Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Matka käy Jyväskylästä Ouluun ensilumen sataessa. Romanttista? No ei, mutta kasvattavaa.

Ajankohta: Perjantaiaamupäivä lokakuun viimeisenä päivänä.
Keli: Jyväskylässä vesisadetta, Viitasaarella räntäsadetta, siitä eteenpäin lumisadetta.
Lähtötilanne: Kello puoli kymmenen. Ystävän luona Tourulassa katsoin ikkunasta ulos, huokaisin, laitoin lenkkarit jalkaan ja ryhdyin raahaamaan kahta viisikiloista kirjakassia ja kolmekiloista “kannettavaa” kohti Laukaantien moottoritieramppia. Kengät ehtivät kastua jo tämän parikilometrisen kävelymatkan aikana ja sateenvarjo oli hajoamisen partaalla.

Odotusaika: Viitisen minuuttia rampille pääsystä.
Matka: Laukaantien ramppi Jyväskylän Holstissa – Tikkakosken siviililentoaseman risteys, n. 20 km.
Kuski: Jyväskylän maalaiskunnan sisäistä postia kuljettava viisikymppinen mies.
Auto: Vanha pakettiauto, etupenkillä pari laatikollista postia.
Reitti: Kuski vei postia ala-asteille. Sain nähdä muutaman mielenkiintoisen sivutien Palokassa ja Piippolassa.
Keskustelunaiheita: Kuntaliitos ja sen vaikutukset postinkuljetuksen organisointiin, postikuskityön edut ja haitat selkävaivaiselle, sää. Kuski teki pienen ylimääräisen lenkin, jotta pääsisin hyvälle paikalle, ja pahoitteli vielä sitä että joutui jättämään minut sateeseen. Koin lämpimiä tunteita.

Odotusaika: Kymmenisen minuuttia.
Matka: Tikkakosken siviililentoaseman risteys – Viitasaaren keskusta, n. 80 km.
Kuski: Asiallinen reservinupseeri matkalla puhumaan veteraaniseuran tilaisuuteen.
Auto: Laaja ja luotettava mersu.
Keskustelunaiheita: Jämptiä ja fiksua kanssakäymistä opiskeluista, töistä ja aikuistumisesta. Mies kertoi tarinoita lapsistaan ja juurettomuudesta. Hyvät jutut, mutta harmillinen kiire – jouduin jäämään Viitasaaren keskustaan.

Odotusaika: Kävelin keskustasta nelostien toisella puolella olevan huoltoaseman parkkipaikalle. Harkitsin liikenneympyrän vieressä liftaamista, mutta se vaikutti liian hankalalta. Tein siis jotain, mitä en yleensä tee – lähdin kyselemään kyytiä parkkipaikalla. Kysymykseni “anteeksi, oletteko menossa pohjoiseen” sai alkuun pelkästään kieltäviä vastauksia. Sade oli muuttunut rännäksi ja minulla alkoi olla kylmä. Puolen tunnin odottelun jälkeen sain kuitenkin kyydin, joka olikin jättipotti.
Matka: Viitasaarelainen huoltoasema – Oulun Laanila n. 240 km.
Kuski: Nelikymppinen mies farkuissa ja fleecetakissa, matkalla Kuusamoon metsästämään.
Auto: Yhdeksänpaikkainen pikkubussi. Kuski kommentoi autolle kävellessä, että “mahtuisihan tuohon vielä seitsemän, mutta niin monta ei taida tulla”.
Keskustelunaiheita: Lumi, talvirenkaat, liikennekäyttäytyminen. Radio kertoi samoista asioista. Minä otin kengät pois ja annoin märkien jalkojeni lämmitä. Kuski ohitteli harkiten mutta paljon, kaistojen väliin kertynyt sohjokerros jyrisi renkaiden alla. Radiojuontajat kertoivat hilpeitä juttuja, me naureskelimme. Kuski vihelteli. Jäin pois Kuusamontien varressa.

Kello 14.58 katsoin kelloa paikallisbussissa. Tärisin kylmästä mutta tiesin selvinneeni taas.

Mitä opin:
- myös Laukaantien rampilta voi lähteä yllättävän sujuvasti
- liftaaminen on asenne- ja varustelukysymys, ja näistä tärkeämpää on asenne: märissä lenkkareissakin voi olla hyvä ja luottavainen mieli.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Kuten jo tavaksi on käynyt, matka on Sinne ja Takaisin: Oulu-Jyväskylä-Oulu.

Meno

Ajankohta: Torstai-iltapäivä toukokuun lopulla.

Keli: Viitisentoista astetta lämmintä. Kaunista.

Lähtötilanne: Bussi 22 vie Zeppelinin rampin lähelle. Kävelen rampille ja ehdin juuri ja juuri nostaa peukaloni kun ensimmäinen auto pysähtyy ja antaa minulle kyydin perille asti.

Matka: Kempele-Jyväskylän Taulumäki, n. 330 km.

Kuski: Vasta eläköitynyt ydinvoimalatarkastajamies, joka on ulkonäöltään jotain joulupukin ja Sean Conneryn väliltä. Krapuloissaan leppoisan unelias. Ajaa silti jatkuvasti ylinopeutta. Käyttää apunaan mielenkiintoista navigaattorin lisälaitetta, joka ilmoittaa poliisin kameroista.

Auto: Leimuavanpunainen katumaasturi, luultavasti ökyin auto jossa olen koskaan ollut. Kyllä sellaisen viehätys on helppo ymmärtää.

Pysähtymispaikat: Kahden kahvitauon lisäksi tehdään ylimääräinen lenkki kuskin mökin kautta – tarkastetaan ovatko ikkunat ehjiä ja katiska täynnä. Ja olivathan ne. Mökki on maailman kauneimmalla paikalla. Herra yrittää myydä sitä minulle, kehotan palaamaan asiaan parinkymmenen vuoden päästä.

