Apulanta Taiteilijanmäelle | Kuva: Joona Nuutinen

Kerrottakoon heti alkuunsa, että Apulanta ei ole lopettamassa. Itse asiassa yhtye voi hyvin ja julkaisee omakustanteena Kesä-EP:n 11.kesäkuuta ja uutta pitkäsoittoa on kaavailtu marraskuulle. Silti Toni ja Sipe saapuvat Hietaniemen Taiteilijanmäellä puhumaan loppujen paradoksaalisuudesta. Niiltä kun ei matkan varrella kuitenkaan ole vältytty. Annetaan siis pojille puheenvuoro.

Joka helvetin kerta

Niin musiikinteossa kuin maalaustaiteessakin jokainen luova yksilö on ollut tilanteessa, jossa paperille tai kankaalle ei synny mitään. Voiko luovuus kuitenkaan kokonaan loppua?

Toni: Luovuus ei voi koskaan kokonaan loppua, mutta se voi muuttaa muotoaan ja se voi kanavoitua eri tavalla. Jokainen on luova, se vain riippuu siitä kuinka se kanavoidaan. Ihminenhän on luotu luomaan ja ihmisen kuuluu luoda.

Sipe: Ja jos ei muuten, niin ’pakko on paras muusa’. Jos joku ihminen ei ole maailman paras autokuski niin pakkotilanteen edessä kummasti se luovuus tilanteeseen löytyy ja sitä väistöliikettä edes yritetään. Pakko-tilannetta ei pysty kuitenkaan mitenkään lavastamaan. Esim. treenikämpällä on ihan mahdotonta saada samanlaista fiilistä kuin oikeasti lauteilla, vaikka miten yrittäisi psyykata itseään.

Toni: Ja joka helvetin kerta on kuitenkin henkilökohtainen epäusko kämppäkaverina, kun pitäisi vääntää uusia biisejä. Niin se on aina ollut ja tulee olemaan, siitä ei vaan pääse mihinkään.

Uuden alku

Biisien lopettaminen ei ole Tonin ja Sipen mielestä vaikeaa puuhaa, se on vain vuosien mittaan helpottanut. Tosin vanha kunnon inhimillinen lopetus olisi saatava takaisin! Hienoimmat rumpufillitkin saattavat löytyä fade outin alta. Kuinkas Apulannassa tapahtuneet loput? Onko niitä tullut edes mietittyä?

Sipe: Basistin paikalla on ollut toki tuulista. Itse aloitin tässä bändissä 13-vuotiaana ja jos miettii henk.kohtaisia loppuja niin onhan tässä ehtinyt loppua peruskoulu, lukio ja aikuisiän urasuunnitelmatkin ovat kokeneet lopun. Ajattelin lukiossa ryhtyväni opettajaksi, mutta tässä kävi näin.

Toni: Loppuhan ei oikeastaan ole mikään loppu vaan uuden alku. Jos ei puhuta siitä lopullisesta lopusta vaan pienemmistä lopuista, niin siinä vaiheessa ei kannata vielä stressata.
Ja sen mitä olen elämässä huomannut, niin harvat asiat ovat edes lopullisia. Kyse on vaan optioista ja vaihtoehdoista. Oikeastaan parempi sana lopulle onkin muodonmuutos.

Visakoivun kauneus

Jos loppu on uuden alku, niin vaatiiko muuttuminen sitten aina jonkun asian loppumisen? Eikö ihminen voi muuttua ilman, että jonkin täytyy loppua?

Toni: Siihen on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko tämä muodonmuutos tai sitten eri suuntaan kasvaminen. Jos kaikkea ajatellaan kasvun prosessina, niin kasvuhan on harvoin lineaarista.
Jos katsotaan esim. puutakin niin eihän sekään ole kasvanut suoraan vaan se haarautuu eri puolille.

Sipe: Ja kaikkein kaunein puu onkin visakoivu ja kun sitä katsoo, niin sehän kasvaa todella kieroon. Sillä on ollut raskasta ja vaikeaa, mutta se on erittäin kestävä. Kovassa paineessahan ne timantitkin muodostuvat.

