Elämä vaatii kuolemaa

Minä olen ollut koko ikäni kasvissyöjä. Olen syönyt elämäni aikana lihaa yhteensä varmasti alle sata grammaa. Näiden vuosien aikana suhtautumiseni ruokavalioon on muuttunut tiedostamattomasta tottumuksesta fanaattiseen kiihkoilun kautta järkiperäisiin perusteluihin. Nyt lopulta olen kuitenkin myöntänyt, että tunteista tässä ruokavaliossa on kysymys. Lihansyönti vain tuntuu väärältä.

Toki on olemassa hienoja ja päteviä järkiperäisiä perusteluja kasvissyönnin puolesta. Peltopinta-alat, energianhukka, maailman nälänhätä, terveyskysymykset, raha. Ne ovat argumentteja, jotka voi ottaa esille väittelyssä, ja jos osaa faktat ja väittelytekniikan, niiden avulla voi käännyttää. Ne eivät kuitenkaan tule lähelle minua.

Lähelle tulee se, että kaupan lihahyllyjen välissä kävellessä minua kylmää. Ei ainoastaan ulkopuolelta. Minä haluan äkkiä pois lihahyllyjen välistä, koska minulle leikkeleet ja jauhelihapaketit ovat muoviin pakattua teollistettua kuolemaa. Jotain epäpyhää ja kokonaisuudessaan kuvottavaa. Ajatus juoksee ketjua pitkin muutaman askelen taaksepäin – sikalaan, navettaan tai kanalaan. Lihantuotantoyksikköön.

Ajatus eläimestä, joka on olemassa vain ihmistä varten, tuntuu perverssiltä. Ajatus eläimestä, joka siitetään, synnytetään, kasvatetaan ja tapetaan tehtaantarkalla aikataululla vain, jotta se päätyisi minun lautaselleni, tuntuu elämän halveksumiselta. Minä en halua mitään osaa siitä.

En kuitenkaan yritäkään sanoa, ettei eläimiä saisi syödä. Ihminen on eläin, ja eläimenä kaikkiruokainen. Minä en ole niin kaukana maailmasta että jaksaisin pitää eläinten tappamista absoluuttisesti vääränä. Sen sijaan pidän vääränä ajatusta siitä, että eläin olisi olemassa ihmistä varten ja ihmisellä olisi näin ollen oikeus kohdella eläintä millä tavalla tahansa. Lihan tehotuotannossa ei ole väärin tappaminen itsessään, vaan kunnioituksen puute.

Mitä sitten on eläimen kunnioittaminen? Tai laajemmin, elämän kunnioittaminen?

Kunnioitus lähtee sen tosiasian tunnustamisesta, että jokaisella elollisella olennolla on itseisarvo. Se ei ole olemassa kenenkään toisen päämäärää varten. Jos haluatte, voidaan sanoa myös: jokainen elollinen olento on pyhä. Elämä itsessään, se ihme että olento on elossa, tekee siitä pyhän.

Pyhyys ei tarkoita koskemattomuutta, päinvastoin. Eläimet syövät kasveja ja toisiaan, kaikki materia kiertää ja synnyttää lisää elämää. Uusi elämä vaatii vanhan kuolemaa. Elämän vastakohta ei oikeastaan edes ole kuolema, vaan pysähtyminen. Välinpitämättömyys. Elämän kieltäminen. Ja mitä muuta eläimen alentaminen tuotantohyödykkeeksi on kuin elämän kieltämistä?

En minä voi antaa ratkaisuja maailman ruokatalouden uudelleenjärjestämiseksi. Tekee toki mieli vaatia yli sadan naudan lihatehtaiden kieltämistä, kanojen vapauttamista ja ylipäätään koko lihateollisuuden leikkaamista takaisin romanttiseen pienmaatilamalliin, jossa vuohet saavat käyskennellä laitumilla omia aikojaan ja kana pistetään lihoiksi vasta kun se on aikoja sitten lakannut munimasta ja perhe kaipaa ruokaa. Tekee mieli vaatia elämää, jossa jokaisella kotieläimellä on nimi numeron sijasta, ja jossa keskeisin osa syödystä lihasta tulee metsästä ja järvistä – vapaista eläimistä, joita niiden tappaja väistämättä kunnioittaa koska pystyy näkemään ne sellaisina kuin niiden luontoon kuuluu.

Mutta vaikka olenkin romantikko ja idealisti, pidän myös ihmisistä. Kaikesta huolimatta. Enkä usko että kunnioitusta voi pakottamalla takoa kehenkään. Haluaisin kuitenkin tuoda ihmisen lähemmäs ruokaansa; ymmärtämään, että leivän päällä oleva kinkkuviipale on ollut ihan todellinen hengittävä sika, ja lasissa oleva maito on peräisin ihan oikeasta märehtivästä lehmästä. Vaikka kunnioitus olisikin kaukaa haettu tavoite, haluaisin että se lehmä saisi osakseen edes hiukan kiitollisuutta.

Tagit: ruoka, ruokavalio, vegetarismi

(2 ääntä, keskiarvo: 4.00/5)

 Loading ...