Keskustelunaiheita: Sekalaiset asiat. Kesä, luonto, liftaus. Kuski kertoo olleensa jatkuvaa matkustamista vaativassa työssä ja kyydinneensä varmaan yli sataa liftaria. Jutuista selviää, että mies on jo pienestä pitäen ajanut ylinopeutta. Jyväskylässä minä jään Taulumäen rampin päälle, mies jatkaa matkaansa Turkuun.

Paluu

Ajankohta: Sunnuntaiaamupäivä toukokuun lopulla.

Keli: Täysi kesä, ei pienintäkään virhettä havaittavissa.
Lähtötilanne: Bussi 22 vie Kirriin. Kävelen kilometrin Alvajärven rantaa päästäkseni moottoritien loppuun. Tuomet kukkivat, linnut laulavat ja päässä soi hyvä musiikki. Lisäerikoisuutena minulla on mukanani taulu, kooltaan noin 60 x 70 cm. Pysäkillä on elokuvallinen olo kun on niin hienot maisemat. Odottelen kymmenisen minuuttia.

Matka: Kirri – Saarijärventien risteys, n. 30 km.

Ihmiset: Venäläinen perhe matkalla Saarijärvelle – vanhemmat, kaksi lasta ja kissa. Lapset ovat vielä yöpuvuissa, pelkääjän paikalla istuvalla viisivuotiaalla pojalla on hillittömän tyylikkäät aurinkolasit.

Auto: Kauttaaltaan karvavuorattu 80-lukulainen asuntoauto. Tulee väkisin mieleen Totoro-elokuvan kissabussi.

Keskustelunaiheita: Takapenkki katsoo dvd:ltä elokuvaa, joten esittelyjen lisäksi ei juurikaan puhuta, paitsi perhe keskenään muutaman sanan venäjää. Istun näytön alla, joten minulta menee jonkin aikaa huomata, ettei elokuva olekaan venäläistä draamaa vaan dubattu Harry Potter. Erinomainen dubbaus kyllä.

Lähtötilanne: Saarijärventien risteys, viitisen minuuttia odottelua.

Matka: Saarijärventien risteys – Oulun Kaijonharju, n. 310 km.

Kuski: Tyypillinen suomalainen mies (TM). Nelikymppinen valtion virkamies palaamassa kalastus- ja juopottelureissulta Turun saaristosta. Juo punaista jaffaa ja polttaa ketjussa.

Pysähtymispaikat: Kärsämäen ABC.

Keskustelunaiheita: Minä kerron Yläkaupungin Yöstä. Kuski kertoo työprojekteistaan, jotka ovat yllättävän mielenkiintoisia. Ympäristösuunnittelua. Saan kyydin sadan metrin päähän kotiovesta.
Mitä opin:

• Pyhäsalmi on erinomaista mökkeilyseutua
• Moottoritien loppuun pääsemiseksi bussi 22 on sekä Oulussa että Jyväskylässä erinomainen vaihtoehto

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Ajankohta: Sunnuntaiaamupäivä joulukuun alkupuolella.
Keli: Aste tai pari pakkasta, mutta onneksi ei sada mitään.
Lähtötilanne: Kuten tavallista, matka on Oulusta Jyväskylään. Myöhästyn bussista, jonka piti viedä minut Zeppelinin rampille, joten otankin bussin joka vie minut Kaakkuriin. Kaakkurin ramppi on ihan mainio, tarpeeksi leveä jotta siihen voi pysähtyä, ja liikenne on melko vilkas. Saan kyydin kymmenessä minuutissa.

Matka: Kaakkuri-Haaransilta, n. 15 km.
Ihmiset: Keski-ikäinen pariskunta, nainen ajaa. Vilkkaita ja puheliaita ihmisiä, mies pitää kättään naisen penkin selkänojalla.
Keskustelunaiheita: Kuskit ovat huomattavan ystävällisiä ja yrittävät järjestää minulle puhelimitse kyytiä Haaransillalta eteenpäin. Toinen edellä ajava porukka on kuitenkin ehtinyt jo Haaransillan ohi. Kiitän eleestä ja yrityksestä, ja pariskunta jatkaa matkaa Raaheen päin.
Lähtötilanne: Haaransillan tutulla pysäkillä on kaksi ihmistä odottamassa Jyväskylän-bussia. Kävelen ohi, pistän peukalon pystyyn ja saan kyydin ennenkuin bussi tulee.

Matka: Haaransilta-Jyväskylä, 320 km.
Kuski: Reilusti kuusikymppinen mies, puhuu vähän ja polttaa paljon. Ajaa ylinopeutta lähes koko matkan ajan.
Auto: Iso valkoinen Volvo, sisätila laaja kuin yksiö.
Pysähtymispaikka: Pihtipudas. Juon teetä ja selvitän jatkoyhteyksiäni, kuski juo kahvin ja käy tupakalla.
Keskustelunaiheita: Ei paljon. Sää, työ, opinnot. Hiljaisina hetkinä meinaan nukahtaa.

Ajankohta: Lauantaiaamu marraskuun alussa.
Keli: Sataa räntää, pahin mahdollinen keli sekä liftarin että autoilijan kannalta. Etelään päin mennessä räntä muuttuu lumeksi, Keski-Suomi on valkoinen.

