Usko on abstraktia. Sen kohde on jotain näkymätöntä – sillä on paikkansa ihmisen korvien välissä. Koska usko ja uskomukset ovat kuitenkin osa identiteettiämme, tahdomme jollakin tavoin tehdä sen näkyväksi paitsi muille myös itsellemme. Näin usko tulee lähemmäs ja muistuttaa joka päivä läsnäolostaan.
Florianópolislainen Rodrigo uskoo Jumalaan, ja usko vaikuttaa myös laajemmalti: ”Usko tuo yhteiskuntaan rauhaa ja tasapainoa. Se auttaa ihmisiä ymmärtämään epätäydellisyyttä ja olemaan suvaitsevaisempia itseään, toisiaan ja maailmaa kohtaan. Ihminen, joka ei usko mihinkään on luultavasti elämässä aika hukassa ja kylmä. On vaikea edes kuvitella ihmistä ilman minkäänlaista uskoa.” Rodrigo ei usko ennustajiin eikä ennustuksiin, mutta hänen mukaansa luonto kertoo paljon ja antaa merkkejä tulevaisuudesta.
Rodrigon mielestä on paradoksaalista, että loppujen lopuksi suurin osa maailman ihmisistä alkaa miettiä uskonasioita ja viimeistään ennen kuolemaansa kääntyy jonkin uskontokunnan puoleen. ”Tai ainakin lopulta heidän perheensä hautaa heidät uskonnollisin menoin”, Rodrigo hymyilee.
Pyhimysnauhat – monikulttuurisen menneisyyden perintö
Roomalaiskatolisuus on Brasilian valtauskonto, jossa uskonnolliset esineet ja pyhimykset ovat tärkeitä. Yksinkertaistaen pyhimys on aikoinaan mallikkaasti elänyt ja toisia elämäntyökseen auttanut harras kristitty, jonka katolinen kirkko julistaa pyhimykseksi tämän kuoleman jälkeen.
”Brasilialaiset pyrkivät seuraamaan elämässään aika pitkälle pyhimysten esimerkkiä. ’Rikkaampi auttaa köyhempää ja vahvempi heikompaa’ -mentaliteetti on voimakas”, kertoo Rodrigo.
Brasilialaisissa kaupoissa ja kojuissa törmää usein noin puolen sentin levyisiin kangasnauhoihin, joissa on tekstiä. Nauhat kertovat uskosta, ja ovat tarkoitettu pyhimysten muistoksi. Allekirjoittaneen Brasilian tuliaisina tuomissa nauhoissa lukee ”Lembrança do Senhor do Bonfim da Bahia”, mikä tarkoittaa Senhor do Bonfim -pyhimyksen muistoa Bahian kaupungista. Rodrigo muistuttaa, että muitakin tekstejä löytyy, ja mainitsee pyhimyksistä myös Nossa Senhora da Aparecidan, joka hänen mukaansa saattaa olla jopa edellä mainittua suositumpi.
Nauhojen uskotaan esiintyneen ensimmäisen kerran jo 1800-luvun alussa, mutta niiden alkuperä ei ole varma. Niiden tiedetään olleen yleisiä Salvadorissa, Bahian osavaltion pääkaupungissa, erityisesti Senhor do Bonfim -kirkon yhteydessä.
Rodrigokaan ei tunne nauhojen historiaa, mutta arvelee sen liittyvän eri uskontojen ja uskomusten sekoittumiseen Brasilian historian aikana: ”Voisin kuvitella, että Brasilian intiaanit olisivat käyttäneet vastaavia nauhoja omissa rituaaleissaan. Voi myös olla, että Afrikasta siirtomaa-aikoina tuodut orjat ovat tuoneet vastaavia uskonnollisia tapoja mukanaan, ja lopulta tavat ovat sekoittuneet katolilaisuuteen.”
Portugalilaiset siirtomaaherrat alkoivatkin 1500-luvulla hyödyntää Brasilian luonnonvaroja, ja orjat olivat osa tähän liittyvää politiikkaa.
Monet sekoittuneet uskonnot ja afrikkalaiset kultit elävät laajalti Koillis-Brasilian urbaaneilla alueilla, kuten Bahiassa, sekä eteläisempien osavaltioiden pääkaupungeissa. Bahialaiset ovat Rodrigon mielestä mystinen kansa, jossa ”afrikkalainen ja eurooppalainen kulttuuri on vahvasti sekoittunut”. Jonkinlaista mystiikkaa liittyy myös Florianópolikseen, sillä suurimmaksi osaksi saarella sijaitseva kaupunki on tunnettu noitauskostaan.
Anna hyvän kiertää
1960-luvulla hipit solmivat pyhimysnauhoja ranteisiinsa osaksi vaatetustaan, ja nauhat ovat sittemmin kaupallistuneet. Nykyisin turistit voivat ostaa nauhoja matkamuistona. Rodrigon mielestä ajatus on tärkein: ”Merkitys on hintaa suurempi”.
Yleensä nauha saadaan joltain läheiseltä henkilöltä muistuttamaan Jumalan suojelu- ja vaikutusvoimasta. Rodrigo on saanut nauhoja isältään, siskoiltaan sekä ystäviltään ja antanut niitä myös heille.
