Kun valitsimme toisessa palaverissamme ensimmäisen lehtemme teemaksi rohkeuden, olen sen jälkeen luonnollisesti pyörittänyt aihetta tiivisti päässäni. Olen virittäytynyt rohkeuden etsimisen tasolle, yrittänyt havannoida sitä ympäriltäni ja löytää sitä sisältäni. Eniten olen kuitenkin keskittynyt miettimään mitä se on.
Rohkeus.
Kun kuulin, että toinen Kaisa meinaa mennä istumaan keskelle Jyväskylän kävelykatua ja tarkkailla ihmisten reaktioita, tuli minulle pakottava tunne siitä, että minunhan pitäisi tehdä juuri jotain tuollaista, se olisi niin tyypillistä minua.
Sitten päässäni hiljeni. Tapahtui ajatusten uudelleenjärjestäytyminen. Tajusin jotain.
Rohkeus on täysin subjektiivinen kokemus. Minä, joka olen tottunut välillä tekemään sosiaalisesti hämmentäviä juttuja, haastatellut 17-vuotiaana Ville Valoa ja kiekunut Darknessia koulun kevätjuhlissa, olen tottunut kertomaan itselleni, että olen rohkea persoona. Rohkea kyllä jollain saralla, ehkä sellaisella osa-alueella jolle helposti liitetään avoimen ja rohkean persoonan leima. Selkeäsanainen ja esiintymiskykyinen. Hyvä tyyppi. Sinut itsensä kanssa. Näitä sanoja ympäristö on minulle kertonut. Ja niitä minä olen imenyt itseeni. Se on kuulostanut nii-in hyvältä. Ideaaliminäni on rakentunut kehujen ja lahjakkuuksieni ympärille. Minua on haluttu työntää sitä kohti, johon minulla on näyttänyt olevan rahkeita. Se on ymmärrettävää ja toisaalta kiitollisuutta herättävää. Olen saanut kokea paljon hienoja asioita elämäni aikana.
Mutta mitä se on saanut aikaan minussa?
Kuuluisa kolikon toinen puoli.
Se on saanut minut pelkäämään keskinkertaisuutta. Selittämätöntä pakkoa olla jatkuvasti aktiivisena mukana. Tunteen siitä, että olen jollain lailla velkaa maailmalle siitä mitä minulle on annettu.
”Hyödyttömien” asioiden ja sellaisten toimien harjoittaminen, joista en voi nähdä välitöntä hyötyä tai tulosta, aiheuttaa minulle vastenmielisen ja pakokauhuisen olon. Jos ihmiset lähtevät pelaamaan lautapelejä pitääkseen hauskaa, syttyy sisälleni tunne siitä, että minun pitäisi olla kotona lukemassa. Lukemassa jotain sellaista, mikä vie minut kohti paremmin toimivaa ja tehokkaampaa ihmistä.
Jotta voin mahdollisesti tehdä taas vaikutuksen johonkin uuteen ihmiseen tai yhteisöön.
Asioiden tekeminen vain tekemisen vuoksi. Liikunnan harrastaminen kehoaan kuunnellen eikä itseään äärisuorituksiin repien. Omaan haurauteen tutustuminen. Ihmisyytensä näkeminen koko kirjossa, unohtamatta inhimillisyyteen kuuluvia, mieleni nimeämiä ”vääriä tunteita.” Suorittamisen muuttuminen enemmän elämisen suuntaan. Päämäärätietoisuuden ja kunnianhimon liekaan laittaminen, niin että Minä määrään milloin niitä piirteitä käytetään, eivätkä ne vie minua kuin pässiä narussa.
Siinä on teemoja, joihin minun täytyy rohkeuden nimissä tutustua. Alueita, joihin olen ottanut haparoivia askeleita, mutta jotka huutavat kunnon kengän jälkiä maaperällään. Riemullisia ja voimakkaita hyppyjä, niin että jäljestä tulee pysyvä.
Tagit: pelko
(No Ratings Yet)
Loading ...