Lähtötilanne: Olen jälleen yrittänyt uutta tapaa selvitä Oulusta ulos. Tällä kertaa Raksilan moottoritieramppi, jota oli kehuttu hitchbase.comissa. Ja saattaahan se kesällä toimiakin, ehkä – mutta räntäsateella se on helvetti. Ramppi on liian kapea jotta siihen voisi järjellisesti pysähtyä jos takaa tulee liikennettä, näkyvyys on huono ja nopeudet kovia. Kelistä huolimatta moni ajoi mutkaan liian lujaa ja lipsahteli. Minä tajusin, että eihän tässä ota kyytiin kuin hullut. Puolen tunnin odottelun jälkeen päätin laskea ohitseni vielä kolme autoa ja lähteä sitten kävelemään linja-autoasemalle. Kolmannen auton jälkeen tuli kuitenkin vielä neljäs, joka pysähtyi. Kuski ei ollut hullu, vaan ihan kiva poika joka kuljetti minut toiselle rampille kymmenen kilometrin päähän. Tämä Zeppelinin ostoskeskuksen vieressä oleva ramppi olikin paljon järkevämpi. Sieltä saadulla kyydillä pääsin lopulta, tunnin matkustamisen jälkeen, Oulun kaksikymmentäkilometrisen moottoritienpätkän loppuun: Haaransillalle. Haaransillalle pääsy on aina helpotus, ja huojentuneessa mielentilassa odottelin viitisen minuuttia. Kyytiin poimi maailman kivoin rekkamies.
Matka: Haaransilta – Jyväskylän Taulumäki, n. 320 km.
Kuski: Kari, 45. Hieno norjalainen villapaita, pilke silmäkulmassa, rento elämänasenne ja hyvät jutut.
Auto: Massiivinen DHL:n rekka. Kari kuljettaa kahta peltilevyrullaa, joiden yhteispaino on 28 tonnia. Paino ja sen jakautuminen tuntuu ajaessa – rekka nykii pituussuunnassa hieman ja kipuaa mäet ylös hyvin hitaasti. Ohjaamo on pieni koti, kuljettajan mukaan kolme huonetta ja keittiö: löytyy kahvinkeitin, mikroaaltouuni, jääkaappi, dvd-soitin ja televisio. Ikkunassa roikkuu unisieppari.
Pysähdyspaikka: Pihtiputaan Takkatupa. Koristelautasia seinillä ja lettutarjoilu! Ostan jaffaa ja puhun puhelimessa.
Keskustelunaiheita: Selviää että Kari on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin isäni ja asuu nyt Jyväskylässä. Jutellaan maailman pienuudesta. Kari kertoo juttuja matkoistaan, Norjan yhdeksänmetrisistä lumikinoksista ja siitä millaiset välineet sellaisten auraamiseen tarvitaan (aura on kuulemma suppilon muotoinen, ja se linkoaa lumet yläkautta pientareelle kuin puimuri). Kari kertoo ajaneensa rekkaa 25 vuotta ilman ainuttakaan kolaria. Kunnioitettavaa. Jossain vaiheessa työnantaja soittaa, ja Kari käskee minua vastaamaan puhelimeen – minä olen juonessa mukana, pomoparka hämmentyy.
Saan Karin numeron, ja varmasti otan yhteyttä kun taas olen lähdössä liikkeelle. Tähän tyyppiin voisi oikeasti tutustua!

Paluumatka

Ajankohta: Maanantai, alkuiltapäivä. Edelleen marraskuun alussa.
Keli: Taas sataa räntää. Tiellä on vuorotellen sohjoa ja mustaa jäätä.

Lähtötilanne: Olen hankkiutunut bussilla Tikkakoskelle asti. Minulla on aivan liikaa tavaraa, ja toivon että tänään ei tarvitsisi kävellä paljon. Liikenne on vilkasta ja rajoitus muuttuu kohdallani kuudeksikympiksi, mutta joudun odottamaan parikymmentä minuuttia.
Matka: Tikkakosken risteys – Oulun Kaakkuri, n. 320 km.
Kuski: 28-vuotias pujopartainen lähihoitajamies, joka harrastaa larppausta ja on parhaillaan muuttamassa Helsingistä Ouluun morsiamensa luo. Takakontissa on juuri sopivasti tilaa laukulleni.
Auto: Luotettavan oloinen uudehko farmari. Kuski kertoo tuntevansa autonsa käyttäytymisen niin hyvin, että tietää täsmälleen kuinka paljon bensaa milläkin matkalla kuluu.
Pysähtymispaikka: Pyhäsalmen Vaskikello. Naureskelemme kelloille.
Keskustelunaiheita: Kuski pitää omasta äänestään, eikä minulla ole mitään sitä vastaan että hän kertoo juttuja. Saan kuulla lukemattomia tarinoita siltä ajalta kun kuski on ajanut ambulanssia, ja päälle armeijajuttuja ja larppausjuttuja yllin kyllin. Näytän kuulemma tutulta, mutta ei, en ole larppaaja. Saan kyydin pysäkille, josta kulkee kymmenen minuutin päästä bussi suoraan kotiovelleni. Näppärää, erittäin näppärää.

Mitä opin: Jos liftausreissun lähtökohdat ovat huonot, käy usein niin, että kyydin saa vasta kun on menettänyt toivonsa täysin, hermostunut ja ahdistunut ja lopulta nöyrtynyt myöntämään olleensa tyhmä. Nöyryys pitää oppia aina uudestaan. Toisaalta opin myös, että UAZ on näppärä vehje maastossa ja että siihen pitää porata reikä jos tahtoo vaihtaa öljyt.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto. Tällä kertaa vuorossa on melko tyypillinen, mutta aika nihkeä matka Oulusta Jyväskylään.

Ajankohta: Maanantai-iltapäivä syyskuun alussa.
Keli: Sataa, enemmän tai vähemmän. Odotteluvaiheissa onneksi vähemmän.