Nykyisin käyttötapoja on monia: ”Kaikki käyttävät nauhoja omalla tavallaan – yleensä koruina esimerkiksi ranteessa tai nilkassa, tai sitten koristeina periaatteessa missä tahansa”, Rodrigo opastaa. ”Nauha kiinnitetään yleensä paikkaan, jossa se on omistajansa nähtävillä. Se muistuttaa Jumalan olemassaolosta, suojelusta ja voimasta.” Tällä hetkellä Rodrigon auton peräpeilissä roikkuu muutama nauha.
”Monet solmivat nauhan ranteeseensa kolmella tiukalla solmulla. Solmiessaan he rukoilevat ja pyytävät Jumalalta jotakin. He uskovat, että myöhemmin nauhan kuluessa ja katketessa toive toteutuu tai rukoukseen vastataan”, Rodrigo kuvailee.
Hän kuitenkin uskoo nauhojen tuovan enemmän suojelusta kuin onnea: ”Uskonnolliset esineet muistuttavat meitä Jumalasta. Kun sellaisen saa lahjaksi esimerkiksi ystävältä, välitetään sen avulla hyvää energiaa ihmiseltä toiselle.”
Uskollisia esineitä
Symbolisten esineiden historia käy yhä mielenkiintoisemmaksi, kun niihin liittyy henkilökohtaisia tarinoita. Kysyttäessä Rodrigolta, onko hänellä muita esineitä, joihin hän liittää uskomuksia, hän vastaa: ”Niitä löytyy joka puolelta ympäriltäni!”
Hyvää ystävyyttä Rodrigolle symboloivat algerialaiselta ystävältä saatu simpukkakoru sekä perinteinen Guinea-Bissaulainen miehen puku, jonka afrikkalaisen ystävän äiti on ommellut. Kotinsa seinälle hän on ripustanut Brasiliasta ostetun intiaaninaamion poistamaan pahat henget ja voimat sekä huonon energian.
Rodrigo on asunut myös Suomessa, ja noiltakin ajoilta on tarttunut mukaan merkityksellinen esine – metsästysreissulla saatu metson sulka. ”Minulle sulka symbolisoi kymmenen vuoden selviytymistäni Suomessa ja taisteluntahtoa”, Rodrigo kertoo.
Rodrigolla on myös ensimmäinen ansaitsemansa dollari, jota hän on säilyttänyt 18-vuotiaasta saakka, sekä yhden euron portugalilainen kolikko. Ne ovat aina mukana lompakossa: ”myös hätätapauksia varten”, hän nauraa.
Uskomatonta mutta totta
Rodrigo kertoo itselleen tapahtuneen monia uskomattomia asioita, mutta hän haluaa mainita niistä yhden, joka tapahtui hänen ollessaan Algeriassa ammattilaisena jalkapallonpelaajana: ”Koko joukkue matkusti Saharan autiomaahan bussilla kohtaamaan vastustajansa. Oli Ramadan-aika. Tunsin kuinka minua, ainoaa ulkomaalaista ja kristittyä, seurattiin aika tarkasti. Paineet hyvään peliin ja näyttöön olivat minulla todella kovat. Edessä oli ensimmäinen pelini – vähän niin kuin testipeli – kyseisen joukkueen paidassa, ja palkkakin kyseisestä pelistä oli maksettu jo etukäteen”, hän muistelee ja jatkaa:
”Jo useaan kertaan peliurani aikana leikattu polveni oli kuitenkin alkanut särkeä pahasti. En uskaltanut mainita asiasta kenellekään, ja pelko epäonnistumisesta alkoi kalvaa mieltäni. Tilanne oli sellainen, etten missään tapauksessa olisi voinut sanoa, etten pystyisikään pelaamaan”, Rodrigo kuvailee ja kertoo alkuverryttelyn aikana rukoilleensa Jumalalta apua: ”Se oli ainoa vaihtoehtoni jalkapalloon todella fanaattisesti suhtautuvien kiivasluonteisten algerialaisten joukossa.”
Sitten jotain uskomatonta tapahtui: ”Pelin alkaessa kipu oli poissa, ja pelasin yhden elämäni parhaista peleistä. Onnistuin jopa maalinkin teossa ja joukkue voitti vieraskentällä. Kotimatkalla bussissa pelikaverit tarjosivat minulle lainaksi rukousmattojaan, jotta voisin rukoilla yhdessä heidän kanssaan. Kieltäydyin kohteliaisuudesta, mutta rukoilin kyllä hiljaa itsekseni ja kiitin sekä ylistin mielessäni Jumalaa. Silloin olin ylpeä kristillisyydestäni ja tunsin olevani todella lähellä Jumalaa.”
Uskova ihmiskuntamme on todistanut ja todistaa edelleen uskoaan taistellen, rakentaen ja uhraten. Yksilötasolla pienempikin todiste riittää kertomaan uskosta. Tärkeintä on henkilökohtainen usko, ja se mitä se itsellemme merkitsee. Jos luottaa uskoonsa, uskomattomia asioita ja ihmeitä voi tapahtua.
”Onnennumeroni on muuten 36”, Rodrigo toteaa. Tuossa taitaa olla perää: 36-vuotiaasta miehestä tulee tammikuussa pienen tyttären isä.
(No Ratings Yet)
Loading ...