Toni: Tästä tulikin mieleeni, että älkää hyvät ihmiset ostako merbaupuusta valmistettuja lattioita!
90% merbaupuista kaadetaan laittomasti ja se aiheuttaa kohtuutonta rasitusta luonnolle. Se on harvinainen puulaji muutenkin ja puiden kasvualueilla elää muutenkin harvinaisia eläinlajeja.

Apulanta Hietaniemen hautausmaalla | Kuva: Joona Nuutinen

Irti kuolemanpelosta

Merbaupuita koskeneen tietoiskun jälkeen keskustelu ajautuu kärsimykseen, jota ihminen itselleen aiheuttaa.

Sipe: Lopun ja oman kuoleman hyväksyminen on kyllä vapauttavaa, vaikka se onkin klisee. Sitä ei testosteronipäissään tullut teinipoikana ajateltua, mutta nyt sitä tajuaa että joku päivä sitä kuoleekin.

Toni: Buddhan sanoin: Oman kuolemansa miettiminen ja ajatteleminen on parasta meditaatiota ja henkistä harjoitusta mitä voi olla. Mutta toisaalta, mitä helvettiä siitäkin tulee jos kaiken aikaa vaan kelailee viikatemiehen tuloa?

Sipe: Se varmaankin perustuu siihen, että pahimmat teot mitä täällä tehdään perustuvat kuolemanpelkoon. Väitän, että jos kuoleman hyväksyy, niin on mahdollisuus olla parempi ihminen. Asioihin takertuminen ja niistä riippuvaiseksi tuleminen aiheuttaa kauheasti angstia omaan elämään. Heti jos asioilla ei ole niin suurta merkitystä, ettetkö voisi luopua niistä vaikka heti, ne alkavatkin kiertää ympärilläsi. Eli saat sen mistä luovut.

Toni: Tämä pätee myös musantekemiseen. Jos hiki hatussa yrittää vääntää hittibiisiä, niin se harvemmin onnistuu. Mutta jos antaa vaan mennä, niin sitten sieltä voi syntyä jotain hienoa. Tuskin Nirvanakaan kelasi, että aloitetaanpa tällainen grunge-juttu ja tehdään ruutukuoseista kovaa kamaa. Tämän päivän pandarokkibändit menevät metsään siinä, että ne keskittyvät epäoleellisiin asioihin, kuten onko tukka hyvin ja onko taiteilijanimi uskottava.

Kuuntele loput haastattelusta tästä:

(Haastattelun kuunteleminen vaatii Flash Playerin)

Apulanta Hietaniemen hautausmaan Taiteilijanmäellä. | Kuva: Joona Nuutinen

Jännittää. Kuuntelemme valokuvaajamme kanssa Apulannan uusinta levyä ja yritämme päästä nopealla aikataululla fiilikseen ja ymmärrykseen siitä, että kohta tapaamme Sipe Santapukin ja pääsemme juttelemaan hänen kanssaan kauneudesta. Käsitteestä, josta on vaikea keksiä selkeitä kysymyksiä, tai siltä se ainakin sillä hetkellä tuntui. Päätin kuitenkin luottaa itseeni: Minä hoidan tämän sitten paikan päällä, antaa mennä, go with the flow!

En tiedä olisinko päätynyt samanmoiseen ratkaisuun, jos olisin tiennyt tanssisali Lutakon takahuoneessa odottavan myös verbaalisivaltaja Wirtasen. Herrat odottelivat keikan alkua ja haastattelua rauhallisissa tunnelmissa. Tunsin kuinka vahva itseluottamukseni otti hatkat ja alkoi hipsiä takaisin kohti ovea josta tulimme sisään. Jäin kuitenkin istumaan Sipen viereen äänistyslaitteideni kanssa ja en keksinyt muuta ratkaisua, kuin suoraan asiaan menemisen.

Kauneudesta.

”Kauneus sanana tuo minulle ensimmäisenä mieleen eräänlaisen harmonian, jota näkee joka puolella jos viitsii pitää silmiänsä auki. Kauneudesta tulee mieleen myös tietynlainen oikeus. Jos asiat menevät oikeudenmukaisesti, niin se on kaunista”, Sipe aloittaa.

