Otetaan kolme nuorta naista ja erilaiset oireet kehossa. Pistetään heidät kaikki elimistön puhdistuskuurille muuttamaan elämäntapojaan viideksi viikoksi. Sekoitetaan joukkoon ympäristön naureskelua ja kiusoittelua ihanista suklaanautinnoista ja tirisevistä naudanlihapihveistä, joista nämä neidot joutuvat kieltäytymään. Mitä tapahtui? Kannattiko syödä viisi viikkoa omenoita, porkkanoita ja täysjyvätuotteita? Tuliko tuloksia ja mihin ne perustuivat? Siitä otamme selvää seuraavassa yhdessä Nina Laaksosen kanssa, joka toimii tuotevastaavana terveystuotteita myyvässä Harmonia Oy:ssa.
Kuona-aiheet kehossamme
Nyky-yhteiskunnassa myrkyt vaikuttavat jokaiseen. Saamme kuona-aineista ja myrkyistä 40 % hengitysilmasta. Loput tulevat alkoholista, tupakasta, ruoasta, juomista jne. Kehon kuormittumisesta ja sen olennaisten tehtävien vaikeutumisesta kertovat mm. väsymys, eloton iho ja hidas ruoansulatus.
Tällaiseen tekstiin törmäsin internetissä, kun kirjoitin hakukoneeseen sanan puhdistuskuuri. Kappale on www.harmonia.fi -sivustolta suoraan lainattu ja herätti mielenkiintoani niin, että siirryin keskustelupalstoille lukemaan muiden käyttökokemuksia näistä nykyajan paastoista. Useat rohkaisevat kokemukset saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että kuona-aineita poistavia valmisteita tulisi kokeilla. Edes sen yhden kerran. Samoihin aikoihin kaksi ystävääni oli myös päättänyt aloittaa kehonsa suursiivouksen ja näin vertaistukikin alkoholittoman ja sokerittoman kauden ajaksi oli taattu.
Alku aina hankala
Puhdistuskuuri olisi hyvä tehdä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Ruokavalio, elämäntavat ja aineenvaihdunnalliset tekijät vaikuttavat siihen, paljonko kehossa on puhdistettavaa ja kuinka nopeasti päästään tuloksiin. ”Jos puhdistettavaa on paljon, kuurin alussa oireetkin voivat olla voimakkaampia”, Nina Laaksonen valottaa.
Omalla kohdallani puhdistettavaa tuntui olevan yllin kyllin, sillä ensimmäiset päivät menivät täristessä, kiukutellessa ja päänsäryssä. Olin hermostunut, kun kuuri kielsi minulta niin sokerin kuin kahvinkin. Yht’äkkiä kehon tuli tottua useamman kofeiiniannoksen sijasta yhteen kuppiin kahvia ja loppuajaksi vihreään teehen ja veteen. Eikä sen helpompaa ollut toisella ystävällänikään. Hänen vatsansa sanoi sopimuksensa irti neljä päivää kuurin aloittamisesta ja aiheutti voimakkaan oksennusrefleksin. Yksilölliset erot tulivat kuitenkin hyvin esille, sillä yksi meistä porskutti eteenpäin ilman minkäänlaisia sivuroireita tai mielialanvaihteluita. Aina ei mene pelimerkit tasan.

Enemmän kuin pelkkää laihdutusta
Varsinkin keväisin lehtien otsikot kirkuvat erilaisia dieettiohjeita ja lupauksia viisi kiloa kevyemmästä olemuksesta. Ihminen ei kuitenkaan ole kone ja samanaikaisesti voi tehdä vain rajatun määrän asioita tehokkaasti. ”Kotonakaan keittiön työtasojen pyyhkiminen ei ole kovin käytännöllistä, kun likaiset astiat ovat vielä tiellä. Samasta syystä keho kannattaa ensin puhdistaa myrkyistä ja kuona-aineista sisältäpäin, jotta sen jälkeen vapautettavat rasvavarastot voidaan poistaakin saman tien”, Laaksonen selittää.
11 yrtistä kootun puhdistusjuoman nauttiminen ei kuitenkaan vakuuttanut kaikkia, sillä maalaisjärjellä ajateltuna jo pelkkä ruokavalion muutos takaisin kilojen vähenemisen.
Laaksosella oli kuitenkin vastine väitteeseen: ”Ruokavaliota ei muuteta kalorimäärän vaan kehon puhdistuksen takia. Keho myös tarvitsee runsaasti ravinteita pystyäkseen toimimaan tehokkaasti. Hyvät rasvat ovat sallittuja kohtuullisesti käytettynä ja kalaöljy on painonhallinnan kannalta jopa hyväksi.”
Oman kehon hoitamiseen ja kunnioittamiseen liittyvät ajatukset ovat mieltäylentäviä. Ei pidä kuitenkaan aliarvioida myös voimakkaana motivaattorina toiminutta sisäistä taskulaskinta. Jos olet pulittanut elimistösi aineenvaihdunnan kiihtymisestä lähemmäs 60 euroa, niin kummasti näinkin maallinen seikka motivoi kävelemään karkkihyllyjen ohi.
Ei ihan jokaiselle
Riippuvuutta aiheuttavista nautintoaineista kieltäytyminen vaatii tahdonlujuutta. Vaikka sinulta löytyisi tahdon voimaa vaikka muille jakaa, voi joku muukin seikka estää puhdistuskuurille ryhtymistä. Muunmuuassa yliherkkyys jollekin valmisteen kasveista estää sen käytön.
Omaa lääkäriä kannattaa myös käyttää konsulttina ennen puhdistuskuurille ryhtymistä, varsinkin jos kärsii syömishäiriöstä, diabeteksesta, sydän-, maksa- tai munuaissairaudesta, poikkeuksellisen alhaisesta verenpaineesta tai epilepsiasta. Joissakin puhdistuskuureissa on myös käytetty jodia, joka ei sovellu henkilöille, jotka kärsivät kilpirauhasen sairauksista.
Ole siis huolellinen pakkausselosteen kanssa ennen ostopäätöstä
Lopussa kiitos seisoo
Jälkeenpäin ajatellen viisi viikkoa vierähti nopeasti. Keho tottui vähärasvaiseen, lihattomaan ja täysjyvällä kyllästettyyn ruokavalioon viikossa. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivänäkään ongelmia ei ollut, kun valitsin juotavakseni jodittoman nesteen. Kun makeanhimo yllätti, oli helpottavaa soittaa samassa veneessä olevalle ystävälle ja valittaa arjesta ilman tunnesyöppöilyä. Tosin kerran viikossa oli mahtavaa antaa itselleen lupa herkutella hieman.
Täysin pakko ei kuurin tiukkaa ravintopolitiikkaa olekaan toteuttaa. Detox-kuureilla puhdistumista kannattaa toki tukea kasvispainotteisella ruokavaliolla, jotta elimistöön ei kertyisi uusia kuona-aineita sitä mukaa kun niitä poistuu. Mitään katastofaalista ei kuitenkaan tapahdu vaikka ohjeita hieman soveltaakin. Ja tietysti mikä parasta, olo on freesi ja kiloja tippui saman verran kuin viikkoja vierähti kehoa puhdistaessa.
Tagit: naiset, ruokavalio