Lähtötilanne: Olen lopulta saanut itseni Oulusta lähtevän moottoritierampin vierelle, Kaakkuriin. Liikenne rampille on vilkasta, mutta pysähtyminen hieman vaikeaa (ehdin jo miettiä, olisiko laitontakin, mutta kun poliisiauto ajoi ohi ilman minkäänlaista reaktiota, päättelin että voin olla rauhassa). Odottelen puolisen tuntia jatkuvasti hermostuneena ja valmiina hyppäämään jos joku hidastaa.
Matka: Kaakkuri-Haaransilta, n. 10 km
Kuski: 60-70 -vuotias herrasmies nahkapusakassa ja lakissa. Supliikkimies.
Muita ihmisiä: Hieman vanhempi herrasmies, myös nahkapusakassa ja lakissa, ei ihan niin supliikkimies.
Auto: Kahdeksankymmentäluvulta, merkkiä en ehdi tunnistaa, harmaa. Takapenkki on täynnä muovipussinyssyköitä, minulle pitää raivata tila.
Pysähdyspaikka: Kauppakeskus Zeppelin. Kuski käy ostamassa autoonsa öljyä, minä jään toisen miehen kanssa autoon juttelemaan.
Keskustelunaiheita: Sää, liftaaminen, perusfaktat. Herrat kertovat käyneensä Oulussa markkinoilla ja toivottelevat lähtiessäni sydämellisesti hyvää matkaa.

Lähtötilanne: Viitisen minuuttia odottelua tutulla pysäkillä.
Matka: Haaransilta-Rantsila, n. 40 km.
Kuski: Kolmivitonen rantsilalaismies matkalla töistä kotiin. Rento ja mukava.
Pysähtymispaikka: Heitämme parinsadan metrin lenkin erään omakotitalon postilaatikon kautta, kuski käy viemässä kirjeen.

Lähtötilanne: Bussipysäkki ennen kylää, autoja tulee lähellä olevan tietyön takia sykäyksittäin viiden minuutin välein. Puhun puhelimessa ja pidän peukaloa ylhäällä, en osaa keskittyä kumpaankaan kunnolla. Tuulee. Odotteluaikaa vartti tai parikymmentä minuuttia.
Matka: Rantsila-Viitasaari, n. 200 km.
Auto: Kirkkaanoranssi pikkuauto, joka tulee erikseen takaisin hakemaan minua (olivat olleet ohitustilanteessa juuri pysäkkini kohdalla). Takapenkillä on iso kelo-oksa, josta päättelen aivan oikein, että olen tekemisissä Lapin-matkaajien kanssa.
Ihmiset: Parikymppinen pariskunta, josta mies saksalainen ja nainen suomalainen. Juttelen vain naisen kanssa, vaikka jossain vaiheessa alkaa harmittaa etten heti alkuun ottanut englantia käyttöön. Naisella on julmetun kaunis valkoinen villapaita.
Keskustelunaiheita: Lappi, Saksa, liftaaminen. Minulle tarjotaan keksiä. Nainen kertoo että pari oli miettinyt Lapin-matkansa vaihtoehdoksi myös liftaamista, mutta koska sillä ei olisi päässyt niin pitkälle, he olivat päättäneet vuokrata auton firmalta joka vuokraa vanhempia, ei-niin-huippuvarusteltuja autoja. “Tää on varmaan entinen postiauto, kun tää on niin karseen värinen… Mutta hyvin tää on kestänyt!” Loppumatkasta puhe hiipuu ja minä meinaan nukahtaa.

Lähtötilanne: Kävelyä Viitasaaren keskustasta noin kilometrin verran, laukku sattuu jo hartioihin ja pitkä päivä alkaa painaa mieltä. Kävellessäni näen tienposkessa kaksi kuollutta lokkia.
Matka: Viitasaari-Jyväskylä, n. 100 km.
Kuski: Viisikymppinen erittäin hyvinvoivan ja vauraan oloinen mies, joka selviää myöhemmin kaupan alan ihmiseksi.
Auto: Hyvin uusi ja hyvin mukava. Kojelaudassa, hanskalokerossa ja ovissa on puupaneeleita.
Keskustelunaiheet: Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki! Mies osaa vetää keskustelua erittäin aktiivisesti ja mielenkiintoisesti, ja sadan kilometrin matkalla ehditäänkin käydä läpi muodin nykytilanne, suomalaisten arkuus pukeutua, parisuhteet, mitä tarkoittaa rakkaus, miten rakastumista ihannoidaan rakkauden kustannuksella, asuntolainat ja niiden kehitys ja miten ne sitovat ihmisiä, viisikymppisten toinen nuoruus, alkoholismi ja miten sitä on joka suvussa… Ei nukuta enää. Saan kyydin Puistokadulle asti ja olen varsin tyytyväinen elämääni.

Mitä opin: Ei siitä Oulun moottoritiestä pääse millään venkoilulla helpommin kuin ihan vain yksinkertaisesti menemällä bussilla Haaransillalle asti.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto. Varoitus! Tällä kertaa matka sisältää runsaasti odottelua ja kävelyä.

Muista tarkistaa reitti ennen kuin lähdet

Ajankohta: Lauantai-iltapäivä elokuun alussa.

Keli: Hellettä. Aurinko paistaa silmiin.

Lähtötilanne: Menossa Kemiin. Kävelen Oulusta pohjoiseen lähtevälle tielle, harmittelen sitä ettei moottoritielle ole helppoja ramppeja. Vasta seuraavana aamuna tajuan lähteneeni väärälle tielle ja tehneeni ihan omituisen mutkan. Saan pienen kyydin Kaijonharjun pohjoispuolelle, jossa kävelen seuraavan liikenneympyrän toiselle puolelle, mihin jään noin tunniksi. Autoja kulkee ohi jatkuvasti, mutta kukaan ei ota kyytiin – yksi jarruttaa ja on jo puoliksi pysäkillä, mutta kiihdyttääkin sitten ja jatkaa matkaa. Olen juuri heittänyt toivon ja melkein päättänyt lähteä takaisinpäin, kun saankin kyydin.

