”Joku yritti tunkea peukalonsa perseeseeni viime viikolla. — Yritin vain peittää maalivahdin näkyvyyden seisomalla vaparimuurin vieressä, kun kimppuuni hyökättiin takaapäin. Onneksi shortsini pysäyttivät sormen.”

Viimeistään tämä The Timesissa julkaistu teksti teki Aki Riihilahdesta kulttihahmon Englannissa. Tuolloin elettiin syksyä 2004. Muutama kuukausi myöhemmin jalkapallolehti FourFourTwo rankkasi Riihilahden kaikkien aikojen hulluimpien jalkapalloilijoiden listalla 28:nneksi.

Miten sitten tällainen keskinkertainen Valioliigapelaaja pienestä jalkapallokulttuurista on yltänyt kaikkien aikojen hulluimpien listalla sijalle 28? Vastaus on vielä hullumpi: koska tykkään lukea ja kirjoittaa. Sehän on umpikahjoa nykymaailmassa! Ainakin perinteisissä brittifutisstandardeissa”, Riihilahti vaahtosi Iltalehden kolumnissaan tulosten julkistamisen jälkeen.

Riihilahden kommentti on tietenkin kärjistävä, mutta silti vahvasti tosipohjainen. Monet englantilaiset huippupelaajat ovat kertoneet, etteivät ole lukeneet elämänsä aikana ainuttakaan kirjaa.

Valioliigan lentävä sirkus

Englannin pääsarjan Valioliigan ympärillä pyörii valtava mediasirkus ja – kuten Riihilahti asian ilmaisee – ”sirkus tuo aina mukanaan pellet, usein keinotekoisesti pönkitetyn egon sumentamat pelaajat varomattomine lausuntoineen”.

Media seuraa pelaajia herkeämättä ja sankarit saattavat joutua hetkessä naurunalaisiksi, kun huippujalkapalloilijan jokainen toilaus päätyy lööppeihin.

Maidonhakumatkasta perheenjäseniin mikään ei ole enää pelaajien yksityisomaisuutta. Suurennuslasin alla on urheilullisten saavutusten lisäksi koko elämäntyyli. Valioliigapelaajat elävät kuin jatkuvassa Big Brother -talossa”, Riihilahti vertaa.

Tyhmän jalkapalloilijan stereotypia oli saarivaltiossa niin syvällä, ettei siellä oikein osattu käsitellä ristiriitaa nimeltä Riihilahti. Fiksun suomalaisen kohdalla brittien johtopäätös näytti olevan, että jos urheilija ei ole tyhmä, hänen täytyy olla hullu.

”Suuri taiteilija – ja sekopää!”

Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että Riihilahti voi vaikuttaa myös hullulta – mutta ainoastaan ollessaan jalkapallokentällä.

Riihilahden suurin ristiriita vallitsee nimittäin hänen siviili- ja työminänsä välillä. Siviilissä lapsenkasvoinen Riihilahti on hyvin käyttäytyvä ja mukava mallikansalainen, joka on ystävällinen kaikille. Kentälle astuessaan hänestä kuitenkin sukeutuu säälimätön keskikentän kovanaama, joka on valmis tekemään voiton eteen mitä tahansa.

Tämä on huomattu myös Ruotsissa, minne Riihilahti siirtyi pelaamaan kesällä. Aftonbladetin toimittaja kirjoitti hiljattain Riihilahden olevan Ruotsin liigan suurin taiteilija ja sekopää tällä vuosituhannella. Heti tämän tunnustuksen perään toimittaja kirjoitti paljon puhuvat lauseet: ”Kukaan ei näytä yhtä viattomalta. Kukaan ei ole yhtä syyllinen.”

Sanat olivat suora viittaus Tukholman paikalliskamppailun tapahtumiin. Riihilahden tehtävänä tuossa pelissä oli varjostaa Hammarbyn pelintekijä Sebastian Eguren pimentoon. Riihilahti hoiti työnsä keinoja kaihtamatta. Räväköiden taklausten lisäksi hän astui – vähintään puolivahingossa – maassa maanneen Egurenin käden päälle.

