Ajankohta: Lauantaiaamu marraskuun alussa.
Keli: Sataa räntää, pahin mahdollinen keli sekä liftarin että autoilijan kannalta. Etelään päin mennessä räntä muuttuu lumeksi, Keski-Suomi on valkoinen.
Lähtötilanne: Olen jälleen yrittänyt uutta tapaa selvitä Oulusta ulos. Tällä kertaa Raksilan moottoritieramppi, jota oli kehuttu hitchbase.comissa. Ja saattaahan se kesällä toimiakin, ehkä – mutta räntäsateella se on helvetti. Ramppi on liian kapea jotta siihen voisi järjellisesti pysähtyä jos takaa tulee liikennettä, näkyvyys on huono ja nopeudet kovia. Kelistä huolimatta moni ajoi mutkaan liian lujaa ja lipsahteli. Minä tajusin, että eihän tässä ota kyytiin kuin hullut. Puolen tunnin odottelun jälkeen päätin laskea ohitseni vielä kolme autoa ja lähteä sitten kävelemään linja-autoasemalle. Kolmannen auton jälkeen tuli kuitenkin vielä neljäs, joka pysähtyi. Kuski ei ollut hullu, vaan ihan kiva poika joka kuljetti minut toiselle rampille kymmenen kilometrin päähän. Tämä Zeppelinin ostoskeskuksen vieressä oleva ramppi olikin paljon järkevämpi. Sieltä saadulla kyydillä pääsin lopulta, tunnin matkustamisen jälkeen, Oulun kaksikymmentäkilometrisen moottoritienpätkän loppuun: Haaransillalle. Haaransillalle pääsy on aina helpotus, ja huojentuneessa mielentilassa odottelin viitisen minuuttia. Kyytiin poimi maailman kivoin rekkamies.
Matka: Haaransilta – Jyväskylän Taulumäki, n. 320 km.
Kuski: Kari, 45. Hieno norjalainen villapaita, pilke silmäkulmassa, rento elämänasenne ja hyvät jutut.
Auto: Massiivinen DHL:n rekka. Kari kuljettaa kahta peltilevyrullaa, joiden yhteispaino on 28 tonnia. Paino ja sen jakautuminen tuntuu ajaessa – rekka nykii pituussuunnassa hieman ja kipuaa mäet ylös hyvin hitaasti. Ohjaamo on pieni koti, kuljettajan mukaan kolme huonetta ja keittiö: löytyy kahvinkeitin, mikroaaltouuni, jääkaappi, dvd-soitin ja televisio. Ikkunassa roikkuu unisieppari.
Pysähdyspaikka: Pihtiputaan Takkatupa. Koristelautasia seinillä ja lettutarjoilu! Ostan jaffaa ja puhun puhelimessa.
Keskustelunaiheita: Selviää että Kari on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin isäni ja asuu nyt Jyväskylässä. Jutellaan maailman pienuudesta. Kari kertoo juttuja matkoistaan, Norjan yhdeksänmetrisistä lumikinoksista ja siitä millaiset välineet sellaisten auraamiseen tarvitaan (aura on kuulemma suppilon muotoinen, ja se linkoaa lumet yläkautta pientareelle kuin puimuri). Kari kertoo ajaneensa rekkaa 25 vuotta ilman ainuttakaan kolaria. Kunnioitettavaa. Jossain vaiheessa työnantaja soittaa, ja Kari käskee minua vastaamaan puhelimeen – minä olen juonessa mukana, pomoparka hämmentyy.
Saan Karin numeron, ja varmasti otan yhteyttä kun taas olen lähdössä liikkeelle. Tähän tyyppiin voisi oikeasti tutustua!
Paluumatka
Ajankohta: Maanantai, alkuiltapäivä. Edelleen marraskuun alussa.
Keli: Taas sataa räntää. Tiellä on vuorotellen sohjoa ja mustaa jäätä.
Lähtötilanne: Olen hankkiutunut bussilla Tikkakoskelle asti. Minulla on aivan liikaa tavaraa, ja toivon että tänään ei tarvitsisi kävellä paljon. Liikenne on vilkasta ja rajoitus muuttuu kohdallani kuudeksikympiksi, mutta joudun odottamaan parikymmentä minuuttia.
Matka: Tikkakosken risteys – Oulun Kaakkuri, n. 320 km.
Kuski: 28-vuotias pujopartainen lähihoitajamies, joka harrastaa larppausta ja on parhaillaan muuttamassa Helsingistä Ouluun morsiamensa luo. Takakontissa on juuri sopivasti tilaa laukulleni.
Auto: Luotettavan oloinen uudehko farmari. Kuski kertoo tuntevansa autonsa käyttäytymisen niin hyvin, että tietää täsmälleen kuinka paljon bensaa milläkin matkalla kuluu.
Pysähtymispaikka: Pyhäsalmen Vaskikello. Naureskelemme kelloille.
Keskustelunaiheita: Kuski pitää omasta äänestään, eikä minulla ole mitään sitä vastaan että hän kertoo juttuja. Saan kuulla lukemattomia tarinoita siltä ajalta kun kuski on ajanut ambulanssia, ja päälle armeijajuttuja ja larppausjuttuja yllin kyllin. Näytän kuulemma tutulta, mutta ei, en ole larppaaja. Saan kyydin pysäkille, josta kulkee kymmenen minuutin päästä bussi suoraan kotiovelleni. Näppärää, erittäin näppärää.
Mitä opin: Jos liftausreissun lähtökohdat ovat huonot, käy usein niin, että kyydin saa vasta kun on menettänyt toivonsa täysin, hermostunut ja ahdistunut ja lopulta nöyrtynyt myöntämään olleensa tyhmä. Nöyryys pitää oppia aina uudestaan. Toisaalta opin myös, että UAZ on näppärä vehje maastossa ja että siihen pitää porata reikä jos tahtoo vaihtaa öljyt.
Tagit: liftaus
(No Ratings Yet)
Loading ...
