Tämä palsta luo näköaloja musiikin tekemiseen, tuottamiseen ja kuuntelemiseen. Vastareaktiona valtamedioiden pinnalliselle ja kertakäyttöiselle musiikkikerronnalle pyrin tarjoamaan persoonallisen lähestymistavan sekä musiikin luomiseen että kuunteluun. Luvassa on mm. studioraportteja, musiikkivinkkejä sekä henkilökohtaisia näkemyksiä nykymusiikin tilasta.
Taiteesta ja viihteestä
Kaikessa taiteessa on kyse intohimosta ja (subjektiivisen) totuuden tavoittelusta – itsensä jäsentämisestä, ilmaisemisesta sekä todellisuuden hahmottamisesta. Vapaudesta löytää jotain, mikä on kätkettynä meihin jokaiseen, mutta kuplii pinnan alla.
Musiikki on yksi parhaimmista itseilmaisun keinoista (allekirjoittaneen vaatimaton näkemys). Sen avulla on mahdollista tavoittaa miljoonat ihmiset säätyyn, ikään ja ihonväriin katsomatta – kornia kenties, mutta helvetin totta. Musiikki voi vaikuttaa myös hyvin pieneen joukkoon tai vain taiteilijaan itseensä. Joka tapauksessa se pitää sisällään merkinnän jonkin tai jonkun olemassaolosta. “Minä tein tämän. Minä tunsin ja ajattelin näin.” Se voi olla yksi kahdeksasosanuotti tai kokonainen sinfonia. Joka kerta yhtä tärkeää ja vähäpätöistä.
Musiikki pitää usein sisällään sanattomia tai sanallisia tunneviestejä, jotka aukeavat jokaiselle eri tavalla. Jo sanat yksinään ovat vaikeasti tulkittavia, joten mitä tapahtuu, kun niiden
ympärille rakennetaan kappale tai päinvastoin?
Kuvitteellinen tilanne: Lauluntekijä kirjoittaa kappaleen kertosäkeeseen sanat “Hän lensi pois”, jonka jälkeen tapailee melodiaa sekä mollissa että duurissa (tai ei kumpaakaan). Jos hän päättää säveltää melodian duurissa, miten kuulija tulkitsee sekä musiikillisen että lyyrisen viestin?
Vai tulkitseeko mitenkään? Onko sillä mitään merkitystä? Ehkä säveltäjä ajatteli kontrastia musiikin ja tekstin välillä. Ehkä kukaan ei viime kädessä ymmärrä, mitä musiikintekijä haluasi sanoa.
”Viihde auttaa unohtamaan, taide muistamaan.” Tämä filosofinen määritelmä viihteen ynnä taiteen suhteesta on askarruttanut minua jo pitkän tovin. Pitääkö taidetta ja viihdettä ylipäätään erottaa toisistaan? Mihin näitä rajanvetoja tarvitaan? Itse en voi väittää tekeväni tietoisesti joko taidetta tai viihdettä. Jokainen biisi on erilainen ja jokainen kuulija tulkitsee kokemansa eri tavalla. Jollekin Samuli Edelmann on iskelmää, toiselle taas silkkaa poppia. Yhdelle Rage Against The Machine on totuus musiikin muodossa, eräälle tekopyhää propagandaa.
Seuraavassa pyrin kuvailemaan kahden erilaisen (kenties viihteellisen/taiteellisen) kappaleen tekoprosessia. Lukija tai kuulija tehköön itse rajavedot viihteen ja taiteen välillä, jos niin haluaa.
Kaikkea kappaleiden luomiseen sekä työstämiseen liittyvää ei voi yhteen juttuun mahduttaa, mutta yritän antaa selkeän kokonaiskuvan siitä, kuinka minä ja yhteistyökumppanini musiikkia teemme.