Riihilahden edustama Djurgården voitti ottelun 1–0 ja suomalainen valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Eguren puolestaan otettiin vaihtoon toisen puoliajan alussa, mutta ennen sitä Riihilahti oli ehtinyt saada varoituksen osuttuaan häneen kyynärpäällään.

Ottelun jälkeen oli vaikea olla ajattelematta Riihilahden kolmen vuoden takaista kirjoitusta, jossa hän pohti rektaalitutkimusta yrittäneen vastustajansa toimintaa: ”Kun miehet astuvat kentälle, tapahtuu jotain sivistymätöntä ja alkukantaista. Pelaajien pitäisi käyttäytyä fiksusti ja aikuismaisesti, mutta kaikkein hillityimmätkin herrasmiehet voivat alentua pelin kuumimmilla hetkillä ikäviin tekoihin. Urheilijamaisen käyttäytymisen ja voittamisen halun välinen ristiriita on jalkapalloilijalle jokapäiväinen ongelma.”

Riihilahden sitaatit on otettu hänen kotisivuiltaan www.akiriihilahti.com.

NÄKÖKULMA: Mistä on tyhmät urheilijat tehty

Nykyinen huippu-urheilukoneisto tehtailee typeryksiä. Euroopan kovimmat palloilusarjat ovat luoneet yhtälön, jossa koulunsa keskeyttäneelle varhaisteinille maksetaan tuhansia euroja viikossa. Kun päälle lisätään vielä jatkuva julkisuus, voi syystäkin kysyä, miten noissa olosuhteissa edes voisi kasvaa täysipäisiä ja suhteellisuuden tajunsa säilyttäneitä kansalaisia.

Maailman luulisikin olevan idioottiatleetteja pullollaan, mutta urheilutoimittajan työssä saamani kokemukset kertovat aivan muuta. Olen tavannut vuosien varrella valtavasti fiksuja ja sanavalmiita urheilijoita. Tyhmempiäkin tapauksia on tietysti joukkoon mahtunut, mutta enemmän sellaisia on tullut vastaan kunnallispolitiikkoja haastatellessa.

Yksi syy urheiljoiden typeryyteen on se, että heitä haastatellaan usein heti kilpailun jälkeen. Takana on rankka fyysinen repäisy. Keuhkot huutavat ilmaa, paikkoja pakottaa ja tunteet vellovat sisällä. Kukaan ei olisi sellaisella hetkellä terävimmillään. Harva saisi sanottua mitään järkevää tai edes painokelpoista, mikäli toimittaja tulisi tivaamaan tunnelmia välittömästi sen jälkeen, kun vuosikausia valmisteltu projekti on päättynyt mahalaskuun.

Lisäksi on tunnustettava, että urheilutoimittajat kyselevät tyhmiä. Ja tyhmiin kysymyksiin on hankala saada fiksuja vastauksia. Kysyin kerran haastattelun aluksi Aki Riihilahdelta, että miltä nyt nyt tuntuu. ”Kuus puol”, Riihilahti vastasi. Tunsin ansainneeni sen. Minusta koko ”miltä nyt tuntuu”-kysymys pitäisi kieltää sakkojen ja Julkisen sanan neuvoston nuhteiden uhalla.

Riihilahti on itse todennut, ettei mediassa enää ole mielenkiintoisia kysymyksiä. Toimittaja kysyy joka kerta samat kysymykset ja niihin kyllästynyt urheilija antaa aina samat vastaukset. Erityisen kovan tuomion Riihilahti antaa brittimedialle.

”Englannissa lehdet kirjoittavat aivan liikaa aivan liian harvoista asioista. Jutuissa ei ole riittävästi tuoreita aiheita, mielenkiintoisia tarinoita tai kunnon faktoja. Jalkapallo kuitenkin myy, kirjoitettiin jutuissa sitten mistä tai miten tahansa”, suomalainen kirjoittaa kotisivuillaan.

Brittilehtien skandaalinhakuiset ja jopa virheelliset jutut menevät kuin kuumille kiville. Ja niin pitkään kuin typeryys myy, median viisastumisesta on tuskin vaaraa. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että media ei ole tyhmentänyt vain urheilijoita vaan myös lukijat.

Tagit: aki riihilahti, jalkapallo, urheilu