Matka: Kaijonharju-Alakylä, n.15 km.

Kuski: Nelikymppinen mies säälii ja heittää ylimääräisen lenkin jotta pääsen paremmalle tielle.

Keskustelunaiheita: Kuski ihmettelee mitä teen niin pienellä tiellä, minä puran tunteitani siitä miten mahdotonta moottoriteille on päästä ja miten kukaan ei tarjoa lyhyitä kyytejä.

Lähtötilanne: Lenkillä olevat rouvat juttelevat tienristeyksessä, paikalliset mopopojat kiertävät lenkkiä. Tie on selvästi vetävämpi kuin edellinen, olo on helpottunut. Odotteluaika noin vartti.
Matka: Alakylä-Ii, n. 30 km.
Kuski: Monitoimimies, joka pysähtyy ottamaan kyytiin samalla kun puhuu puhelimeen. Jatkaa puhelua ihan rauhassa vielä viitisen minuuttia.

Keskustelunaiheita: Mihin olen menossa ja miksi, opiskelut, työt.

Lähtötilanne: OIin keskustan vieressä ennen liikenneympyrää. Odotteluaika viitisen minuuttia.

Matka: Ii-Kemi, n. 50 km.

Auto: Uutuuttaan kiiltelevä violetti rekannuppi. Ohjaamo on kuin siisti pieni asunto. Puhuva navigaattori on hupaisa vehje.

Kuski: Nuori bodattu hiljainen mies. Menossa Ruotsiin.

Keskustelunaiheita: Aika hiljaista. Kerron mihin olen menossa ja että olen menossa festareille. Kuski kertoo olevansa menossa Toton ja Nylon Beatin keikalle Ouluun. Puhutaan reiteistä ja rekkakyydeistä.

Mitä opin: Kannattaisi katsoa sitä karttaa kunnolla ennenkuin lähtee. Luulin olevani Haukiputaan tiellä, selvisi että olenkin Alakylän tiellä. Sadan kilometrin matkaan meni kolme ja puoli tuntia.

Lapsirassu tienreunassa

Ajankohta: Varhainen sunnuntaiaamu elokuun alussa.

Keli: Kirkas, lämpenevä.

Lähtötilanne: Herään puoli kuudelta, seitsemältä olen ulkona kaupungista. Päätän ottaa rauhallisesti ja tehdä aamulenkin kun kerran autojakaan ei paljoa liiku vielä. Kävelen pari kolme kilometriä moottoriliikennetien loppuun. Risteyksessä odottelen noin vartin ajan.
Matka: Kemin eteläpuoli – Oulun Koskela, n. 100 km.

Kuski: Keski-ikäinen pariskunta menossa Rovaniemeltä Ouluun.

Keskustelunaiheita: Nainen, joka ajaa, avaa keskustelun: “Lapsirassu, mitä sä teet täällä tienreunassa tällaiseen aikaan? Eikö äiti antanut junarahaa?” Minä informoin etten ole äidiltä matkarahoja kysellyt enää muutamaan vuoteen, eikä äidillä muutenkaan ole mitään liftaamista vastaan. Loppumatka menee koulutuksista ja töistä ja kierrätyksestä jutellessa.

Mitä opin: Kun kävelee tienviertä sadan kilometrin päässä kotoa ilman mitään tietoa kyydistä, on paljon vapaampi olo kuin silloin kun yrittää sovittaa elämänsä juna-aikataulujen mukaan. Tuntee olevansa enemmän oman elämänsä ohjaksissa.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto. Tällä kertaa matkustetaan Ilosaarirokkiin ja takaisin.

Menomatka: yksi kyyti

Ajankohta: Perjantai-iltapäivä heinäkuussa.
Lähtötilanne: Olen saanut poikaystävältä kyydin moottoritien loppuun. Matka on aivan alussa ja jostain syystä tällä kertaa jännittää. Odottelen viitisen minuuttia.
Matka: Ala-Temmes – Joensuun Linnunlahti, n. 400 km.
Kuski: Noin 35-vuotias lihava mies nimeltä Pentti. Kertoo ajautuneensa it-alalle sen erityisemmin valitsematta. Menossa tapaamaan kavereitaan Joensuuhun, ei Rokkiin.
Auto: Koliseva 80-lukulainen pikkuauto. Ihan sympaattinen. Radio on päällä koko matkan, mutta niin hiljaisella ettei siitä kuule mitään.
Keli: Hiostava. Paahteen keskellä rankkoja sadekuuroja. Jännitetään millainen sää perillä on.
Pysähtymispaikat: Ei pysähdyksiä.
Keskustelunaiheita: Joensuu, baarielämä, työt, elämän eteneminen ja mitä kaikkea siinä ehtii tehdä (Pentti harmittelee ajautumistaan ja kertoo irtisanoutuneensa juuri työstä jossa on ollut seitsemän vuotta), parisuhteet. Rento meininki, ensimmäisen viiden minuutin aikana minulle selviää ettei tämän miehen seurassa tarvitse jännittää tai varoa sanojaan. Tehdään yksi väärä käännös, minä luen karttaa ja intän että kyllä nyt pitää kääntyä. Keskustelu menee ystävällisen vittuilun tasolle.
Mitä opin: Mitä sanoa tilanteessa jossa toinen kertoo ettei enää edes halua parisuhdetta, että välttelee sellaisen mahdollisuuttakin? Siihen minä en vielä osaa vastata yhtään mitään.