Jää
Kipale sai alkunsa viime syksynä (2006), kun sieppasin akustisen kitaran kurttuiseen kouraani ja aloin tapailla eräänlaista teemaharmoniaa, josta muodostui myöhemmin kappaleen kertosäe. Ensimmäiset mielleyhtymäni olivat Eric Clapton sekä syksy – mikäli oikein muistan. Liekö sillä ollut alitajuista vaikutusta, että todellakin oli syksy ja mielessä soi Claptonin tuorein albumi? Hyvin pian teematapailun jälkeen, ryhdyin väsäämään pohjia tietokoneen suopealla avustuksella; ohjelmoin rummut, soitin kitarat, bassot sekä koskettimet.
Teemaa seuraavat osat syntyivät kuin itsestään virtaavassa mielentilassa. Tässä vaiheessa kappaleen rakenne oli hyvin epäselvä. Oli vain osia toistensa perässä. Kun sain ensimmäisen demon valmiiksi, mailasin sen mainiolle musiikkitoverilleni, Jani Luomalle, joka ilmaisi kipaleessa olevan ”kaupallista potentiaalia”. Pienen ajan jälkeen Jani saapuikin metsän keskelle kehittelemään biisiä eteenpäin. Hän keksi mm. sellaisen ratkaisun, että teemaosasta tehtäisiin sekä säkeistö että kertosäe – eri melodioilla ja sovitusratkaisuilla. Se osa jota olin itse kuvitellut kertosäkeeksi, muodostui sillaksi säkeistön ja kertosäkeen välille. Rakenne alkoi olla siis selvä. Yllättävää kyllä, teosta kuunnellessa ei kiinnitä huomiota säkeistöjen ja kertosäkeiden samankaltaisuuteen.
Seuraavaksi Jani tapaili akustisella kitaralla mieleen juolahtaneet melodiat. Kertosäkeen melodiaksi muodostui kehittelemäni ”Clapton” –kitaraharmonian ylempi ääni. Tässä vaiheessa ideoimme myös kappaleen tekstiä, jolloin sanat ”syksy”, ”lapsuus” ja ”jää” heitettiin ilmaan.
”Jää, viereeni jää” -lausahdus saattoi kuulua herra Luoman suusta, mikäli muistini pitää paikkansa.
Myöhemmin kirjoitin lyriikkaa eteenpäin, mutta en saanut aikaan mitään julkaisukelpoista. Jani saapui uudemman kerran vierailulle ja yritimme jalostaa tekstiä pitemmälle. Loppujen lopuksi kohtasimme surullisenkuuluisan writer’s blockin ja turhauduimme itseemme. Tämän jälkeen sovimme, että Luoma kirjoittaa tekstin itsenäisesti, jonka jälkeen äänittäisimme demolaulut.
Tässä välissä tietokoneen kovalevy teki tenän ja allekirjoittaneen täytyi (kiroten) hyväksyä kappaleen hävinneen bittiavaruuden tuolle puolen. Ei auttanut muu kuin ohjelmoida ja soittaa taustat uusiksi. Jälkiviisaana täytyy todeta, että uudet pohjat loivat biisille paremman tunnelman. Varovasti arvioiden työtunteja oli kulunut tässä vaiheessa 30-40.
Kävi niin, että Jani sai kuin saikin tekstin aikaiseksi ja pääsimme lauluäänitysten pariin. Joskus näihin aikoihin ilmestyi myös idea duetosta, jolloin tulin maininneeksi Sannan, jonka kuulas ääni sopisi biisiin mainiosti. Kutakuinkin tässä vaiheessa Jani paljasti oman (synkemmän) tulkintansa tekstistä. Nähtäväksi jää, löytääkö kukaan sitä ajatusta, mikä tekstittäjällä oli mielessä…
Yksi viimeisimmistä työvaiheista oli Sannan lauluosuuksien äänittäminen Janin vastaavien päälle. Täytyy osoittaa nöyrä kiitos ja kumarrus tytön suuntaan – sen verran hienosti tämä blokkasi kappaleen tunnelman sekä Janin laulufraseerauksen. Edessä oli enää biisin miksaaminen ja pohjien hiominen.