”Loppujen lopuksihan kauneus on paljon muuta kuin se, mitä silmillä näkee. Kun elämä on taas jonkun aikaa ollut melko työpainotteista ja aikaa kuluu paljon keikkamatkoilla, niin kauneutta voi löytää yllättävistäkin paikoista. Jonkun oikein hyvän biisin tai keikan aikana saattaa tuntua, että on vain musiikin välikappale, itse ei oikeastaan soita vaan diggailee ulkopuolelta sitä mitä tapahtuu. Tällaisia kokemuksia minä pidän kauniina.”

Kaunis ihminen?

Kun muotoilen kysymystäni, onko olemassa määritelmiä kauniille ihmiselle, Tonikin havahtuu sohvaltaan ja alkaa kertoa näkemyksiään. ”Melkein ainut kriteeri kauniille ihmisille on se, että on sinut itsensä kanssa. Jos puhutaan puhtaasti ulkoisesta kauneudesta, niin eihän siihen voida mitään raameja lyödä. Standardein määritellyt ulkonäkönormit muuttuvat aina ajan myötä, fyysinen kauneus riippuu siitä, miten ihminen itsensä kantaa. Mieti nyt vaikka jotain 1800-luvun ihanteita, eihän niihin voi kiinnittyä, koska ne ovat vaihtuvia,” Wirtanen selostaa.

”Sisäinen olemus tulee helposti osaksi ulkoista olemusta, sillä henkinen tila ja ihmisen sielu näkyy ulospäin, tiesitkös sitä?” Santapukki kysyy. Yritän vetää johtopäätöksen, että sisäinen kauneus on siis ulkoista kauneutta tärkeämpää, mutta joudun tyrmätyksi. ”Puhe jostain sisäisestä kauneudesta on ihan paskaa. Tässä puhutaan kuitenkin kokonaisuuksista, ei ole toista ilman toista. Minä kiistän kahden erilaisen kauneuden olemassaolon!” Wirtanen jyrähtää sohvaltaan.

Kaunis nainen?

Entäpäs kaunis nainen? Pätevätkö samat kriteerit molempiin sukupuoliin?  ”Pääsääntöisesti on kaunista, kun ihminen on sinut itsensä kanssa. Toinen asia on se, että arvostaa itseään, mutta ei ole paskantärkeä, sillä paskantärkeys kumpuaa epävarmuudesta”, Toni sanoo. ”Itse asiassa olisi aivan kamalaa olla standardien mukaisesti kaunis nainen, koska sellaiset ihmiset ovat pääsääntöisesti ihan sekaisin itsensä kanssa, kun lapsesta asti on toitotettu, että on hyvännäköinen ja on saanut sitä kautta kaiken. Sitten tämän samaisen kauneuden takia heitä käytetään hyväkseen ja tällaiset ihmiset odottavat jatkuvasti ihmeitä tapahtuvaksi oman ulkonäkönsä takia, vaikka se ei ole realistista”, Wirtanen analysoi.

”Kauneus ja rikkaushan esim. orjuuttavat ihmistä ja luovat stressiä, koska niistä pitää koko ajan olla huolissaan. Standardien mukaan kaunis ihminen katsoo joka päivä peiliin ja toivoo ettei niitä ryppyjä vaan ilmestyisi,” Sipe jatkaa.

”Kelatkaapas sitä sitten, että kaikkein helpointa olisi vaan olla ruma, tyhmä ja köyhä. Siksi mekin olemme varmaan niin onnellisia”, Toni nauraa.

Autojen kauneudesta. ( ja vähän muustakin )

Julkisuudessa on usein puhuttu Sipen autoharrastuksesta, joten rumpalilla on varmaan jonkunlainen mielipide siitä, millaiset autot ovat kauniita ja millaiset eivät.

”Autohan on käyttöesine ja siitä on vaan tehty sellainen äijien kauneusihanne. Mutta onhan kauniita autojakin olemassa, esim. Corvette vm.69 tai Cadillac vm. -59. Ne ovat yksinkertaisesti kauniinmuotoisia autoja ja kun tuota estetiikan tajua on sen verran suotu niin ymmärtää jotain kauniiden esineiden päälle”, Santapukki juttelee.