Paluumatka: viisi kyytiä

Ajankohta: Maanantai-iltapäivä heinäkuussa.
Lähtötilanne: Kolmen edeltävän yön aikana olen nukkunut yhteensä noin kahdeksan tuntia, painovoima tuntuu kaksinkertaiselta, olo on julmetun onnellinen. Alkukyydin pääsen kavereiden autossa.
Keli: Samanlainen kuin menomatkalla; auringonpaahdetta ja rankkaa sadetta vuorotellen. En joudu sateessa tienlaitaan kertaakaan.

1

Odotteluaika: Ei yhtään. Ehdin kävellä tien yli ja nostaa peukalon niin heti ensimmäinen auto pysähtyy.
Matka: 23-tien risteys – Outokumpu, n. 20 km.
Kuski: Outokumpulainen keski-ikäinen nainen, siististi pukeutunut ja erittäin puhelias.
Muita ihmisiä: Naisen tytär, istuu etupenkillä ja on enimmäkseen hiljaa.
Auto: Siisti ja uusi. Ei jäänyt erityisesti mieleen.
Keskustelunaiheita: Ilosaarirokin järjestelyt ja tunnelma, kehumme niitä kilpaa. Outokummun, Jyväskylän ja Oulun kulttuuritarjonta.

2

Odotteluaika: Kymmenisen minuuttia.
Matka: Outokumpu – Siilinjärvi, n. 100 km.
Kuski: Säiliöauton kuski matkalla kotiin. Kolmekymppinen mies joka puhuu uskomattoman vahvaa savonmurretta. Alunperin vehmersalmelainen. Ei riisu aurinkolasejaan hetkeksikään.
Auto: Ensiksi vaihtoauto, valkoinen pakettiauto jonka ohjaamossa lojuu kaikenlaista auton varaosaa. Sorsasalossa vaihdetaan kuskin omaan pikkuautoon, jossa on tehokas ilmastointi, täysmusta verhoilu ja metallinsinisiä tehosteita. Tyyppi on panostanut.
Keskustelunaiheita: Reitit, välimatkat, pysähdyspaikat. Rokki. Siilinjärvi.
Mitä opin: Uusissa rekoissa on aina cd-soittimet.

3

Odotteluaika: Oisko minuutti. En ehdi lähteä kävelemään risteyksestä pysäkille, järjestän vain tavaroitani. Hyppään siis kyytiin risteyksessä.
Matka: Siilinjärvi – Lapinlahti, n. 35 km.
Kuski: Lapinlahtelainen mies, ikää päälle viisikymmentä. Ammattina teknisten alojen markkinointi. Jämpti ja rauhallinen, osaa keskustella.
Keskustelunaiheita: Metallican keikka, Ilosaarirokin järjestelyt ja tunnelma. Leirielämä. Ammattikorkeakouluinstituutio ja töiden hankkiminen. Ammattikorkeakoulun ja yliopiston vuorovaikutusmahdollisuudet.

4

Odotteluaika: Vartti tai vähän enemmän. Ehdin jo miettiä kävelisinkö tien toisella puolella olevalle huoltoasemalle kyselemään kyytiä rekkamiehiltä.
Matka: Lapinlahti – Pyhäsalmi, n. 100 km.
Kuski: Parikymppinen ylivieskalaistyttö, matkalla vanhempiensa kotiin Ilosaarirokista. Opiskelee Joensuussa. Tykkää Lauri Tähkästä ja Elonkerjuusta.
Keskustelunaiheita: Toilailut! Ylenmääräinen hehkuttaminen ja nauraminen. Käydään läpi kaikki mitä muistetaan ja kaikki mitä kuski ei muista. Lisäksi puhutaan Ylivieskasta, Pietarsaaresta ja liftaamisesta.
Mitä opin: Suomenruotsalaiset osaa juhlia.

5

Odotteluaika: Kymmenisen minuuttia.
Matka: Pyhäsalmi – Oulu, 156 km.
Kuski: Kalamies, n. 25-vuotias mies joka ei paljon puhu.
Muita ihmisiä: Kalamiehen kaveri Mikko, joka puhuu sitäkin enemmän. Ovat matkalla pohjoiseen, muistaakseni Ylikankaalle. Viiden päivän kalastusreissu.
Auto: Iso ja uusi. Ensin soi Ylex, sitten soi Suburban Tribe. Julmetun hieno äänentoisto.
Keskustelunaiheita: Mikko on kova kyselemään joten minä olen paljon äänessä. Kerron opiskeluistani, entisestä yrityksestäni ja Juonesta. Selvitän miksi olen kasvissyöjä. Selvitän Juonen periaatteita ja mitä seuraavassa numerossa on. Kysymys Juonen ideologiasta saa minut kuitenkin hiljenemään, se on liian vaikea kysymys enkä halua vastata siihen huonosti siinä väsymystilassa jossa olen. Viimeisen viidenkymmenen kilometrin aikana on vaikea pysyä hereillä.
Mitä opin: Juonen markkinointiin täytyy todellakin panostaa, se tarvitsee selkeytystä. Tarvitaan lisää ihmisiä jotka tenttaavat vaikeilla kysymyksillä. Tarvitaan yhteinen rintama ja pari valmista vastausta.
Mitä opetin: Mitä tarkoittaa vestonomi.

Kävelymatkaa kotiin on noin kilometrin verran. Neljänsadan kilometrin matkaan meni viisi ja puoli tuntia.

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto. Tämän numeron matkat ovat hyviä esimerkkejä siitä, että joskus kyydin saa kotiovelle asti.

