoksella. Reaalinen tarkoittaa, että hintojen nousun eli inflaation vaikutus on otettu huomioon. *haukotus* Nykymaailma on rakennettu jatkuvan talouskasvun varaan. Onnellinen elämä edellyttää sitä, että talous ei pelkästään kasva vaan että talouskasvu kasvaa. Päättäjien oletus on, että talouskasvu jatkaa kasvuaan ikuiseen rajattomuuteen saakka. Kaikin tavoin rajallisessa maailmassa tämä ei tietenkään ole mikään ongelma.

JTM-arvio: Talouskasvu on tavalliselle sukankuluttajalle yksi hailee. Kun on nousukausi, työntekijöitä irtisanotaan. Kun tulee taantuma, työntekijöitä irtisanotaan. Joskus myöhemmin ihmetellään, kuinka ihmiskunnalla oli kerran riittävästi rahaa poistaa köyhyys ja nälänhätä, mutta se mieluummin pelasi omaisuudellaan globaalia bingoa. Ylipäätäänkin kaikki järjestelmät, joissa ihminen alistetaan pelkäksi numeroksi tai kulueräksi pitäisi kieltää Geneven ihmisoikeussopimuksen vastaisina. Se on kuitenkin hieman hankalaa, kun porukka on valmis tekemään paperilappujen ja nollajonojen eteen ihan mitä vain – vaikka kaikki tietävätkin millainen loppu ahnetta odottaa.

Kiitämme: Yltiöoptimistista asennetta ja pörssikurssien ailahtelun tuomaa jännitystä.

Moitimme: Kontrolloimattomuutta, irtisanomisia, ahneutta ja maalaisjärjen puutetta.

JTM-tähdet: * (Arvioon pettyneet voivat ostaa tämän tähden osakkeita ja toivoa, että niiden arvo viisinkertaistuu lähiaikoina.)

KOSMINEN KASVU (Universumin laajeneminen)

Kuva: Computer Science Geek

Info: Tiedepiireissä vallitsee jonkinmoinen konsensus siitä, että noin 13,7 miljardia vuotta sitten pamahti ja kovaa. Siitä lähtien universumi on laajentunut – ensin tasaista vauhtia, mutta viimeiset 5 miljardia vuotta laajeneminen on ollut kiihtyvää. Laajenemisen ansiosta maailmankaikkeuden massasta jo 70 prosenttia on ns. pimeää energiaa, joka on niin tyhjää, ettei sitä ole osattu vielä edes määritellä.

JTM-arvio: ”Jos kaikki laajenee ja minä en, onko se sitä, että selvästi pienenen?” kyselivät jo Semmarit aikoinaan – ja juuri sitähän se on. Kun kaikki muu kasvaa, pieni ihminen muuttuu koko ajan pienemmäksi. Vaihtoehtona on tuntea itsensä osaksi kasvavaa kokonaisuutta ja etsiä paikkansa suunnattoman suuressa mosaiikissa. Sieltä jostain Linnunradan laidalta se löytyy.

Kiitämme: Tilaa ja avaruutta, tähtitaivasta ja Esko Valtaojaa.

Moitimme: Käsittämättömiä mittasuhteita ja merkityksettömyyden tunnetta.

JTM-tähdet: Uusia tähtiä syntyy ja kuolee sellaisella tahdilla, ettei siinä muutama sakaratavara paljon paina. Siitä huolimatta ja ehkä juuri sen takia: ∞.

JTM-ryhmä: Lari Vesander, Timo Hyväri ja Kaisa Kortekallio.

Millaista tukea ihminen tarvitsee kehitykselleen? Mikä on vikana nykyisessä opetusjärjestelmässä? Miten ympyrämuodostelma auttaa oppimisessa?

Kaisa Peltonen kertoo totuuden kasvatuksesta. Hän opiskelee luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa viidettä vuotta. Kaisa on opettanut tanssia vuodesta 2006.

Kuva: Kaisa Kortekallio

Mikä ihmisen kasvatuksessa on kiinnostavaa?

Ihmisen kasvu kokonaisuudessaan on perin kummallinen tapahtuma; miten kehitystä ylipäätään tapahtuu ja miten kehitykseen voi vaikuttaa. Oman kasvun ja kehityksen seuraamisen kautta toistenkin kehittäminen on alkanut kuulostaa mielenkiintoiselta. Vähitellen katse on suuntautunut omasta itsestä muihinkin ja nyt haluaa antaa omasta osaamisestaan toisillekin jotain.

Missä viimeksi huomasit kehittyneesi?

Huomasin oppineeni toisten kuuntelua ja toisten arvostamista. Tosin edelleen olisi kyllä parantamisen varaa.

Uskotko ihmisen kehitysvaiheisiin?

Toki ihmisen elämässä on löydettävissä kaikille yhteinen kehityskaari, koska taustalla on biologinen kehitys. Tiettyjä vaiheita ei vain pysty ylittämään. Jokaisen elämä kulkee kuitenkin omaa reittiään, vaikka taustalla olisikin samankaltainen vaiheittaisuus. Mielenkiinto elämään tuleekin siitä, miten nämä kehitysvaiheet ratkaisee. Mahdollisuuksia kun on lukuisia.

Mistä kasvupaineet voivat syntyä?

