Perjantaina 16.3.2007 Jyväskylän Ilokivessä oli jännittävä ilta. Soitannasta huolehtivat neljä allekirjoittaneelle entuudestaan tuntematonta yhtyettä, joista Misery of Insomnia jäi kokonaan kokematta, Manufacturer’s Pride jäi kaukaiseksi liiallisen tyylikkyytensä takia ja Mr. Peter Hayden aiheutti inhoreaktion itseensäkäpertyvän angstinsa takia. Manufacturer’s Priden ja Mr. Peter Haydenin välissä soitti kuitenkin Galacticka, joka oli kiistattomasti illan kohokohta.
On helppo kuvitella, että muusikon tehtävä on viihdyttää yleisöään, pyytää tanssiin ja yrittää perustella miksi pyyntöön kannattaisi suostua, voittaa kuulija puolelleen. Näin juuri suurin osa muusikoista tekeekin. Kaikkien musiikinlajien edustajista löytyy kuitenkin niitä, joilla on rohkeutta antaa vain itsensä pyytämättä mitään takaisin. Nämä muusikot sanovat “tässä olen, tällainen olen, tällaista on minun musiikkini, voit rakastaa tai vihata sitä, mutta tällaista se kuitenkin on”. Rohkea muusikko ei pyri miellyttävyyteen, vaan juuri sellaiseen totuuteen ja kauneuteen jotka hän itse näkee. Jos hän omaa totuuttaan tavoitellessaan tuleekin luoneeksi miellyttävää musiikkia, on se iloinen asia, mutta ei itseisarvo.
Kun itseään kunnioittava muusikko sitten on saanut aikaan musiikkia, johon hän itse voi olla tyytyväinen, häneltä vaaditaan vielä lisää rohkeutta. Hänen on luotettava toisiin ihmisiin niin paljon, että voi antaa musiikkinsa heille puolustelematta sitä tai itseään, suojaamatta itseään siltä kivulta joka syntyy jos hänen musiikkinsa ei synnytäkään vastakaikua, jos hän hyppää tuntemattomaan eikä kukaan otakaan vastaan. Esiintyvä artisti ottaa aina esiintyessään sen riskin, että juoksee sokeana päin seinää.
Manufacturer’s Priden miehet mustissa puvuissaan soittivat tyylikästä musiikkia, raskasta ja vakavaa. Laulaja Mikko Ahlfors oli niin cool että sydäntä kylmäsi. Juuri tyylikkyyden takia bändi jäikin niin kauas, että minulla oli aikaa ajatella ulkomusiikillisia seikkoja. Olin kiusallisen tietoinen omasta ulkopuolisuudestani, siitä että yksin minun vaatteissani oli enemmän väriä kuin muussa yleisössä yhteensä, siitä että olin selvin päin ja että istuin eturivissä kokonaan avoinna soittajille. Arvelin että kaikki se suojattomuus vaati rohkeutta.
Galacticka muistutti kuitenkin tärkeämmästä rohkeudesta – rohkeudesta ottaa musiikki vastaan. Ensimmäisen kappaleen aikana vaikutti vielä siltä, että luvassa olisi sisäänpäinkääntynyttä taiderunkkausta – jotain, mitä on paljon hauskempi harrastaa itse kuin seurata sivusta. Kolmannen kappaleen jälkeen huomasin kuitenkin, että vaeltamaan lähteneet ajatukseni olivat käyneet varsin miellyttävissä paikoissa, mutten kyennyt palauttamaan mieleeni missä – kuin silloin kun hyvin nukutun yön jälkeen herää hymy kasvoilla muistamatta uniaan. Lopulta keikan päättyessä Galacticka palkitsi keskittyneen kuulijan virkistymisen ja puhdistumisen kokemuksella.
Saadakseen aikaan tämän vaikutuksen Galactickan musiikin on oltava juuri niin vähäeleistä ja toistavaa kuin se on. Sen on saatettava kuulijansa keskittyneeseen, lähes transsimaiseen tilaan. Se vaatii kuulijaltaan vakavaa asennetta, ja juuri niin sen onkin tehtävä. Ja jos muusikot luottavat yleisöönsä niin paljon, että uskaltavat vaatia heiltä jotain suurta, eikö yleisön tehtävä olekin vastata luottamukseen luottamuksella?
Silloin kun muusikot todella ottavat musiikkinsa tosissaan ja uskaltavat antaa itsensä yleisölle, kuulijalta vaaditaan rohkeutta olla musiikille avoin ja antaa sen vaikuttaa. Kuulijan on luovuttava kyynisyydestä ja arvostelevasta asenteesta. Ja silloin kun tämä tapahtuu, kun molemmat osapuolet uskaltavat avata itsensä, tapahtuu pieni ihme: ihminen kohtaa ihmisen.
Tutustu bändeihin:
Galacticka
Misery of Insomnia
Manufacturer’s Pride
Mr. Peter Hayden
Tagit: galackticka, manufacturers pride, misery of insomnia, mr peter hayden, musiikki
(No Ratings Yet)
Loading ...