Nuutunut nelituntinen

Ajankohta: Sunnuntai-aamupäivä toukokuussa.
Lähtötilanne: Odotan kyytiä kauppakeskuksen moottoritierampilla, autoja tulee todella harvoin koska on sunnuntai, saan odotella melkein tunnin.
Matka: Palokankeskus – Oulun Puolivälinkangas, n. 340 km. Saan kyydin aivan perille asti koska kuskin on haettava toinen auto poikaystäväni asuintalon parkkipaikalta.
Kuski: Kolmikymppinen lihaksikas mies, jolla on pujoparta, aurinkolasit ja kaljuksi ajeltu pää.
Muita ihmisiä: Hyvin pitkä kolmikymppinen nainen jolla on punaiseksi lakatut kynnet ja käärmeennahkakuvioinen paita. Edellisen työtoveri, ovat matkalla poispäin jostain työhön liittyvästä tapahtumasta.
Auto: Erittäin uusi ja mukava farmariauto. Etupenkin selkänojassa on ohjeet turvavyön kiinnittämiseksi, ensin ihmettelen kuka sellaisia tarvitsee, kunnes huomaan että keskipenkin vyö on erikoisen mallinen.
Keli: Lämmintä ja aurinkoista koko matkan ajan. Odottelupaikalla kuitenkin tuulee niin paljon, että ehtii jo tulla kylmä.
Pysähtymispaikat: Putaanportti, Pihtipudas. Kyydittäjät juovat kahvia, minä syön jugurttia ja suklaata. Tavataan kyydittäjien työtovereita, jotka ovat myös matkalla Ouluun ja ovat pysähtyneet syömään. Melko nuutunut tunnelma.
Keskustelunaiheita: Ei paljon puhuta. Perusesittelyt, perusselitykset liftaamisesta, opiskelusta ja mitä teen Jyväskylässä ja miksi olen menossa Ouluun. Etupenkiltä ei kuulu puhe kunnolla takapenkille, etupenkkiläiset puhuvat keskenään välillä mutta suuri osa matkasta ollaan hiljaa. Kaikkia väsyttää.
Mitä opin: Aina liftaukseen ei liity keskustelua, eikä hiljaisuus ole aina kiusallista.

Voi veljet, mikä elämä!

Ajankohta: Perjantai-iltapäivä toukokuussa.
Lähtötilanne: Matkalla Oulusta Jyväskylään. Takana väärälle tielle joutuminen ja viisi kyytiä sadan kilometrin matkalla. Olen tehnyt tuttavuutta mm. vihantilaisiin puliukkoihin ja päättänyt vakaasti hankkia kartan. Odotteluaika pari minuuttia.
Matka: Pulkkila – Jyväskylän Mäki-Matti, kotiovi. 250 km.
Kuski: Reilusti nelikymppinen iso iloinen mies, Tampereelta Posiolle muuttanut elämäntapayrittäjä.
Muita ihmisiä: Edellisen veli, hieman alle nelikymppinen iso iloinen mies, myös Tampereelta Posiolle muuttanut elämäntapayrittäjä. Ovat matkalla muuttamaan tämän veljen naisystävän tavaroita Tampereelta Posiolle. Veljesten välissä istuessani tunnen itseni todella pieneksi.
Auto: Käytöstä poistettu ambulanssi, joka on aikoinaan ostettu 250 eurolla. Taustapeilistä roikkuu vanhemman veljen nyt-jo-aikuisen tyttären liikuttavan pienet punaiset ensikengät. Auto rämisee ja kolisee. Kompleksissa on myös peräkärry.
Keli: Ensin aurinkoa taivaan täydeltä, sitten alkaa sataa. Jyväskylään päästessä taas loistava sää, Mäki-Matin syreenit kukkivat, liikuttavan kaunista.
Pysähtymispaikat: Putaanportti, Pihtipudas. Minä jään autoon istumaan kun veljekset hakevat itselleen kahvit ja minulle teen.
Keskustelunaiheita: Työ, yrittäjyys, opiskelu, matkailu, intuitio. Veljeksillä on loistava asenne elämään ja hienoja tarinoita. Kerromme tarinoita vuorotellen ja huomaamme pian että arvostamme elämässä samanlaisia asioita.
Mitä opin:
- Ei ole pelkästään minun kuvitelmaani, että työnteon voisi ottaa rennosti. Parikymmentä vuotta työtä tehneet ihmiset ovat samaa mieltä.
- Vaistoa kannattaa kuunnella.
Mitä opetin:
- Maailmalla kulkiessaan ei aina tarvitse asua hotellissa: www.couchsurfing.com ja www.hospitalityclub.org.
Huipennus: Lahjoitin veljeksille sänkyni, koska mainittu naisystävä tarvitsi sellaisen ja minä tahdoin omastani eroon. Vaihdoimme yhteystietoja. Aivan varmasti laitan herroille ainakin kortin jostain! Jos maailmassa on tällaisia ihmisiä, sen on pakko olla hyvä paikka!

Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto. Tällä kertaa poikkeuksellisesti kyydin antavana osapuolena!

Ajankohta: Lauantaipäivä huhtikuun lopulla.

Lähtötilanne: Matkalla Tampereen ja Helsingin kautta Tallinnaan, autossa kolme iloista ihmistä.

Matka: Jyväskylä-Tampere, noin 150 km

Kyytiläinen: Parikymppinen heppu, joka kiinnitti etupenkin huomion valtavalla keltaisella TAMPERE-kyltillään. Napattiin kyytiin Mattilanniemen risteyksestä. Oli ollut päivän reissulla Jyväskylässä katsomassa serkkunsa näytelmää. Hieno skottiruutuinen takki, hyvin vähän tavaroita ja mainio asenne. Erotessamme tarjosi meille Tampereelta yöpymispaikkaakin!

