Tällä palstalla kirjoittaja kertoo liftausmatkoistaan. Liftaaminen on kirjoittajan pääasiallinen matkustusmuoto. Tällä kertaa tutustutaan neljän tunnin aikana Ilomantsiin, Kärsämäkeen ja Kyprokseen.
Ajankohta: Maanantai-iltapäivä lokakuun alussa.
Keli: Sateen uhkaa ilmassa, riippuvia pilviä.
Lähtötilanne: Olen matkalla Ouluun taas, ja olen saanut kyydin Viitasaaren pohjoispuolelle. Näkyvyyttä riittää joka suuntaan mutta ajonopeudet ovat melkoisen suuria. Liikennettä on harvakseltaan.
Matka: 77-tien ja nelostien risteys – Pihtipudas, n. 30 km.
Kuski: 25-vuotias siistiin raidalliseen kauluspaitaan pukeutunut mies, joka mutustelee voileipää ja kertoo heti ettei yleensä ota liftareita kyytiin.
Auto: Kehysliikkeen valkoinen pakettiauto, tavaratila täynnä kehyksiä. Kuski kertoo että firma on Ilomantsista.
Keskustelunaiheita: Jutellaan ihmisten erilaisuudesta. Kuski kertoo ettei ikinä lähtisi liftaamaan. Kyselen kehysfirmasta ja puhe kääntyy käsityöhön, teollisuuteen ja tavaran arvostukseen. Esittäydytään (melko harvinainen ilmiö).
Lähtötilanne: Putaanportin viereisellä bussipysäkillä. Suurin osa autoista tuntuu kääntyvän keskustaan päin. Pyörätiellä kulkee pari teinityttöä jotka katsovat pitkään. Odottelen kymmenisen minuuttia, ja juuri kun alan ajatella että ei tähän ainakaan rekat pysähdy, rekka pysähtyy.
Matka: Pihtipudas-Haaransilta, n. 180 km.
Kuski: Viisikymppinen mies, jonka harmaat rintakarvat pursuavat T-paidan kaula-aukosta. Tupakoi paljon. Joviaali heppu.
Auto: En ehdi huomata rekasta muuta kuin että se on punainen. Kuski kertoo kuljettavansa traktoria. Sisätilat ovat juuri niin viihtyisät kuin rekoilla on tapana olla.
Pysähtymispaikka: Kärsämäen ABC. Hukkaan kuskini hetkeksi, syön banaanin ja teen muistiinpanoja.
Keskustelunaiheita: Sää, varkaudet, navigaattorissa näkyvät tienvieren nevojen nimet. Selviää että rekka on matkalla Oritkariin, ja koska minä en ole aivan varma miten kaukana Oulun keskustasta se on (olen menossa rautatieasemalle), päätän jäädä pois jo Haaransillalla.
Lähtötilanne: Tuntuu hassulta olla menossa Haaransillalta Ouluun päin. Hirveästi autoja kulkee ohi mutta kukaan ei pysähdy. Mietin, että eipä ihmisiä kai kiinnosta ottaa kyytiin enää niin lyhyelle matkalle. Koen pienen kolauksen kun ymmärrän että kyydinantajan motiivi ei varmaan sittenkään yleensä ole kanssaihmisen auttaminen, vaan tarve saada itselleen juttuseuraa. Odottelen yli puoli tuntia, ensin paistaa aurinko varsin kauniisti mutta sitten alkaa tihkusade. Lopulta kuitenkin saan todella jännän kyydin.
Matka: Haaransilta – Oulun keskusta, 22 km.
Auto: Viisitoistapaikkainen pikkubussi.
Kuski: Selkeästi maahanmuuttajalta näyttävä päälle kolmikymppinen mies, joka kuitenkin puhuu erittäin hyvää suomea. Selviää että hän on Kyprokselta, ollut Suomessa kymmenen vuotta ja pitää ratsastustilaa Rantsilassa. Hänen nimensä on Albert, ja nyt hän on menossa hakemaan asiakasta Oulun linja-autoasemalta.
Keskustelunaiheita: Albert kyselee paljon ja puhuu paljon. Selvitetään elämäntilanteita ja harrastuksia, vertaillaan Suomea ja Kyprosta. Puolivälissä matkaa kerron ikäni, ja Albert yllättyy täysin – hän luuli että olisin 17 tai 18, korkeintaan 19. Mutta että 23! Alkaa tehdä mieli käydä sillä tilalla ratsastamassa joskus.
Pysähtymispaikka: Huoltoasema Äimärautiolla, pitää tankata pikkubussi (aika paljon se syö vaikka onkin uusi). Juuri tältä huoltoasemalta saa kuulemma Oulun halvinta bensaa.
Mitä opin: Ihmisten ihanuus yllättää edelleen.
(No Ratings Yet)
Loading ...
