Kuva: Samuli Turunen

Kellojen asema suomalaisessa yhteiskunnassa on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Mummoloissa ei ole enää massiivisia kaappikelloja, joihin lapsenlapset voisivat piiloutua. Itse asiassa monessa kodissa ei kuulu tikitystä enää lainkaan.

Kännykät ovat syrjäyttäneet rannekellot ja herätyskellot. Kodinkoneiden digitaalikellot taas ovat tehneet keittiön ja olohuoneen kellot turhiksi.

Vuosikymmeniä kellokauppiaana työskennellyt Leo Turunen on seurannut tätä suurta muutosta aitiopaikalta. Turunen myöntääkin, että kännyköiden yleistyminen on vaikuttanut jo reilun vuosikymmenen ajan varsinkin nuorten kellottomuuteen.

Lapsille ostetaan yleensä kello, kun he menevät kouluun. 10-15 vuoden iässä he kuitenkin luopuvat siitä, kun alkaavat näpräämään kännykkää”, Turunen toteaa.

Kännyköiden lisäksi myyntiin on vaikuttanut kellokaupan muuttuminen. Marketit ovat väärällään rannekelloja ja halpoja keittiökelloja. Varsinaiset kellokaupat ovatkin löytäneet markkinarakonsa tarjoustuotteiden tuolta puolen laadukkaista ja näyttävistä kelloista.

Alan liikkeistä ostetaan enemmän työkelloja sekä juhlakelloja, jotka käyvät puvun kanssa yhteen. Naisten kelloja myydään huomattavasti enemmän kuin miesten kelloja”, Turunen kertoo kestämään ja koristamaan tarkoitetuista myyntivalteistaan.

Kuva: Samuli Turunen

Korjaaminen myyntiä tuottoisampaa

Kun kelloja alkaa olla jokaisessa tietokoneessa, mikroaaltouunissa ja pesukoneessa, hienot kellot ovat menettäneet asemansa sisustuksen kulmakivinä. Olohuoneeseen hommataan mieluummin taulutelevisio kuin kunnon kaappi- tai seinäkello.

Tämän on huomannut Leo Turunenkin.

”Ei noita mene kuin pari seinäkelloa vuodessa ja muutama käkikello”, Turunen sanoo ja viittaa komeilla kelloilla vuorattuun myyntiseinään.

Tuloja tuleekin seinäkellojen myyntiä enemmän niiden korjaamisesta.

Kelloja tuodaan korjattavaksi niin paljon kuin vain ehtii korjaamaan. Pääartikkeleita ovat vanhat laadukkaat mekaaniset kellot. Vanhimmat kellot joita olen korjannut ovat 1800-luvun taitteesta”, Turunen kertoo ja näyttää malliksi 1800- ja 1900-luvun taitteessa valmistettua ruotsalaista Muurla-kelloa.

Nykyajan kelloille ei ole luvassa samanlaista elinkaarta, sillä mekaanisten kellojen odotettavissa oleva käynti-ikä on laskenut melkoisesti viime vuosina.

”Vielä neljännesvuosisata sitten seinäkellot tehtiin tukevimmilla pohjilla ja ne kestivät 25–30 vuotta. Nykyisissä mekaanisissa kelloissa on niin kevyet pohjat, että ne kestävät vain 15 vuotta”, kellokauppias vertaa.

Lisäksi uuden kellon tulevaisuuden näkymiä heikentää se, että kellojen korjaajat alkavat olla vähissä.

”Osaavista korjaajista on kuitenkin pulaa, kun kaikki kellosepät eivät korjaa kelloja vaan keskittyvät myyntibisneksiin.”

Mummon kaappikello: 2 500 €/kpl

Mitäpä jos sitä haluaisikin kääntää kehityksen suunnan ja hankkia olohuoneeseensa oikein kunnon kellon, sellaisen vanhanaikaisen ja komean.

Turusen mukaan sellainen sisustusratkaisu ei tulisi kovinkaan halvaksi.

”Seinäkellojen hinnat vaihtelevat 250 eurosta 1 000 euroon. Tonnilla saa jo näyttävämmän kaapin ja laadukkaamman koneiston. Lattiakellot liikkuvat nykyään 2 000–3 000 euron tienoilla.”

Noilla hinnoilla saisi jo melkoisen plasma-tv:n – ja siinä olisi kellokin kaupantekijäisinä!

Pyöreä keittiökello olisi halvempi ratkaisu.

”Muovisten kellojen lähtevät 17 eurosta. 50 eurolla saa jo puuta tai metallia”, Turunen esittelee.