”Kyllähän kultainen leikkaus luonnossakin tekee aina vaikutuksen. Ei sen kauneutta voi kukaan kiistää. Kun käyt katsomassa mitä tahansa luonnossa olevia kasveja niin nehän perustuvat kultaiseen leikkaukseen.Tällä tavalla estetiikka liittyy kyllä kauneuteen”.

”Minua ei kyllä kiinnosta niinkään esteettisyys, tarvitsen vain vettä ja tulta,” Wirtanen heittää väliin. ”Vesi ja tulihan ovat alkuelementtejä eli itsessään täydellisiä. Eli jos on vaikka järvi ja nuotio, niin minä olen tyytyväinen,” Sipe jatkaa keskeytyksestä huolimatta: “Minulle kauniit esineet ja muotoilut edustavat parhaimmillaan taide-elämystä, joka on vähän sama asia kuin hyvä biisi.”

Niistä kauniista biiseistä sitten:

Apulanta on julkaissut yli 10-vuotisen uransa aikana 155 suomenkielistä kappaletta ja 20 on tehty vielä englanniksin. Huomaan, että olen kirjoittanut kysymyksen, jossa pyydetään valitsemaan tästä määrästä 4 kauneinta kappaletta kautta aikain ja vielä perustelut vastaukselle.
Alkuvastaus oli odotettava.

Wirtanen: En minä osaa sanoa, vitunko tuohon nyt sanot?
Heidi: Sano vaan.
Wirtanen: No vittu.

”Minun mielestäni Valokuva on kaunis kappale sen rehellisyyden takia”, Sipe kuitenkin jatkaa rauhalliseen tyyliinsä. ”Myös Miks ei uni tuu? on kaunis, koska se on sympaattinen ja ensimmäinen äänittämämme biisi, itse asiassa sen voisi ottaa uudestaan haltuun ja biisilistalle.”

Toni herää jälleen.” Joo ja sitten Sellainen tyttö (aaaah…) -biisi on kanssa kaunis ja siihen liittyy hieno tarina. Kaunis oli kyllä myös biisin innoittajakin. Neljäntenä biisinä haluan vielä nostaa PVC-unelmia, se on hieno.”

Kaikkiin biiseihin tuntuu liittyvän vahva tarina ja juttuja, jotka rönsyilevät viulistin soittotaidosta perverssiin äänittäjäsetään. Onko niin, että kaikki nyt mainitut vanhemmat kappaleet kertovat jotain siitä, millaista musiikkia Apulanta nyt kokee tekevänsä?

”Tämähän menee kuitenkin niin, että aika kultaa muistot. Kun tässä 10 vuoden päästä seuraavan kerran istuskellaan, niin puhutaan taas ihan eri biiseistä,” Sipe sanoo.

Ja seuraavaksi aivan jotain muuta:

28 minuuttia keikan alkuun. Toni on ärtynyt, kun kysymykseni loppuivat kesken, vastahan tässä päästiin vauhtiin! En kuulemma saa minkäänlaista artikkelia näistä vastauksista kirjoitettua. Äänityslaite jää siis päälle vielä viideksitoista minuutiksi, jonka aikana ehditään ruotia niin virtuaalitodellisuuksia, vallanhalua, Sipen kosmetologikokemuksia ja hyvän keskustelijan ominaisuuksia. Tiesin kyllä etukäteen, että Apulannan pojilla ei varmasti lopu juttu kesken, mutta jäin kyllä silti verbaalisen jyrän alle täysin. Kun keikkavaatteita sitten alettiin etsiä ja lava kutsui, keräsin kamppeitani ja laitteitani pienimuotoisen harmituksen vallassa. Perkele, olisi pitänyt olla jämäkämpi! Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja täydellistä ei tule koskaan. Siirrymme seuraamaan keikkaa, jossa ymmärrän mistä Apulannan kauneus ja hienous tulee. Yhtye on tehnyt niin kuin se on tahtonut, se on sinut itsensä kanssa ja arvostaa tekemisiään. Lavalla ei ole huomattavissa paskantärkeyttä vaan vilpitöntä heittäytymistä sitä kohtaan, mitä nämä herrat rakastavat.