Ympäristö: Kuskin vanhempien mukava auto, minä takapenkillä tavaroideni alla, musiikki ei kuulu takapenkille asti ja alkumatkasta on viileää. Leppoisaa.

Keli: Hyvin kaunis ja lämmin.

Pysähtymispaikat: Oritupa. Kyytiläisemme tarjosi meille kaikille suklaamunat!

Keskustelunaiheita: Tallinnan tilanne ja miten siitä uutisoidaan, toimittajan vastuu; liftaaminen, kerroin irrationaalisesta rekkapelostani; hevosten ja koirien jalostaminen, rotukoirien syövät; kielten opiskelu (slaavilaiset kielet, unkari, latina, mitähän kaikkea).

Mitä opin: Hyvin tehty kyltti on kyllä melkoisen tehokas pysäyttäjä. Ja että pitäisi aina ottaa hyvien tyyppien yhteystiedot ylös.

Tässä sarjassa kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.

Takapenkillä suksien seassa

Ajankohta: Lauantai-iltapäivä maaliskuussa.

Lähtötilanne: Takana kolmen kilometrin kävely Konginkankaan keskustasta. Liikenne nelostiellä on kohtuullisen vilkas. Mieli on hyvä, ei ole erityisen kiire. Odotteluaika kymmenisen minuuttia.

Matka: Konginkangas – Oulun Tuira, n. 280 km

Kuski: 49-vuotias kätilönainen Helsingistä, matkalla Ranualle hiihtämään ja lepäämään. Mukava ja rauhallinen ihminen vaaleansinisessä neulepaidassa.

Muita ihmisiä: Etupenkillä kolmekymppinen nainen joka on matkalla kotiin Kempeleeseen. Ei tunne kuskia, ovat löytäneet toisensa kimppakyytipalstalta.

Ympäristö: Uudehko hyväkuntoinen pikkuauto on täynnä tavaraa ja mukavan lämmin. Cd-soittimessa soi kuoromusiikki, siitä on vastuussa nainen Kempeleeltä. Autossa on Wunderbaum jonka tuoksuna on “Finland”, mietin mitähän se tarkoittaa.

Keli: muuttuu puolipilvisestä räntäsateeksi.

Pysähtymispaikat: Vaskikello, Pyhäsalmi. Suklaapatukoita, absurdi suihkulähde, eräs yksijalkainen mies lainaa naiselle kainalosauvaansa jotta tämä voisi kumauttaa isoa kirkonkelloa helpommin.

Keskustelunaiheita: Pohjoisen valo, synnyttäminen, kehitysvammaisten oikeus synnyttää ja mihin siinä voidaan vetää raja jos aletaan rajoja vetämään, Pihtiputaalla joskus muinoin tapahtuneet murhat, sukulaiset, eduskuntavaalit, käsityöt ja niiden opettaminen

Mitä opin:

• Vaskikellossa on noin 1500 kelloa ja musikaalinen suihkulähde.
• Näin Kempeleessä virkistysuimalan joka on ostoskeskuksen ja ison tien vieressä.
• Synnytyssairaaloissa on Suomessa valtavia alueellisia eroja, monissa toimintatavat ovat epäinhimillisiä sekä äidin että lapsen kannalta, isistä puhumattakaan.

Mitä opetin:

• Keski-Suomessa on ihan yleistä että eduskuntavaaliehdokkaita mainostetaan heinäpaalien avulla.
• Kiimingin ja Yli-Kiimingin ero ei ole siinä, että toinen on pohjoisemmassa kuin toinen, vaan siinä että toinen on korkeammalla merenpinnasta kuin toinen, eli joen yläjuoksulla. Pohjoinen ei ole ylhäällä vaan nimensä mukaisesti pohjalla.

Aurinkoinen tie ja kunnon rokkia

Ajankohta: Keskipäivä, torstai, maaliskuu.

Lähtötilanne: Ärsyttää että maksoin bussimatkasta liikaa, vaikka olisin voinut ohittaa moottoritienpätkän paikallisbussillakin. Liikenne on hiljainen ja huolestuttaa vähän että pysähtyyköhän kukaan. Odotteluaika noin vartti.

Matka: Haaransilta – Rantsila, n. 40 km.

Kuski: Nelikymppinen rakennusalan esimies, matkalla kotiseudulle tai mökille, ei tule ihan selväksi. Farkkutakki ja mustat aurinkolasit, jotka aiheuttivat mikrosekunnin epäilyksen siitä uskaltaako lähteä kyytiin. Kun ei näe silmiä, ei voi olla ihan varma. Muu vaikutelma ratkaisi kuitenkin lähtemisen hyväksi, hyvä niin.

Ympäristö: Rehellisen oloinen parikymmentä vuotta vanha auto, Radio Mega soittaa jätkämäistä amerikkalaista rock-musiikkia. Kuunnellaan keskipäivän uutiset. Takapenkki täynnä epämääräistä tavaraa.

Keli: Aurinkoa taivaan täydeltä, sulat tiet, keväistä.

Keskustelunaiheita: Rakennusalan alueelliset erot ja kehitysnäkymät. Alan arvostus, ulkomainen työvoima joka alentaa Etelä-Suomen palkkatasoa, kasvava Oulunseutu, nuorten arvostus alaa kohtaan. Kuski arvelee että nuoret eivät arvosta rakennusalaa koska palkat ovat niin pienet, minä arvelen että fiksummat nuoret varmaan tajuavat että työvoimapula nostaa palkkoja vielä.

Mitä opin: Keltaisia keskiviivoja kutsutaan myös suluksi. En minä sitä tiennyt, oikeasti!