Miksasin ja masteroin Jäästä noin viisi eri versiota, hioin sovitusratkaisuja sekä äänitin joitakin soitinosuuksia uudestaan yön pikkutunneille asti. Työtunteja kului lukematon määrä. Tarkoituksena oli luoda talvinen, hitaasti eteenpäin soljuva tarina, jossa olisi nyansseja – kokonaisuuden niistä kärsimättä. Luulen, että onnistuimme tehtävässä melko mukavasti. Nyt on Sinun vuorosi tulkita ja tuntea teos. Otamme mielellämme palautetta vastaan!
Kuuntele ‘Jää’ tästä:
Jää
Sävellys: Samuli + Jani
Sanat: Jani
Sovitus: Samuli (+Jani)
Laulu: Jani & Sanna
Taustalaulut: Jani & Sanna
Kitarat, basso, koskettimet, ohjelmointi, miksaus & masterointi: Samuli
Tuottaminen: Samuli + Jani
Tukehdut
Teos ei syntynyt hyvissä tunnelmissa niin kuin Jää. Tätä kuunnellessa ei todennäköisesti tule mukava fiilis, eikä niin ole tarkoituskaan. Kaikki alkoi melankolisesta olotilasta ja päättyi hauskaan lauluäänityssessioon.
Eräänä yönä istahdin koskettimien ääreen harvinaisen ***tuuntuneessa mielentilassa ja aloin tapailla kappaleen teemaa. Ensimmäinen sana, joka nousi mieleen, oli ”tukehdun”. Hyräilin joitakin sanoja, tapaillessani koskettimilla g-mollissa kulkevaa yksinkertaista kuviota ja sain niin sanotut sävärit. Ajattelin, ”ettei tästä aivan täyttä ***kaa voi syntyä”. En tiedä, osuiko intuitioni oikeaan, mutta sitä minä joka tapauksessa seurasin. Alussa oli siis vain yksi teema pianolla sekä jousilla soitettuna ja paha olo – totta kai. Eihän taidetta voi tehdä, ellei ole tuskaa, mistä ammentaa. Eikö niin? Joku voi väittää muuta, mutta minä väitän näin. Nauraisin tähän väliin, jos voisin. (Ehkäpä Juonen tekniikkaihmiset lykkäävät myöhemmin tähän kohtaan psykedeelistä naurua mp3-muodossa.)
Seuraavina päivinä teema sai jatkoa säkeistön sekä eräänlaisen väli- ynnä loppusoiton muodossa, jolloin kappaleen osat olivat kasassa. Jälleen kerran rakenne oli usvan peitossa – ja sitä hiottiinkin aivan viime metreille saakka. Tässä vaiheessa olin ohjelmoinut rummut sekä jousiston, soittanut pianon, kitarat ja konebasson. Seuraavaksi paneuduin tekstiin ja melodiaan.
Soitin demomelodiat koskettimilla ja kirjoitin tekstiä, joka kertoi yksikön ensimmäisessä persoonassa henkisestä tukehtumisesta (”tukehdun tunteisiin”). Jossakin vaiheessa koin suunnattoman valaistumisen ja muutin näkökulman yksikön toiseen persoonaan (”tukehdut tunteisiin”), jolloin kertoja muuttui tarkkailijaksi. Ymmärsin, että näkökulmaa muuttamalla tekstistä syntyi tehokkaampi ja ennen kaikkea ahdistavampi. Kappaleesta oli muodostumassa suoranainen ”henkinen hyökkäys” kuulijaa kohtaan. Pelottavaa. Toki ympäröivällä todellisuudella oli osansa näkökulman muuttumiseen, mutta sen yksityiskohtaisemmin en tällä palstalla voi asiaa valottaa.