Esimerkiksi yhteiskunta ja toiset ihmiset voivat luoda paineita ja lopulta myös itse.  Esimerkiksi teini-iässä ulkonäköpaineet voivat olla hyvinkin suuria, koska ajattelutaidot eivät ole kenties vielä kehittyneet kovinkaan paljoa. Nykyään osaa onneksi katsoa, mitä vaikutteita on oikeasti taustalla ja luoda elämäänsä siihen suuntaan, mihin itse oikeasti sitä haluaa viedä.

Oletko seurannut ikätovereidesi kasvua? Mitä olet huomannut siitä?

Esimerkiksi koulutuksen osalta olen yllättynyt, miten samankaltaisesti kaikki ovat kehittyneet. Koulutuksessa lähdetään itsestä ja liikutaan yleisempän suuntaan. Yleisemmällä tasolla kehitystä tarkastellessa voisi sanoa, että ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet yhteiskuntakritiikistä, menevät helpommin “normaaleille” urille ja elävät kenties vahvemmin odotusten mukaisesti.

Vaatiiko itsensä kehittäminen itsearvostusta?

Vaatii varmasti. Oikeastaan kaiken pohjalla on itsearvostus tai ihmisarvo, joka täytyy ensin antaa itselleen ja muille. Itsearvostus taas voi kehittyä vähitellen itseluottamukseksi.

Missä tilanteessa ihminen kasvaa eniten?

Yhteydessä toiseen ihmiseen ja joutumalla haastaviin tilanteisiin. Esimerkiksi kirjallisuus tai keskustelu toisten kanssa voi toimia peilinä ja siten antaa uusia  kimmokkeita omaan kehitykseen.

Opettaja kasvattajana ja kasvatettavana

Kaisa on opiskelujensa ohessa päässyt opettamaan tanssia ja peruskoulun aineita. Opettaessaan hän on oppinut paljon itsestään ja opettajuudesta.

Millaisesta opettamisesta pidät?

Sellaisesta, jossa jätetään vapaus oman työn kehittämiselle. Esimerkkinä epämotivoivasta työstä on opetus, jossa käskyt tulevat yläpuolelta, jolloin opetukseen ei tule henkilökohtaista paloa. Olosuhteiden tulee olla sellaiset, jossa annetaan jokaiselle mahdollisuus tehdä työtään omalla tavallaan.

Millainen tilanne on oppimisen kannalta hedelmällisin, esimerkiksi tanssiopetustunnilla? Millä tavalla aloittaisit ja päättäisit tanssiopetustunnin?

Oma tapa on ollut yleensä ottaa ihmiset ympyrään, jossa on nimenhuuto. Ympyrä kuvastaa yhteisöllisyyttä. Siinä pitää kaikkien olla, olen siitä tarkka. Jos joku jätetään ympyrän ulkopuolelle, tulee hänelle varmasti sellainen olo, ettei häntä arvosteta.  Oppimisympäristön tulee olla turvallinen, jotta lapsi uskaltaisi kokeilla ja olla se. mitä hän oikeasti on.  Itseluottamus voi musertua hyvinkin herkästi ja sitä on jälkeenpäin todella vaikea korjata.  Suurin palkinto opettajalle onkin, kun joku uskaltaa heittäytyä tanssiin. Tällöin näkee, kuinka lapsi on vapautunut jostain aikaisemmista kahleista.

Tanssitunnin päättäminen onkin ollut vaikeampaa. Yleensä on niin kiire, ettei ehdi. Useimmiten se on ollut sitä, että kiitän, hyvästelen ja tarkkailen hieman lasten olotilaa kaivaen siitä jotain palautetta siitä miten tunti on sujunut. Ideaalitilanne olisi kuitenkin, että olemme taas vaikkapa ympyrässä.  Tähän voisinkin kiinnittää huomiota enemmän.

Mitä opetuksesi on muuttunut vuoden sisällä?

Konkreettisesti toiminta ei välttämättä ole aina mitenkään mullistavan erilaista, mutta nykyään osaan suunnitella tunnit eheämmiksi ja ohjata oppimista paremmin. Jokaisessa tunnissa harjoitetaan monipuolisemmin tanssin eri osa-alueita. Tällä hetkellä näkee harjoitteiden taakse paremmin. Mitä paremmin opettavan aiheen ytimen ymmärtää, sitä paremmin osaa tuoda esille olennaisen.

Entä koulumaailma, miten muuttaisit sitä?

Oma näkökulmani opetukseen ei välttämättä sopisi ollenkaan peruskouluun. Järjestelmä on jollain tapaa estämässä yksilöllisen kokonaisvaltaisen kasvatuksen. Tällä hetkellä muun muassa suuret luokkakoot ja 45 minuutin tunnit ovat rakenteellisesti estämässä laadukkaampaa opetusta.  Arviointikaan ei voi olla kovin yksilöllistä, kun oppimista verrataan keskimääräiseen kehitystahtiin eikä yksilölliseen kehitystahtiin. Esimerkiksi Steiner-kouluissa oppilaiden arviointi perustuu heidän aikaisempaan kehitykseensä.

Opetuksessa lähdetään useimmiten liikkeelle oppiainelähtöisesti tehden tiedolle teennäisiä rajoja, kun näkökulmana voisi olla laajemman ymmärryksen saavuttaminen. Opittaisiin ymmärtämään maailman ilmiöitä kokonaisuudesta lähtien eikä pilkkomaan sitä paloihin. Toisaalta onneksi nykyinen opetussuunnitelma antaa vapauden myös toisenlaiseen kasvatukseen ja opetukseen, mutta opettajalla täytyy olla tahtoa kehittää omaa työtään.

Onko opettajan ammatti muuttunut?

