Kerrottakoon heti alkuunsa, että Apulanta ei ole lopettamassa. Itse asiassa yhtye voi hyvin ja julkaisee omakustanteena Kesä-EP:n 11.kesäkuuta ja uutta pitkäsoittoa on kaavailtu marraskuulle. Silti Toni ja Sipe saapuvat Hietaniemen Taiteilijanmäellä puhumaan loppujen paradoksaalisuudesta. Niiltä kun ei matkan varrella kuitenkaan ole vältytty. Annetaan siis pojille puheenvuoro.

Joka helvetin kerta

Niin musiikinteossa kuin maalaustaiteessakin jokainen luova yksilö on ollut tilanteessa, jossa paperille tai kankaalle ei synny mitään. Voiko luovuus kuitenkaan kokonaan loppua?

Toni: Luovuus ei voi koskaan kokonaan loppua, mutta se voi muuttaa muotoaan ja se voi kanavoitua eri tavalla. Jokainen on luova, se vain riippuu siitä kuinka se kanavoidaan. Ihminenhän on luotu luomaan ja ihmisen kuuluu luoda.

Sipe: Ja jos ei muuten, niin ’pakko on paras muusa’. Jos joku ihminen ei ole maailman paras autokuski niin pakkotilanteen edessä kummasti se luovuus tilanteeseen löytyy ja sitä väistöliikettä edes yritetään. Pakko-tilannetta ei pysty kuitenkaan mitenkään lavastamaan. Esim. treenikämpällä on ihan mahdotonta saada samanlaista fiilistä kuin oikeasti lauteilla, vaikka miten yrittäisi psyykata itseään.

Toni: Ja joka helvetin kerta on kuitenkin henkilökohtainen epäusko kämppäkaverina, kun pitäisi vääntää uusia biisejä. Niin se on aina ollut ja tulee olemaan, siitä ei vaan pääse mihinkään.

Uuden alku

Biisien lopettaminen ei ole Tonin ja Sipen mielestä vaikeaa puuhaa, se on vain vuosien mittaan helpottanut. Tosin vanha kunnon inhimillinen lopetus olisi saatava takaisin! Hienoimmat rumpufillitkin saattavat löytyä fade outin alta. Kuinkas Apulannassa tapahtuneet loput? Onko niitä tullut edes mietittyä?

Sipe: Basistin paikalla on ollut toki tuulista. Itse aloitin tässä bändissä 13-vuotiaana ja jos miettii henk.kohtaisia loppuja niin onhan tässä ehtinyt loppua peruskoulu, lukio ja aikuisiän urasuunnitelmatkin ovat kokeneet lopun. Ajattelin lukiossa ryhtyväni opettajaksi, mutta tässä kävi näin.

Toni: Loppuhan ei oikeastaan ole mikään loppu vaan uuden alku. Jos ei puhuta siitä lopullisesta lopusta vaan pienemmistä lopuista, niin siinä vaiheessa ei kannata vielä stressata.
Ja sen mitä olen elämässä huomannut, niin harvat asiat ovat edes lopullisia. Kyse on vaan optioista ja vaihtoehdoista. Oikeastaan parempi sana lopulle onkin muodonmuutos.

Visakoivun kauneus

Jos loppu on uuden alku, niin vaatiiko muuttuminen sitten aina jonkun asian loppumisen? Eikö ihminen voi muuttua ilman, että jonkin täytyy loppua?

Toni: Siihen on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko tämä muodonmuutos tai sitten eri suuntaan kasvaminen. Jos kaikkea ajatellaan kasvun prosessina, niin kasvuhan on harvoin lineaarista.
Jos katsotaan esim. puutakin niin eihän sekään ole kasvanut suoraan vaan se haarautuu eri puolille.

Sipe: Ja kaikkein kaunein puu onkin visakoivu ja kun sitä katsoo, niin sehän kasvaa todella kieroon. Sillä on ollut raskasta ja vaikeaa, mutta se on erittäin kestävä. Kovassa paineessahan ne timantitkin muodostuvat.

Toni: Tästä tulikin mieleeni, että älkää hyvät ihmiset ostako merbaupuusta valmistettuja lattioita!
90% merbaupuista kaadetaan laittomasti ja se aiheuttaa kohtuutonta rasitusta luonnolle. Se on harvinainen puulaji muutenkin ja puiden kasvualueilla elää muutenkin harvinaisia eläinlajeja.

Irti kuolemanpelosta

Merbaupuita koskeneen tietoiskun jälkeen keskustelu ajautuu kärsimykseen, jota ihminen itselleen aiheuttaa.

Sipe: Lopun ja oman kuoleman hyväksyminen on kyllä vapauttavaa, vaikka se onkin klisee. Sitä ei testosteronipäissään tullut teinipoikana ajateltua, mutta nyt sitä tajuaa että joku päivä sitä kuoleekin.

Toni: Buddhan sanoin: Oman kuolemansa miettiminen ja ajatteleminen on parasta meditaatiota ja henkistä harjoitusta mitä voi olla. Mutta toisaalta, mitä helvettiä siitäkin tulee jos kaiken aikaa vaan kelailee viikatemiehen tuloa?

Sipe: Se varmaankin perustuu siihen, että pahimmat teot mitä täällä tehdään perustuvat kuolemanpelkoon. Väitän, että jos kuoleman hyväksyy, niin on mahdollisuus olla parempi ihminen. Asioihin takertuminen ja niistä riippuvaiseksi tuleminen aiheuttaa kauheasti angstia omaan elämään. Heti jos asioilla ei ole niin suurta merkitystä, ettetkö voisi luopua niistä vaikka heti, ne alkavatkin kiertää ympärilläsi. Eli saat sen mistä luovut.

Toni: Tämä pätee myös musantekemiseen. Jos hiki hatussa yrittää vääntää hittibiisiä, niin se harvemmin onnistuu. Mutta jos antaa vaan mennä, niin sitten sieltä voi syntyä jotain hienoa. Tuskin Nirvanakaan kelasi, että aloitetaanpa tällainen grunge-juttu ja tehdään ruutukuoseista kovaa kamaa. Tämän päivän pandarokkibändit menevät metsään siinä, että ne keskittyvät epäoleellisiin asioihin, kuten onko tukka hyvin ja onko taiteilijanimi uskottava.

Kuuntele loput haastattelusta tästä:

(Haastattelun kuunteleminen vaatii Flash Playerin)