Hmm. 50 eurolla saa jo uuden kännykän. Siinä ei tosin ole puuta eikä paljoa metalliakaan, mutta toisaalta siinä on ylivertaiset lisäominaisuudet, joista ajannäyttö on vain yksi monien joukossa.

Ominaisuus saattaakin olla kellovallankumouksen avainsana. Kellosta on tullut esineen sijaan koneiden lisäominaisuus.

Ja niin pitkään kuin markkinoilla ei ole kelloa jolla voisi mesettää ja kuunnella musiikkia, nuoret katsovat ajan mieluummin kännykästä tai tietokoneen näytöltä.

Monissa vertailuissa tyydytään testaamaan vain tuoreimpia laitteita. Tästä johtuen nämä vertailut myös vanhenevat auttamattoman nopeasti. Juonen tekniseen maailmaan perehtynyt työryhmä (JTM) ei moisiin sudenkuoppiin putoa. JTM:n suuressa kellotestissä käydään vaatimattomasti läpi koko laitehistoria – asiantuntevasti ja armottomasti!

AURINKOKELLO

Kuva: Samuli Turunen

Historia: Aurinkokellon on ensimmäisiä ihmisen keksimiä ajanmittausvälineitä. Ikää tällä keksinnöllä arvioidaan olevan peräti 5 500 vuotta. Yksinkertaisimmillaan aurinkokelloon riittää maahan tökättävä keppi, jonka ympärille piirretään 12 osaan jaettava ympyrä. Auringon paistaessa ja siirtyessä taivaalla kepin varjo toimii viisarina.

Käyttö nykyään: Lähinnä etelän maissa, joissa aurinkoa riittää pitkään ja tasaisesti.

JTM-arvio: Aurinkokellojahan näkee nykyään mökkien pihoissa, eikä niitä kukaan osaa lukea – eikä näekään kun aina on taivas pilvessä ja sataa. Siinä ne vain möllöttävät tonninpainoisella kivenlohkareella. Vaari kolhii aurinkelloon polviiaan ja Ville 5-vee päätään. Ei siitä synny kuin itkua ja sairaalareissuja. Raskaita ja epäselviä kuin EU-byrokratia. Välttelisimme viimeiseen asti.

Moitimme: Suomalaista säätä ja kaamosta sekä täydellisyyttä hipovaa liikuttamisrajoitteisuutta.

Kiitämme: Kyllön terveysasemaa kiroilevan isoisän ja itkevän Villen nopeasta hoidosta.

Arvosana: **

TIIMALASI

Historia: Tiimalasin keksivät vekkulit venetsialaiset. Joidenkin arvioiden mukaan merenkulkua helpottaneen hiekkakellon keksiminen tapahtui jo 11. vuosisadalla, mutta tiimalasin ensimmäinen historian kirjoihin päätynyt esiintyminen on Ambrogio Lorenzettin maalaus vuodelta 1328. Toisin kuin luullaan, antiikin kreikkalaisilla ei ollut käytössään tiimalaseja, eikä Sokrates koskaan sanonut ”Päivien viemää”-saippuasarjan slogania: ”Kuin tiimalasin hiekkaa ovat elämämme päivät.” Sen sijaan antiikin aikoihin käytettiin vesikelloa. Paikalliset käyttivät siitä sanaa klepsydra eli aikavaras.

Käyttö nykyään: Tietokoneohjelmat odotuttamisen symbolina, Australian parlamentti puheaikamittarina ja Alias-sanapeli vastausvuoron rajoittajana.

JTM-arvio: Munakellot ovat syrjäyttäneet tiimalasit keittiöissä – ja syystä. Tiimalasin ajan epämääräisyys ja jatkuva kääntymisen tarve ovat tehneet ennen niin merkittävästä ajanmittarista lähes puhtaan sisustuselementin ja symbolin. Tiimalasilla on epäilemättä ollut suuri rooli rajatun ajan mittarina, mutta nyt aika vaikuttaa ajaneen vääjämättä hiekkakellon ohitse.

Moitimme: Jatkuvaa kääntelyn tarvetta, turhan vikkelää kulumista Alias-pelissä sekä liian pitkää viipymistä tietokoneen näytöllä.
Kiitämme: Historiallista fiilistä sekä ajan rajallisuuden erinomaista visualisointia.

Arvosana: *½

SEINÄKELLO

Kuva: Samuli Turunen

Historia: Mekaaniset kellot yleistyivät keskiajalla, kaupunkien virallinen aika löytyi kirkontornista. Kesti kuitenkin vuosisatoja ennen kuin kelloista tuli kodinkoneita. Esimerkiksi Amerikassa kaupallinen kelloteollisuus sai alkunsa vasta kun Eli Terry patentoi kellonsa marraskuussa 1797. Kaappikellot yleistyivät 1800-luvulla. Kaappikellojen kulta-aikaa riitti 1970-luvulle, jolloin halvat kvartsikellot syrjäyttivät kalliit mekaaniset kaappikellot.