Ideaalimalli opettajasta on hyvinkin erilainen kuin aikaiseimmin. Ennen opetus oli lähinnä tiedon syöttämistä massoille, kun taas nykyään oppilaat pyritään näkemään yksilöinä ja tukemaan jokaista omalla tavallaan. Nykypäivän tiedonkäsityskin on erilainen: oppilas on aktiivinen ja rakentaa itse tiedon. Opettajan tulisi toimia tässä prosessissa ennemminkin ohjaajana kuin opettajana. Opettajasta näkyy vain se, miten hän on luokan edessä. Yleensä ei ymmärretä kuinka paljon taustatyötä se vaatii. Opettajan työ on ihmeellinen – siinä pitäisi osata todella paljon erilaisia taitoja.

Miten opettaja voi pysyä mukana kehitystahdissa?

Ideaaleimmillaan opettajan tulisi päivittää tietojaan jatkuvasti ja olla innostunut kehittämään työtään. Toisaalta opettajalla täytyy olla työyhteisön tuki. Kukaan ei jaksa tehdä näin haastavaa työtä yksin. Myös yleinen yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen on tärkeää, jotta osaisi aistia, mitä taitoja tulevaisuudessa tarvitaan.

Nyt kun tiedät tämän kaiken, oletko aivan varma että tahdot vielä itse opettajaksi?

Kyllä minä varmaan siihen hommaan lopulta päädyn.  Tosin voisi ottaa omantunnon päälle, jos joutuisin tekemään asioita eri tavalla kuin miten tahtoisin. Haluan elää omantuntoni kautta, joten perinteinen opetus ei välttämättä sopisi siihen. Vaikkapa draamakasvatus tai tanssin opettaminen voisivat olla omalla kohdalla helpompia reittejä kuin perinteinen luokanopettajan ammattikuva. Haluan kuitenkin pitää kaikki mahdollisuudet avoimina.

Haastattelun jälkeen Kaisa toteaa vielä, että “kymmenen vuoden päästä nämäkin ajatukset tuntuvat naiiveilta”.

Monissa puheraadeissa pyritään arvioimaan kaikkea mitä puhujat ovat elämänsä aikana suustaan päästelleet.  Tästä johtuen nämä vertailut ovat usein sekavia, ristiriitaisia ja myös vanhenevat auttamattoman nopeasti. Juonen tekniseen maailmaan perehtynyt työryhmä (JTM) ei moisiin sudenkuoppiin putoa. JTM:n verbaali-ilmaisun raati arvioi vain olennaisen – sen miten kuuluisuuden henkilö on kiteyttänyt elämänsä sen viimeisillä hetkillä. Arviointi tehdään tutun armottomasti – kuolinsyyhyn, -vuoteen tai hautapaikkaan katsomatta.

“Rauhoittukaa, veljet…” - Malcolm X (1925–1965)

Kuka: Malcolm Little. Vihainen nuori mies, joka käännytti Muhammad Alin. Salamurhattiin kesken saarnaamisen.

JTM:n tuomio: Hieman takakireänä pidetty Malcolm näytti viime hetkillään löytäneen rentouden, jonka ilosanomaa hän yritti levittää murhaajilleenkin näiden lähestyessä häntä. Yritys on tuhoon tuomittu. Tämän tietää jo siitä, että rauhankyyhkyt on metsästetty sukupuuttoon. Urhoollisesta yrityksestä kuitenkin kaksi tähteä. **

”Minä elän” - Aleksis Kivi (1834–1872)

Kuka: Alexis Stenvall. Junttikielellä rustailija, jonka sepustuksia kriitikot eivät oikein arvostaneet.

JTM:n tuomio: Herra Kivi (os. Stenvall) löysi kuolinvuoteella sisäisen filosofinsa ja kiteytti olennaisen Descartesin hengessä. Kiven lausahduksesta on monia tulkintoja, mutta ei liene kohtuutonta pitää toteamusta esi-elviksellisenä oivalluksena siitä, että Kivi katsoi saaneensa tuotannollaan niskalenkin kriitikoistaan ja elävänsä teksteissään kuolemansa jälkeenkin. Tai sitten hän oli juurikin niin hullu kuin väitetään ja arvioi terveydentilansa aivan päin mäntyä. ****

“Toisen meistä on häivyttävä” - Oscar Wilde (1854–1900)

Kuka: Elosteleva vapaamuurari, joka kuoli unohdettuna ja yksinäisenä aivokalvontulehdukseen.

JTM:n tuomio: Aforismiautomaattina tunnetun Wilden viimeinen tokaisu seinätapetille tiivistää kouriintuntuvasti kuolemisen yksinäisyyden. Kun ketään muuta ei ollut paikalla, hänen oli sanailtava seinien kanssa. Onneksi tässä tapauksessa seinillä oli korvat ja sitaatti saatiin talteen. Siltikin Wilden kaltaiselta verbaaliakrobaatilta olisi odottanut enemmän. ***

”Älä anna sen loppua näin. Kerro heille, että sanoin jotain.” - Pancho Villa (1878–1923)

Kuka: Googletuksen perusteella hämäläinen texmex-ravintolaketju, Wikipedian mukaan salamurhattu vallankumousjohtaja ja elokuvanäyttelijä. Kuuluisimpien tähtien tapaan esitti itseään, mutta esiintyi taiteilijanimellä. Alkuperäinen nimi José Doroteo Arango Arámbula.

