Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto.
Matka käy Jyväskylästä Ouluun ensilumen sataessa. Romanttista? No ei, mutta kasvattavaa.
Ajankohta: Perjantaiaamupäivä lokakuun viimeisenä päivänä.
Keli: Jyväskylässä vesisadetta, Viitasaarella räntäsadetta, siitä eteenpäin lumisadetta.
Lähtötilanne: Kello puoli kymmenen. Ystävän luona Tourulassa katsoin ikkunasta ulos, huokaisin, laitoin lenkkarit jalkaan ja ryhdyin raahaamaan kahta viisikiloista kirjakassia ja kolmekiloista “kannettavaa” kohti Laukaantien moottoritieramppia. Kengät ehtivät kastua jo tämän parikilometrisen kävelymatkan aikana ja sateenvarjo oli hajoamisen partaalla.
Odotusaika: Viitisen minuuttia rampille pääsystä.
Matka: Laukaantien ramppi Jyväskylän Holstissa – Tikkakosken siviililentoaseman risteys, n. 20 km.
Kuski: Jyväskylän maalaiskunnan sisäistä postia kuljettava viisikymppinen mies.
Auto: Vanha pakettiauto, etupenkillä pari laatikollista postia.
Reitti: Kuski vei postia ala-asteille. Sain nähdä muutaman mielenkiintoisen sivutien Palokassa ja Piippolassa.
Keskustelunaiheita: Kuntaliitos ja sen vaikutukset postinkuljetuksen organisointiin, postikuskityön edut ja haitat selkävaivaiselle, sää. Kuski teki pienen ylimääräisen lenkin, jotta pääsisin hyvälle paikalle, ja pahoitteli vielä sitä että joutui jättämään minut sateeseen. Koin lämpimiä tunteita.
Odotusaika: Kymmenisen minuuttia.
Matka: Tikkakosken siviililentoaseman risteys – Viitasaaren keskusta, n. 80 km.
Kuski: Asiallinen reservinupseeri matkalla puhumaan veteraaniseuran tilaisuuteen.
Auto: Laaja ja luotettava mersu.
Keskustelunaiheita: Jämptiä ja fiksua kanssakäymistä opiskeluista, töistä ja aikuistumisesta. Mies kertoi tarinoita lapsistaan ja juurettomuudesta. Hyvät jutut, mutta harmillinen kiire – jouduin jäämään Viitasaaren keskustaan.
Odotusaika: Kävelin keskustasta nelostien toisella puolella olevan huoltoaseman parkkipaikalle. Harkitsin liikenneympyrän vieressä liftaamista, mutta se vaikutti liian hankalalta. Tein siis jotain, mitä en yleensä tee – lähdin kyselemään kyytiä parkkipaikalla. Kysymykseni “anteeksi, oletteko menossa pohjoiseen” sai alkuun pelkästään kieltäviä vastauksia. Sade oli muuttunut rännäksi ja minulla alkoi olla kylmä. Puolen tunnin odottelun jälkeen sain kuitenkin kyydin, joka olikin jättipotti.
Matka: Viitasaarelainen huoltoasema – Oulun Laanila n. 240 km.
Kuski: Nelikymppinen mies farkuissa ja fleecetakissa, matkalla Kuusamoon metsästämään.
Auto: Yhdeksänpaikkainen pikkubussi. Kuski kommentoi autolle kävellessä, että “mahtuisihan tuohon vielä seitsemän, mutta niin monta ei taida tulla”.
Keskustelunaiheita: Lumi, talvirenkaat, liikennekäyttäytyminen. Radio kertoi samoista asioista. Minä otin kengät pois ja annoin märkien jalkojeni lämmitä. Kuski ohitteli harkiten mutta paljon, kaistojen väliin kertynyt sohjokerros jyrisi renkaiden alla. Radiojuontajat kertoivat hilpeitä juttuja, me naureskelimme. Kuski vihelteli. Jäin pois Kuusamontien varressa.
Kello 14.58 katsoin kelloa paikallisbussissa. Tärisin kylmästä mutta tiesin selvinneeni taas.
Mitä opin:
- myös Laukaantien rampilta voi lähteä yllättävän sujuvasti
- liftaaminen on asenne- ja varustelukysymys, ja näistä tärkeämpää on asenne: märissä lenkkareissakin voi olla hyvä ja luottavainen mieli.
Tagit: liftaus
(1 ääntä, keskiarvo: 4.00/5)
Loading ...