Laitoin kappaleen pohjat ja melodiat mp3-muodossa Sannan (laulaja) sähköpostiin ja odottelin jatkoa. Pian Koljosen likka tupsahtikin äänittelemään tätä mukavan hilpeää rallia, joka vie kuulijan Kenny G:n tavoin aurinkorannalle, unohduksen meren äärelle – eli ei.
Ennen varsinaista äänittämistä kuvailin Sannalle teoksen maailmaa/tunnelmaa ja jälleen kerran hän osoittautui luottamuksen arvoiseksi. Laulusta välittyvät juuri ne asiat, joita alleviivasin. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin tulkitsija, joka en ymmärrä lainkaan, mistä tunteista ja ajatuksista lauletaan. Laulupiireissä asiaa kutsutaan käsittääkseni tarinankerronnaksi. Vaikka Sanna ei ehkä sisäistänyt kappaleen perimmäistä punaista lankaa, kykeni tämä tulkitsemaan sanat todellisiksi omasta maailmastaan käsin. Se, jos mikä, on oleellista. Ainoa totuus ei tule säveltäjän tai sanoittajan kynästä, vaan myös tulkitsijan äänihuulista. Samalla tavoin kuin kuulija, myös esittäjä TULKITSEE musiikkia.
Tämän raportin yhteyteen, jos mihin, sopii palstan johdannossa mainitsemani lausahdus: ”Viihde auttaa unohtamaan, taide muistamaan”. Mitä ilmeisimmin Jää -biisi on viihdettä ja Tukehdut taidetta, kun ottaa huomioon kuulijoiden reaktiot. Tähän mennessä kukaan ei ole tullut sanomaan, että Jää ahdistaa ja Tukehdut virkistää. Erikoista on myös se, että miehiä on tuntunut vaivaavan Tukehdut –kappaleen teksti. He ovat kokeneet sen ahdistavaksi. Missä lienee reaktion perimmäinen syy, kuulijassa vai teoksessa? Halusin kerrankin tehdä biisin ja tekstin, joka ei jätä kylmäksi. Toivottavasti onnistuin. Nyt sinä voit päättää, mistä kappale kertoo ja miksi se mahdollisesti ahdistaa. Kuuntele avoimin mielin ja korvin!
Kappale on saanut jo niin kutsuttuja koe-esityksiä demomiksauksen muodossa, mutta oikea miksaus julkaistaan ensimmäisenä Juonen sivuilla. Sen jälkeen teosta voinee kehua tai moittia myös Mikseri.netissä.
Kuuntele ‘Tukehdut’ tästä:
Tukehdut:
Sävellys, sanat, sovitus, ohjelmointi, kitarat, koskettimet, miksaus ja masterointi: Samuli
Laulu: Sanna
Viimeisen kertosäkeen toiseksi viimeiset sanat: Samuli, Heidi & Sanna
Sananen musiikkitekniikasta
Nykytekniikka luo uskomattomat mahdollisuudet musiikintekijälle, jos tällä riittää kärsivällisyyttä ja intohimoa valjastaa bitit ym. käyttöönsä. Se mikä ennen vaati valtavan studiotarkkaamon kaikkine nippeleineen ja nappuloineen, mahtuu nykyään yhden tietokoneen sisään. Toki tarvitaan myös kohtuulliset kaiuttimet, muutama instrumentti sekä mikrofoni – mikäli halutaan tehdä muutakin kuin koneellista musiikkia. Oikein käytettynä asiallisessa kotistudiossa on mahdollista luoda maailmanluokan materiaalia (esimerkkinä mm. Poets of the Fall). Toki ”oikeissa studioissa” on paremmat/isommat tilat sekä laadukkaammat laitteet. Se ei vain poista sitä tosiasiaa, että tekijä/tulkitsija on se, mikä viime kädessä ratkaisee lopputuloksen. Palaan myöhemmin tällä palstalla studioasioihin ja tekniikkaan liittyviin kysymyksiin.
Tagit: musiikki
(No Ratings Yet)
Loading ...