JTM:n tuomio: Leffatähteydestä huolimatta Panchoon iski viime hetkillä ramppikuume. Teksti on kuin huonoimmasta Hollywood-rainasta. Kehnouden lisäksi sanojen arvojen laskee yllytys valehtelemiseen – mutta hei, kyseessähän oli sekä politiikko että näyttelijä. Tiettyä inhimillisyyttä tässä on, mutta sillä ei pitkälle päästä. *

“Mene pois … Olen kunnossa.” - H. G. Wells (1866–1946)

Kuka: Brittiläinen scifi-kirjailija, jonka kirjat ovat inspiroineet monia surkeita Hollywood-leffoja (kukapa ei olisi valmis lobotomiaan unohtaakseen Tohtori Moreaun saaren). Hävisi taistelun scifi-kirjallisuuden isyydestä Jules Vernelle. Olisi halunnut hautakirjoituksekseen “I told you so. You damned fools.”, mutta toivetta ei toteutettu. Sen sijaan H.G. tuhkattiin.

JTM:n tuomio: Wellsin viimeisissä sanoissa kohtaamme saman ongelman kuin Aleksis Kiven kohdalla: arvioiko kirjailija tilansa väärin kirjoittiko hän rivien väliin jotain oleellisempaa? Koska asiasta ei ole varmuutta, voimme vain todeta olevamme kiitollisia siitä, ettei Wells ollut lääkäri. Sanoissa kaikuu yksinäisyys ja halu raahautua norsujen hautausmaalle. *½

“Juokaa kunniakseni.” - Pablo Picasso (1881–1973)

Kuka: Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Blasco y Picasso. Espanjalainen taidemaalari, jonka työt ovat inspiroineet Toy Storyn Perunapään sekä tylsän leffan, jossa Cher juo teetä. Kuoli ateljeessaan sydänkohtaukseen.

JTM:n tuomio: Ja sitten päästiinkin vihdoin viinaan. Jos asiat ovat hyvin, voi juoda sen kunniaksi. Jos asiat ovat huonosti, voi juoda suruunsa. Jos tekee kuolemaa, voi juoda koska terveys ei voi kärsiä enempää. Jos kuolee, voi kehottaa muita juomaan kunniakseen. Viina auttaa aina. **½

“Laittakaa Joutsen-pukuni valmiiksi.” - Anna Pavlova (1881–1931)

Kuka: Kiertueella kuollut taidokas tyllihameessa sipsuttelija, jonka tulkinta Kuolevasta (suomen?)joutsenesta on maailmankuulu. Esityksen arvoa ei laskenut edes se, että Tsaikovskin säveltämä musiikki paljastui myöhemmin vain taitavaksi sampleksi Semmareiden ”Oboe ja maito”-biisin introsta.

JTM:n tuomio: Kontekstista irrotettuna Pavlovan sanoissa on aivan mainiota montypythonmaisuutta. Kontekstiin liitettynäkin sanoista löytyy ironiaa (onhan kyse kuolevasta joutsenesta). Huumorin arvoa ei laske edes sen mahdollinen tahattomuus. ***½

“Kuolenko? Enpä taida, ystäväni. Ei kukaan Barrymore anna minkään niin sovinnaisen asian tapahtua itselleen.” - John Barrymore (1882–1942)

Kuka: Drew Barrymoren pappa ja sukupolvensa paras näyttelijä, muun muassa Hamletin ja kuningas Rikhardin esittäjä. Aloitti näytelmäaikaan, selvisi kunnialla ensin elokuvan ja sitten vielä äänielokuvien tulosta, mutta ei pystynyt kuitenkaan selättämään viikatemiestä – vaikka muuta uskoikin.

JTM:n tuomio: Itsensä nostaminen kuoleman yläpuolelle on fataali virhe, eikä kuoleman kutsumisesta sovinnaiseksi saa lisäpisteitä. JTM pitääkin parempana toista tarinaa, jonka mukaan John nousi kuolinvuoteellaan sanomaan jotain veljelleen Lionelille. Tämä pyysi Johnia toistamaan sanomansa, johon tämä vastasi ”Kuulit kyllä, Mike” ja kuoli pois. ½

“Menen vain ulos, ja saatan viipyä jonkin aikaa.” - Lawrence Oates(1880–1912)

Kuka: Epäonninen tutkimusmatkaaja, joka matkasi 1500 kilometriä (joista viimeiset runsaat 200 jalan) päästäkseen ensimmäisenä ihmisenä Etelänavalle – vain löytääkseen sieltä pahimman kilpailijansa sinne jättämän teltan. Paluumatkalla pakkasen ja rankkojen olosuhteiden uuvuttama Oates uhrautui, jotta muulla tutkimusryhmällä olisi edes mahdollisuus selvitä Antarktiksen armottomista olosuhteista sivistyksen pariin. Hän sanoi kuuluisat sanansa, poistui teltasta, eikä koskaan tullut takaisin. Neljä päivää Oatesin katoamisen jälkeen lumimyrsky yllätti ryhmän. Heidän ruumiinsa löydettiin kahdeksan kuukautta myöhemmin.

JTM:n tuomio: Itsetuhoisuus ja uhrautumisajattelu sikseen, Oatesin poika on asian ytimessä! Kuolema on hyppy tuntemattomaan, astuminen ulos, viimeinen (tutkimus)matka. Ja mehän olemme vain hetken poissa – ainakin jos hinduihin ja buddhalaisiin on luottamista. ****½

Joulutarina-elokuvan on nähnyt 270 000 suomalaista ja jokainen tuntee jonkun, jonka postilaatikkoon edelleen kolahtaa Suosikki kerran kuussa. Molempien ilmiöiden takana seisoo nyt mies, joka ei välitä siitä vaikkei häntä sen kummemmin tunnettaisiinkaan. Intohimo elokuvan tai lehden tekoon on kuitenkin molemmille tärkeää.

