Yksi suurimmista intohimoistani on hapan, aito suomalainen ruisleipä.

Ruisleivän leipominen on pieni ihme, jossa vedestä ja jauhosta syntyy maukas, ruokaisa ja rapea leipä. Kun leipäjuureen ilmestyvät ensimmäiset kuplat, aikuinen mies muuttuu lapseksi jälleen, ihmettelemään ja kummastelemaan yksinkertaista mutta kaunista elämää. Ja kaiken kruunaa ajatus siitä, että leipäjuuri on elävä organismi, joka oikein hoidettuna voi siirtyä sukupolvelta toiselle: isältä pojalle ja vielä lastenlapsillekin.

Tässä hitaassa ja kestävässä tapahtumaketjussa on jotain sellaista, mitä ei nykyisessä tehokkuutta ihannoivassa ja nopeasti eteenpäin sykkivässä maailmassa usein tule vastaan. Jotain, mikä sanoo, että kaiken ei tarvitse tapahtua pikavauhdilla, vaan välillä on ihan hyvä vain odottaa.

Leipäjuuri – oppitunti odottamisesta

Hapanleivän tekeminen alkaa aina juuresta. Happamatonta leipää tehtäessä juuri korvataan hiivalla, mutta vain juuri tuo leipään sen happaman maun, joka tekee ruisleivästä oikean ruisleivän.

Aloita juuren tekeminen sekoittamalla jauhoihin (käytän yleensä ruisjauhoa, mutta jos pidät vaaleammasta leivästä, myös vehnäjauhosta saa maukkaan juuren) tilkka vettä. Olen leipää tehdessäni huomannut, että määrillä ei ole juurikaan väliä, kunhan ainesten keskinäiset suhteet ovat oikein. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että vettä ja jauhoja tarvitaan yhtä paljon, vaikkapa 2,5 desilitraa kumpaakin.

Sekoita vesi ja jauhot tasaiseksi, löysäksi taikinaksi, kaada seos lasipurkkiin ja sulje kansi.

Jätä purkki huoneenlämpöön keittiön pöydälle ja odota.

Jokapäiväisessä elämässä odottaminen jää helposti aivan liian vähäiseksi. Elämä on kiireistä, niin sinun kuin minunkin. Täynnä tehtäviä ja asioita, jotka pitää hoitaa nopeasti, yleensä heti – tai mieluiten jo eilen. Leivän leipominen on vastaisku tätä arvomaailmaa vastaan. Pysähtymisharjoitus, joka auttaa muistamaan, miten annetaan asioiden olla ja vain odotetaan.

Päivän tai parin kuluttua juuri alkaa kuplia. Sekoita sitä kevyesti, heitä noin puolet siitä menemään ja lisää joukkoon reilu desilitra sekä vettä että jauhoja. Tätä vaihetta kutsutaan juuren ruokkimiseksi. Joissain ohjeissa juurta neuvotaan ruokkimaan aina muutaman päivän välein, mutta itse olen huomannut, että ensimmäisen leivän leipomisen jälkeen ruokkiminen ei ole ollenkaan välttämätöntä kunhan juuresta leipoo uuden leivän kerran tai pari viikossa.

Ruoki juurta toisen kerran parin päivän päästä, ja sitten voitkin jo siirtää juuren jääkaappiin.

Noin viikon kuluttua jääkaappiin siirtämisestä, kun juuri alkaa saada vahvan, mutta herkullisen happaman tuoksun, on aika leipoa ensimmäinen leipä.

Leivän leipominen – keskittymisharjoitus

Kaada juuri leivinkulhoon, lisää joukkoon viidestä kuuteen desilitraa vettä ja jauhoja (määrällä ei ole juurikaan väliä, kunhan vettä ja jauhoa tulee kumpaakin yhtä paljon). Sekoita hyvin, peitä kulho, ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan.

Minusta on mukava paistaa tuoretta leipää aamupalalle, joten aloitan leivän tekemisen yleensä illalla. Jos aloitan leivän tänä iltana, ylihuomenna pääsen herättämään perheeni tuoreen leivän tuoksuun. Voit nopeuttaa leivän valmistumista esimerkiksi lisäämällä joukkoon hieman hiivaa, mutta hiljaa hyvä tulee: tällä aikataululla olen saanut aikaan parhaat leipäni ja tämän parempaa kärsivällisyysharjoitusta saa hakea.

Kun leipätaikina on levännyt kulhossa yön yli, siirrä noin kaksi tai kolme desilitraa siitä takaisin pestyyn lasipurkkiin ja laita purkki jääkaappiin odottamaan seuraavaa leivontakertaa. Jäljelle jäävästä osasta tulee tämänkertainen leipätaikina.

Sekoita taikinaan kaksi teelusikallista suolaa ja sokeria ja lorauta päälle hieman öljyä. Vaivaa taikinaa lisäten joukkoon sen verran jauhoa, että taikina jää mukavan pehmeäksi ja kuohkeaksi.

Vaivaaminen on toinen oppitunti hidastamisesta.

Leivän tekeminen on hidas prosessi. Ja vaivaaminen vielä siitä hitaampi, että se vaatii keskittymistä. Vaivatessa ei voi hoidella muita asioita samalla, kun odottaa taikinan vaivautumista, vaan siihen täytyy keskittyä. Eikä vaivaamista voi lopettaa, kun tulee muuta mieleen vaan sitä täytyy jatkaa vielä vähän aikaa senkin jälkeen, kun ei enää jaksaisi.

Keskittyminen on taito, joka aivan kuten odottaminenkin tuntuu nykypäivänä helposti unohtuvan. On muodikasta tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ja sukkuloida tehtävästä toiseen sen mukaan, mikä kulloinkin vaikuttaa tärkeimmältä ja kiireisimmältä. Taikinan vaivaaminen muistuttaa toisesta vaihtoehdosta: ehkä olisikin hyvä tehdä yksi asia kerralla loppuun ja vasta sen jälkeen siirtyä seuraavan tehtävän kimppuun.

Kun olet vaivannut taikinaasi noin 5-10 minuuttia, taikinasi pitäisi olla pehmeää ja tasaista. Jos se ei vielä tunnu hyvältä, jatka vaivaamista vielä hetki. Sen jälkeen taikina on valmis uutta odotuskierrosta varten. Peitä kulho kankaalla ja jätä taikina päiväksi kohoamaan.

Illalla ennen nukkumaan menoa on aika muotoilla leivät pellille paistamista odottamaan. Omia suosikkejani ovat perinteiset reikäleivät, koska niitä on helppo leikata, mutta nämä ovat sinun leipiäsi, joten sinä päätät. Tänään sinä olet keittiösi herra!

Kun olet saanut leivät valmiiksi, jätä ne yön ajaksi pellille kohoamaan. Ja aamulla kun heräät, ei sinun tarvitse kuin lämmittää uuni ja paistaa leivät. Tuoreen leivän tuoksusta on hyvä aloittaa uusi, rauhallinen päivä.