Käyttö nykyään: Seinäkelloon törmää varmimmin tavallisten keskivertoihmisten asunnoissa: Mikki Hiiri heiluttelee viisarikäsiään lastenhuoneessa ja keittiössä raksuttaa kymmenellä eurolla marketista ostettu tapetteihin sopiva ympyräkello.

JTM-arvio: Kellojen Eppu Normaali, tuo järkkymätön ajannäytön instituutio eli seinäkello aka The Kello löytynee paikasta kuin paikasta ja asumuksesta kuin asumuksesta. Se ei liene niitä ketterimpiä vaihtoehtoja – näinä äärimmäisen liikkuvuuden aikoina, mutta sitäkin tutumpi ja turvallisempi. Seinäkello sijaitsee normaalisti seinällä (epänormaalisti se voi sijaita myös kaapissa, jolloin kellon funktio lähentelee kaappikelloa), josta sen ilmaisemaa aikaa on helppo lukea.

Moitimme: Puutteellista liikuteltavuutta sekä konservatiivisuutta.

Kiitämme: Eppunormaaliutta, luotettavuutta ynnä selkeyttä.

Arvosana: ****½

RANNEKELLO

Kuva: Samuli Turunen

Historia: Alun perin naisille tarkoitettu rannekello kasvatti suosiotaan 1800-luvulla ja syrjäytti lopulta 1500-luvulla keksityn taskukellon viime vuosisadalla. Lopullinen läpimurto oli ensimmäinen maailmansota, jonka aikana sotilaat pitivät kelloja ranteessaan. 1930-luvulla kelloihin saatiin vesitiiviys ja iskusuojaus. Elektronisen digitaalikellon esitteli ensimmäisenä Max Hentzel vuonna 1954, mutta niiden todellinen maailmanvalloitus alkoi vasta 19 vuotta myöhemmin Roger Mooren ja Pulsar Hamilton -kellon tähdittämän ”Elä ja anna toisten kuolla”-leffan myötä.

Käyttö nykyään: Rannekelloja näkyy kaikkien käsissä – kännyköitään näpräävää nykynuorisoa lukuunottamatta. He eivät ilmeisesti ole kuulleet lausahdusta:”onko tukka hyvin, näkyykö kello”.

JTM-arvio: Rannekello on aivan mainio formaatti – varsinkin sen jälkeen kun tarkat mutta halvat kvartsikellot syrjäyttivät 70-luvulla mekaaniset kellokoneistot. Mekaaniset kellot jätättävät viisi sekuntia vuorokaudessa, kvartsiset viisi sekuntia kuukaudessa. Tässä on oikeastaan kaikki: tarkkuus, keveys, kannettavuus ja edullisuus. Vielä kun tuo ranneke ei hiostaisi…

Moitimme: Rannekeen hiostavuutta ja painaumia ranteessa.

Kiitämme: Keveyttä, kuljetettavuutta sekä tarkkuutta.

Arvosana: ****+

KÄNNYKKÄ

Historia: 1990-luvulle saakka tiiliskivimäiset matkapuhelimet olivat liian suuria ja painavia mukana kuljetettaviksi. Kun puhelimesta tuli pienempiä eli matkapuhelimet muuttuivat kännyköiksi, niistä tuli samalla kellon korvikkeita – varsikin nuorisolle.

Käyttö nykyään: No kaikillahan kännykkä tänä päivänä on – monella useampiakin.

JTM-arvio: Tämän paremmaksi ei herätyskello ihan heti tule – on valot, torkut ja herätysäänien säätäminen. Kelloradiota ei kaipaa enää kukaan. Kännykkäkellon räätälöintimahdollisuudet jakavat mielipiteitä. Toisten mielestä aikaraudan tuunaaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa, toisista taas tekstareiden lähettely ja puhelinominaisuudet eivät kunnon kelloon kuulu – varsinkaan kun ne kasvattavat energiankulutuksen helposti toiseen tai kolmanteen potenssiin. Rannekellon korvikkeeksi kännykkä on vielä hieman kömpelö, mutta kyllähän sen ajan useimmiten ehtii sieltä taskun pohjaltakin kaivaa.

Moitimme: Turhia kylkiäisiä, energiankulutusta sekä liittymäpakkoa ja siitä koituvia maksuja.

Kiitämme: Keveyttä, kuljetettavuutta ja tuunausmahdollisuuksia.

Arvosana: ****

(Historialähteet: Wikipedia, Turun Sanomat, Suomen Kellomuseo)