Sairas ammatti

Tarinat ovat aina olleet osa Juha Wuolijoen elämää. Kyseessä on mies, joka ideoi, ohjasi ja tuotti Suomen yhden menestyneimmän elokuvan: Joulutarinan. Vaikka Joulutarinan oikeudet on nyt myyty kymmeneen maahan ja se on ollut suurmenestys myös Suomessa, ei elokuvan alkutaival ollut helppo. ”Ideointi ja käsikirjoituksen laatiminen on vielä helppoa puuhaa, mutta rahan tekeminen vaatii yrittäjämäistä raivoa ja kokemusta. Saatat joutua kuulemaan useamman ei-sanan rahoituksen keruuvaiheessa vaikka tarina olisi kuinka hyvä tahansa”, Wuolijoki sanoo. Vaikka Wuolijoki kutsuukin työtään sairaaksi touhuksi tai pikemminkin elämäntavaksi, näkee hän myös syyn miksi tekee sitä mitä tekee. ”Ehkä suurin juttu on se palkitseva tunne, kun käsikirjoitus muuttuu eläväksi kuvaksi yhdessä koettujen hetkien jälkeen.”

Toimittajan unelmapaikalla

Ville Kormilainen ei ole omasta mielestään kuin ”tällainen lehtimies”, mutta suomalaisten laajempaan tietoisuuteen hän pongahti, kun Suosikki julkisti uuden päätoimittajansa. Katja Ståhlin saappaisiin avoimen haun perusteella päätynyt Kormilainen on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo pitkän uran eri lehdissä. Uusi haaste saa hänet kuitenkin intoilemaan: ”Olen tietysti hirveän innoissani siitä, että olen päässyt oikeastaan huikeimpaan tilanteeseen mihin toimittaja voi päästä, eli suunnittelemaan lehtiuudistusta ihan puhtaalta pöydältä”, Kormilainen sanoo. Suosikilla onkin edessään uudet haasteet, sillä lehti tulee kokemaan suuren muodonmuutoksen kesäkuussa. ”Se merkitsee täydellistä kasvojen freesausta. Meille tulee ihan uusi ulkoasu, uusi logo ja jonkun verran myös uusi sisältö”, Kormilainen paljastaa.

Wuolijoen Dream Team

Molemmat herrat työskentelevät ammatikseen Suomen huipputekijöiden kanssa ja ovat sitä mieltä, että suomalaisista taiteilijoista löytyy asennetta, sisua ja intohimoa omaa tekemistään kohtaan.

Vaikka Juha Wuolijoki on päässyt ohjaamaan itse John Turturroa Joulutarinan englanninkielisten dubbausten aikana, hän arvostaa suomalaisia näyttelijöitä suuresti: ”Vaikka Suomen tunnetuimmillekaan näyttelijöille ei tule rahaa ovista ja ikkunoista, pystyn näkemään esimerkiksi Hannu-Pekka Björkmanin, Laura Birnin, Mikko Leppilammen, Kari Väänäsen ja Mikko Koukin tekemisissä todellista intohimoa”, Wuolijoki kertoo.

Hyvän näyttelijän tunnistaakin herkkyydestä ja taidosta kuunnella. Itsekorostus vie näyttelijältä terävimmän kärjen ja vaikuttaa työn laatuun. ”Unelmana olisi saada jatkaa näitä samoja hommia, mutta saada niille kansainvälistä levitystä jatkuvalla sykkeellä. Haluamme pyrkiä siihen, että kotimaisuus ja kansainvälisyys voisivat yhdistyä, kuten kävi Joulutarinan kohdalla”, Wuolijoki visioi.

Kormilaisen Kultaturbo

Suosikki on ollut ja on edelleen monelle teini-ikäisille tärkeä lehti. Myös Ville Kormilainen sai 12-vuotiaana paljon ideoita ja hyviä fiiliksiä lehdestä, varsinkin kun oma ensimmäinen kitara tuli hankittua samanikäisenä. Kerran vuodessa ilmestyvä Kultaturbo-numero sai monet jännittämään keskiaukeaman suurimman julisteen sisältöä tai lehden mukana tulevia tarroja.
Mutta miltä näyttäisi Kormilaisen Kultaturbo ja kuka olisi kannessa? ” Sanotaan että se olisi fiilikseltään hyvin lähellä 90-luvun huikeimpien vuosien Kultaturboja. Jos saisi sellaisen samanlaisen hengen niihin 2000-luvun lopun Kultaturboihin, niin sitten voisin sanoa olevani ainakin tyytyväinen. Ja voi olla että tarroja on Kultaturboon tulossa, vaikken itse olekaan kaivannut niitä”, Kormilainen nauraa.

Kansikuvan henkilöä onkin vaikeampi päättää – osittain siitä syystä, että tämän hetken nuorten mielenkiinnon kohteet vaihtelevat nopeasti ja koko mediakenttä on niin pirstaloitunut. Kormilaiselta onkin kysytty kuinka hän pystyy tekemään yhtä nuortenkulttuuria kokoavaa lehten, mihin hän vastaa: ”Enhän mä pystykään, eihän sellasta neropattia olekaan joka pystyisi kaiken kokoamaan. Jos mä tahtoisin tavoittaa koko Suomen nuorison niin mullahan pitäis olla 10-20 erilaista Suosikkia, jotka olisi brändätty tietyn musiikin tai tietyn tyylin ystäville. Tämä on siksi niin äärimmäisen haastava tilanne, tehdä lehteä jossa pitäisi olla kaikkea, mutta sitten kuitenkin riittävästi sitä massaa, että se kiinnostaa meidän isoa lukijakuntaa.

