Mitä mielikuvia sinussa herää adjektiiveista tiukka, aggressiivinen ja meluisa? Entäs karu,simppeli ja vähä-älyinen? Puhutaanko jostain uudesta Norjan maalta tulevasta mättöheviyhtyeestä vai kertovatko ensimmäiset kolme adjektiivia kenties kaksipyöräisistä?
Ei sinne päinkään. Tällä kertaa kuvaukset liitetään vielä yhteen adjektiiviin, ”tyttöbändiin” nimeltä Kamala.
Kuva: Samuli Turunen
Kuka määrittelisi tyttöbändin?
Kamala on jyväskyläläislähtöinen kolmen nuoren naisen orkesteri, jonka visiona on ollut soittaa metallia, särökitaran, säröbasson ja hirveän pörinän avulla. Ajatus siitä, että tytöt tekevät isoa ääntä ja huutavat, on ollut iso osa Kamalan visiota. ”Alussa oli six pack olutta ja me treenasimme keskenämme kellarissa ja mietimme, että olisipa siistiä jos joku tulisi kuuntelemaan meitä tänne”, laulaja/kitaristi Karita kertoo. ”Sitten kävi kuitenkin niin, että Kamala nousi maanpinnalle ja nyt on keikkoja heitetty jo 29 kappaletta”, solisti jatkaa ylpeänä.
Mikseri.netissä Kamalaa on ehditty tituleerata Kotiteollisuuden ja Tiktakin ristisiitokseksi, mutta Karita ei myönnä ottaneensa vaikutteita kummastakaan. ”Vertaukset esim. Kotiteollisuuden kanssa voivat johtua siitä, että meillä on samanlainen kokoonpano ja samantyylistä musiikkia. Kuitenkaan lähtökohtana omille tekemisille ei missään vaiheessa ole ollut ajatus, että nyt tehdään naispuolista Kotiteollisuutta”, Karita kertoo. ”Itse asiassa alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä thrash-metallia, mutta sitten me ei ihan osattukaan soittaa sitä”, laulaja sanoo ja repeää nauruun.
Tuubitopissa keikalle?
Kamalan tytöt eivät nimensä veroisesti ole kovin kamalia tapauksia. Haastattelupöydän ympärillä on letkeä tunnelma, kun keikkareissuja ja naiseuteen liittyviä myyttejä mietitään yhdessä. ”Meiltä on kerran keikan jälkeen tultu pyytämään anteeksi, kun kuulija oli mielessään pitänyt meitä tyttöbändinä”, rumpali Päivi muistelee. ”Kerran myös seurasin takarivissä ollutta rokkipoliisia, joka keikan alussa seisoi kädet puuskassa ja keikan edetessä hivuttautui entistä lähemmäksi lavaa. Loppujen lopuksi, kun soitimme coverina Sepulturaa, moshasi hän eturivissä hullun lailla”, Päivi hymähtää.
Onko kaiken pahan alkuna ja juurena siis sana tyttöbändi? Mitä siihen sanaan oikein assosioituu? Valtaako mielemme käsitys taustanauhoista, pienissä vaatteissa keikistelevistä naikkosista ja valmiiksi räätälöidyistä kappaleista?
”Joskus alkuvaiheessa tuli ehkä mietittyä, että mitä sitä laittaisi keikalle päälle. Kerran kokeilin korsettia ja saappaita ja totesin, että ei perkele, housut ne pitää olla”, Karita sanoo. ”Emme me ole tietoisesti lähteneet mitään imagoa muokkaamaan, me vaan olemme tällaisia”, basisti Emiliakin myötäilee.
”On otettava myös tietyt käytännön seikat huomioon, kun miettii keikkavaatteita. Rumpuja ei niin vaan soiteta kaikenmaailman tuubitopeissa eikä pedaaleita etsitä minihameissa. Tosin kyllä me yksi hevibändien klishee täytetään, sillä rupesimme heti Karitan kanssa kasvattamaan hiuksia pidemmiksi, kun bändi alkoi keikkailemaan”, Päivi naurahtaa.
Omaehtoisesti eteenpäin
Kuva: Samuli Turunen
Kamala on juuri julkaissut toisen demonsa, joka Karitan mukaan kuulostaa ”nyt siltä, miltä sen pitääkin kuulostaa.” Ensimmäisen demon jälkeen bändi sai palautetta, jonka mukaan keikkameininki oli paljon rankempi kuin äänitetty materiaali antoi ymmärtää. Moni oli kiinnostunut myös siitä, olisiko joku levy-yhtiö kiinnostunut tytöistä. ”Vuosi sitten olimme vuoden vanha bändi emmekä itsekään olleet täysin varmoja mihin suuntaan olimme menossa. Samalla opettelimme soittamaan ja biisejä tehtiin soittotaidon mukaan. Jos olisimme lähestyneet jotain levy-yhtiötä, olisi voinut käydä niin että meitä olisi vedetty sellaiseen suuntaan, mikä ei olisi ollut enää Kamalaa”, Päivi sanoo. ”Nyt kun uutta demoa kuuntelee, olen hyvin tyytyväinen siihen että valitsimme näin. Nyt tämä kuulostaa siltä mitä me haluamme olla. Ja nyt, kun joku kuuntelee tätä ja haluaa meidät tällaisena niin sitten homma on ok”, Karita jatkaa.
Suuret monikansalliset levy-yhtiöt tai suurten festareiden päälavat eivät kiehdo Kamalan tyttöjä, mutta mielellään he soittaisivat hyville ihmisille, hyvissä paikoissa.
Demoja tehdään, jotta olisi helpompi saada keikkaa ja vieläpä sellaisista paikoista, jossa yleisö nauttisi kuulemastaan. ”Pointti Kamalalla on kuitenkin se, että tämä ei ole meille mikään ohimenevä juttu. Usko pois, olemme kokeilleet hyvinkin erilaisia asioita Päivin kanssa ja Emiliaa nyt ei vaan saisi soittamaan missään muussa bändissä. Ajatukset melodisesta metallista eivät ole kohdallamme kovin todennäköisiä”, Karita täsmentää.
Kaljuja ja pitkiä hiuksia
”Kyllä meidän keikoilla on käynyt kaikennäköisiä ihmisiä teinitytöistä isoihin hevikarjuihin. Kerran minulta tuli 5-vuotias poika pyytämään nimmaria kahvilassa ja häkellyin täysin”, basisti Emilia kertoo, kun utelen kuvausta Kamalan tyypillisestä fanista.
Melkein kolmekymmentä keikkaa heittäneelle bändille on löytynyt siis kuulijoita ja välillä tupa on ollut aivan täysi. Myös unelmat liittyvät keikkailuun.”Totta kai jossain vaiheessa pitää mennä eteenpäin, olkoon se sitten ep tai pitkäsoitto. Mutta tällä hetkellä unelmana on se, että saamme tehdä tätä mitä rakastamme eli keikkailla. Jos lähdemme joskus jonkun levy-yhtiön kyytiin on se luultavasti pieni ja aatteellinen”, Karita valottaa.
”Me emme tee tätä rahasta vaan olemme pirun ylpeitä tästä bändistä ja rehellisyydestä sitä kohtaan mitä oikeasti haluamme tehdä”, solisti jatkaa ja saa osakseen hyväksyviä nyökkäyksiä.
Ja sitä musiikkia löytyy osoitteesta: http://www.kamala.fi/musiikki
Tagit: kamala, musiikki, naiset
(No Ratings Yet)
Loading ...