Elossa kaiken aikaa

Vaikka elokuvia myydään näyttelijöiden nimillä ja lehteä houkuttelevilla haastatteluilla, ei kumpaakaan saataisi kauppoihin ilman kymmeniä taustalla työskenteleviä ihmisiä. Yhdessä elokuvassa voi olla auttamassa satoja ihmisiä ja Suosikillakin on ydintoimituksen lisäksi yli toistakymmentä avustajaa per lehti. Tämän lisäksi tarvitaan myös johtohahmoja, jotka pitävät homman kasassa. Wuolijoki ja Kormilainen ovat ovat omissa projekteissaan johtotehtävissä ja pitävät molemmat intohimoista suhtautumista elämään ja työhön tärkeänä. Ilman sitä olisi vaikea tehdä haluamiaan asioita ja menestyä. Työnsä ohella Kormilainen nauttii perheen kanssa olemista, kalastamisesta, metsästyksestä ja uudesta harrastuksesta, thainyrkkeilystä, josta hän on hirveän innostunut tällä hetkellä. Wuolijoki kiteyttääkin molempien ajatukset hyvin yhteen: ”Intohimoista suhtautumista elämään olisi mukava oppia enemmänkin, koska se on tärkeää. Pitäisi tajuta, että on jokaisena päivänä elossa eikä vaan niinä hetkinä, kun saavutetaan jotain.”

Lauantai-iltana tyttö hyppi tanssilattialla, valkoiset kuituletit liikkuivat isona kimppuna mukana ja pieni, keskittyneen iloinen hymy loisti. Pari päivää myöhemmin hän toi suklaakeksejä ja istui keittiööni juomaan kahvia. Valonhehkuinen, hymyilevä tyttö on Tessa Lepistö, joka valmistui Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalta keväällä 2007.

Meidän on tarkoitus puhua valosta; siitä, mitä on työskennellä valopöydän takana. Performansseja tehneenä, nukketeatteria ohjanneena ja nukkeja käsitelleenä Tessalla on sanottavaa aiheesta enemmänkin kuin lamppujen sijoittelun ja spottien ohjailun kannalta.

”Valopöydän takana oleminen on, jos ei nyt ihan parasta, mitä teatterissa voi tehdä, niin ainakin todella mahtavaa”, Tessa sanoo. ”Se on mukana hengittämistä yhtä vahvasti kuin olisi näyttämöllä –ainoa ero on, että on vähemmän näkyvillä.”

Ei niin pimeää

Jos ohjaaja on suunnitellut valot, ne on ’ajettu’ valmiiksi valopöytään ja valohenkilön tehtäväksi jää opetella valojen järjestys ja etsiä näytelmään sopiva rytmi. Sen jälkeen on mahdollista tehdä omiakin sovelluksia ja hioa valaistusta sujuvammaksi: saada se hengittämään.

Pienemmissä teattereissa ja projekteissa ohjaaja päättää tavallisesti myös valaistuksesta, mutta isommista yksiköistä löytyy erikseen valosuunnittelijoita, jotka hoitavat valot alusta loppuun. Osalta ohjaajista puuttuu sekä tietotaito että kiinnostus valaistukseen – tai kenties he luottavat valon ammattilaisiin enemmän kuin omaan näkemykseensä, mene ja tiedä.

Tessa kertoo pienistä teattereista tai esityksistä, joihin ei ole mahdollisuutta tai yksinkertaisesti resursseja hankkia valokalustoa:

”Kerran olin mukana tekemässä esitystä, johon saatiin valot mukaan muutaman esiintymisen jälkeen, ja se muuttui heti. Mielestäni hienoimpiin esityksiin kuuluu myös valaistus. Se inspiroi esiintyjääkin ihan eri tavalla; esimerkiksi hämärä valo luo erilaisen tunnetilan kuin vaikkapa kirkas, keltainen valo.”

Samalla tavoin valo vaikuttaa katsojaankin, antaa odotuksia ja purkaa niitä joko odotettuun tai odottamattomaan suuntaan: isot varjot ovat uhkaavia, lämmin valo turvallista ja niin edelleen. Valoa eri tavoin suuntaamalla pystyy myös huijaamaan silmää, esimerkiksi kaventamaan tai leventämään ilman että näyttelijä liikahtaakaan. Teatterin valaistus on kuin lasten taskulamppuleikkiä, jossa tehdään pelottavia varjoja kasvoihin suuntaamalla valo leuan alta kohti otsaa.

Ne elävät!

Nukketeatteri on Suomessa melko tuntematon teatterilaji ja se usein mielletäänkin käsinukeilla ja marioneteilla leikkimiseksi. Taideakatemian tarjoama, nelivuotinen koulutus sisälsi yhtä lailla nukkejen kanssa esiintymistä, ohjaamista kuin niiden tekemistäkin; esimerkiksi Keski-Euroopassa vastaavan pituinen koulutus keskittyy pelkästään yhteen näistä nukketeatterin osa-alueista.

Nukkeja liikuttava näyttelijä joutuu esiintymään sanoitta, pelkän liikkeen avulla. Hänen eläytymisensä välittyy nukkejen kautta yleisölle, mutta silti pääesiintyjien tulisi olla henkiin herätettyjä nukkehahmoja. Valaisu on nukketeatterilaisille erityisen tärkeätä juuri nukettajan häivyttämisen takia. Esimerkkinä Tessa mainitsee paljon käytetyn valoverhon, jossa käytetään vain lavan oikean ja vasemman reunan sivuvaloja. Valoissa esiintyvät elementit ovat voimakkaasti näkyvillä, kun taas tummiin pukeutunut nukettaja (ja kaikki muu häivytettäväksi haluttu) katoaa.

Tessa kokee itse olevansa ennen kaikkea nukettaja, mutta hän on tehnyt myös performansseja ”aina tarvittaessa”. Seuraavaan esitykseensä hän on suunnitellut todella mautonta valaistusta: räikeää pinkkiä ja vihreää sekä diskopalloa. Hänen mukaansa niin sanottu törkeäkin valaistus sopii, niin kauan kuin se on perusteltua esityksen kannalta.

Varjoteatterista puhuttaessa Tessa innostuu: mitä kaikkea valoilla ja varjoilla voikin luoda! Voi hyppiä tunnelmasta toiseen pelkästään muuttamalla valon väriä tai suuntaa, rakentaa illuusioita ja kääntää ne päälaelleen. Hänelle teatteri edustaa selkeästi kaikkea muutakin kuin näyteltyä tai puhuttua esittämistä, eikä voi olla ilahtumatta intohimosta, jonka valosta ja nukketeatterista jutteleminen herättää.

”Kun on elänyt siinä visuaalisessa ja fyysisessä maailmassa, mitä nukketeatterikin on, tuntuu oudolta nähdä jokin mahtaviin puitteisiin ja isolle näyttämölle rakennettu esitys, jossa näyttelijät vain tuntuvat kävelevän kulisseissa”, Tessa pohtii. ”Se ei enää riitä: haluan nähdä liikettä ja eläytymistä. Puitteet voi aina rakentaa, mutta elämän niihin luovat vain esiintyjät itse.”

Suklaakeksit loppuvat ja ilta hämärtyy. Tessan lähdettyä keittiöön jää valoa.

Kieli on meidän yhteinen sopimuksemme. Aikojen saatossa meistä on tullut älykkäämpiä ja sen myötä tärkeitä eläimiä juuri kielitaitomme ansiosta. Olemme pystyneet yhteisesti sopimaan nimiä esineille, asioille ja tunnetiloille. Tämän lisäksi jokaisessa kulttuurissa on lukuisia käsitteitä, piilomerkityksiä ja assosiaatioita eri sanoille. Parasta on kuitenkin se, että kieli on jatkuvasti itsestään uusiutuva ja päivittyvä sopimus.

Merkitykset, käsitteet ja assosiaatiot muuttuvat. Tarvitsemme uusia sanoja kyetäksemme hahmottamaan maailmaa yhä tarkemmin. Lisäksi jo olemassaolevat sanat saavat toisia merkityksiä, joista on todella vaikea päästä eroon. Kieli on siis stereotyyppien kehto, mutta silti jatkuvasti kaaokseen pyrkivä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat englanninkielen sanat bitch ja gay. Jälkimmäinen tarkoittaa substantiivina ollessaan homoa, mutta adjektiivina sillä on lukuisia muita merkityksiä: iloisesti innostunut, väreistä puhuttaessa kirkas tai loistava, ja kyseessä voi olla sosiaalisista iloista nauttiva ihminen. Sanaa bitch käytetään myös suloisesta koirasta, joka on sukupuoleltaan narttu, kuten lihansyöjistä on tapana käyttää. Ei ole syytä ryhtyä ihmettelemään, jos brittiläinen silkkiterrierin omistaja yllättäen huutaakin: “Bitch come here! Come to daddy.” Kyseessä ei siis ole perverssi, joka huutelee moraalittomuuksia epäsäädyllisesti käyttäytyvälle naiselle. Yhtä lailla kyseessä voisi olla myös äärimmäisen vaikea tai epämiellyttävä asia. Verbinä bitch puolestaan tarkoittaa mokaamista, pettämistä tai valittamista.

On mielenkiintoista pohtia, miten sanat ylipäätään saavat tietyn käsitteen itselleen tai päinvastaisen merkityksen eri konteksteissa ja kulttuureissa. Entä kuka näistä oikeasti päättää? Voiko jokin asia olla kielellisesti väärin tai oikein? Yleisesti ottaen uusia kielellisiä muutoksia syntyy median ansiosta, ja Suomessa muun muassa Kotimaisten kielten tutkimuskeskus tekee monenlaista sanastotyötä. Stringeistäkin oli tulossa persiöt. Näistä uusista innovaatioista osa jää elämään ja osa kuolee tai saa toisia merkityksiä. Persiöiden elinkaari jää onneksi lyhyeksi.

Vielä kymmenkuta vuotta sitten sana verkko kuului kalastus- ja urheilusanastoon. Nykyään olemme kaikki verkossa jatkuvasti ja jopa riippuvaisia siitä. Joudumme toisten kutomiin verkkoihin, vai pitäisikö sanoa koodaamiin. Väärä sanavalinnasta tulee ainoastaan silloin, kun suurin osa samaan kieliryhmään kuuluvista ihmisistä ei joko ymmärrä viestiä tai vetoaa yhteisesti sovittuun sääntöön, joka kertoo sanan olevan sopimaton.

Kieli kokonaisuutena aiheuttaa erimielisyyksiä ja sotaa ainoastaan kielitieteilijöiden kesken. Olisi mahtavaa ammentaa tästä kansallisesta kyvystämme sopia asioista kaikkia kansakuntia yhdistävään rauhansopimukseen. Onhan tieteen pääasiallinen tarkoitus parantaa maailmaa.

Nälkäinen lohikäärme kaarteli taivalla ja se ilmestyi soturin näkökenttään yllättäen. Soturille jäi kaksi mahdollisuutta. Hän voisi hyökätä lohikäärmeen kimppuun ja taistella henkensä puolesta tai juosta pakoon ja todennäköisesti kuolla sen polttavaan tuliloitsuun. Soturi karjaisi sotahuudon ja hyökkäsi lohikäärmeen kimppuun. Hän antoi kirveensä heilua vinhasti mutta lohikäärme oli ottamassa hänestä voittoa. Epätoivoisesti soturi pitkitti väistämätöntä häviötään ja paransi osaa haavoistaan taikajuomalla. Hän iski lohikäärmettä kaikella raivollaan ja jäi odottamaan kuolemaansa. Yhtäkkiä uljas kissaratsu ravaa hänen viereensä ja nahkahaarniskaan sonnustautunut kaunis haltija pudottautuu notkeasti satulasta. Haltija on pitkä sekä korea ja hänen kauniissa silmissään on uhmakas seikkailunhaluinen loisto. Nainen taikoo nopeasti parantavan loitsun palauttaakseen soturin voimia ja iskee lohikäärmeen kimppuun kuin kissa. Haltija ja soturi kaatavat tultasyöksevän lohikäärmeen jonka viimeinen vihainen huuto karjuu vielä ilmassa sen kaatuessa maahan kuolleena. Soturi ottaa kypärän päästänsä ja esittelee itsensä ja kiittää kaunista haltijaa avusta. Haltija heittää soturille lentosuukon ja esittelee itsensä. Ja rakkaustarina voi alkaa.

Massiivimoninpelit (Massively multiplayer online game), yhdistävät miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Miljoonia ihmissuhteita syntyy joka päivä. Ystävyyssuhteita solmitaan ja puretaan, vihanpitoa pidetään, katkeruutta ja kateutta toisen menestyksestä koetaan mutta ennen kaikkea: Ihastutaan ja Rakastutaan. Massiivimoninpelit ovat tehneet lähtemättömän muutoksen seurustelukulttuuriin. Ensimmäisenä nettiroolipelin laajaan maailmaan astuessa ei tule mieleen potentiaalisen elämänkumppanin löytäminen. Mutta siellä missä on ihmisiä, siellä on intohimoa ja rakkauttakin. Ja miksei elämänkumppania voisi löytää pelistä? Miljoonat ihmiset käyttävät Internetiä ”Sen Oikean” löytämiseen, koska on helpompi olla oma itsensä anonyymisti. Joten myös pelit joissa linjoilla on tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa ajavat samaa asiaa.

Yllättävän monet ovat löytäneet rakkauden nettiroolipelin äärellä. Suosituin massiivimoninpeli World of Warcraft on saanut vakiopelaajikseen yli 10 miljoonaa miestä ja naista. Naispelaajien määrä WoW:ssa on suuri, joten onhan luonnollista että tällaisessa todellisesta maailmasta poikkeavassa ja anonyymissä ympäristössä syntyy monenlaisia tarinoita ja ihmissuhteita. Roolipelipalvelimilla puhutaan myös ”emotionaalisesta roolipelaamisesta”, joka tarkoittaa sitä että pelissä olevat roolihahmot rakastuvat toisiinsa ja pelaajat kehittävät tarinaa hahmojen välillä. Emotionaalisessa roolipelaamisessa ei ole tarkoitus tietää mitään todellisesta ihmisestä hahmon takana vaan pysytään täysin hahmon sisällä. Tämä voi aiheuttaa hankaluuksia erottaa omat tunteensa hahmon tunteista ja taustatarinasta.

Tällaisen roolipelaamisen lisäksi yleisempää on se että oikeat ihmiset hahmojensa takana ihastuvat toisiinsa. Nettiroolipelissä ihastuminen on pitkälti sama asia kuin muukin ”online”-ihastuminen. Omia tunteita ohjaavat melko pitkälti ne mielikuvat mitä toisesta ihmisestä ajattelee ja mitä itse odottaa kumppaniltaan. Tämän takia online-jutut eivät usein toimi tosielämässä, koska linjoilla tutustumisesta puuttuu fyysinen läheisyys. Ulkonäöllä, kehonkielellä ja hajuilla on suuri merkitys ihmissuhteen syntymisessä. WoWin kaltainen virtuaaliympäristö voi simuloida osaa näistä tarpeista ja tarjoaakin hyvin mielenkiintoisen ympäristön romanttisten suhteiden syntymiselle. Massiivimoninpelissä voit pelastaa kumppanisi hengenvaarasta, voitte tehdä yhdessä kaikenlaista jännittävää ja seikkailla ympäri fantasiamaailmaa, voit antaa kumppanillesi uskomattoman arvokkaita lahjoja…

Massiivimoninpelit tarjoavat siis hyvin erilaisia nykymaailmasta poikkeavia tunnekokemuksia, kuten esimerkiksi ritarillisuus, johon harvemmin enää törmää. Mutta fantasiasta huolimatta näistä suhteista voi syntyä elämänmittaisia ja toimivia liittoja tosielämässä.