Luonnon ja ihmisen yhteneväisyys

Kaiken tämän kiireen keskellä unohdamme usein olevamme osa tätä maailmankaikkeutta. Kaikki ympärillämme kuitenkin vaikuttaa meihin. Vuorovesiin vaikuttavat kuun liikkeet – ja niin myös meissä olevaan veteen kuu vaikuttaa. Ihmiset ovat aktiivisempia täydenkuun aikaan, niin hyvässä kuin pahassakin.

Ollessamme erillämme luonnosta luulemme olevamme ylempänä sitä tai koemme olevamme niin pieniä, ettemme pysty vaikuttamaan asioihin. Kuitenkin luontoa tarkkailemalla voimme oppia itsestämme hyvin paljon.

Pitäkäämme kaikkea arvokkaana!

Kasvu luonnossa

Luontoa seuratessa ei voi kuin ihmetellä maailman loogisuutta. Kasvit kasvavat, eli muuttavat muotoaan läpi elämänsä, se mahdollisuus on myös ihmisellä. Meillä on mahdollisuus kasvaa ihmisinä koko elämämme ajan. Eri elämänvaiheiden aikana meillä on mahdollisuus opetella – sekä antaa itsestämme erilaisia asioita. Näinhän kasvitkin toimivat. On aika, jolloin ne kasvavat hurjasti, kukkivat ja tuottavat satoa. Ja on aika antaa tilaa uudelle sukupolvelle. Sitä ennen ne ovat voineet antaa suojaa monelle pienemmälle kasville.

Ihminen tarvitsee hyvin paljon samoja asioita kuin kasvit. Meistä tuntuu turvallisemmalta, jos kuulumme johonkin, eli kun meillä on juuret – ovat ne juuret sitten sukumme, ystävämme tai kotimaamme. Nämä juuret ovat useimmille monia asioita, aivan kuin kasveillakin on monihaarainen juuristo. Tällä juuristolla kasvit ankkuroituvat maahan – me tunnemme turvaa kuuluessamme ryhmään. Latvus taas voi kurkotella korkealle ja kokea monia tuulia, myrskyjä, auringonpaistetta ja nähdä monenlaisia maailman ihmeitä. Ihmisetkin kaipaavat auringonvaloa, lämpöä ja rakkautta. Meistäkin on ihanaa nähdä ja keksiä uusia asioita. Jokainen ihminen kokee maailmaa omalla tavallaan, toinen näkyvämmin ja toinen yksityisemmin lähipiirissään. Kummankin elämä on yhtä tärkeää; luonnossa isot ja pienet kasvit ovat yhtä tärkeitä ja auttavat toisiansa.

Luonnon kiertokulku ja vuodenajat ovat myös kuin ihmisen elämä. Katsoi luontoa laajasti tai yksityiskohtaisesti, siinä on aina vastaavuus ihmiseloon. Ajattele hetki yhtä pientä havunneulasta. Yksi pieni havunneulanen isossa puussa. Sillä on oma tehtävä, jotta puu voi kasvaa suuremmaksi. Mitä jos puun kaikki neulaset sanovat yhtä aikaa ”enpä viitsi enää elää ja tehdä yhteistyötä kanssasi”?

Myös jokainen ihminen on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan maailmaan. Autamme toisiamme joskus todella paljon pienillä hyvillä sanoilla ja kannustuksella. Siksi kenenkään ei tule vähätellä omaa mahdollisuuttaan vaikuttaa elämään. Minä esimerkiksi olen kiittänyt koko ikäni erästä lapsuudenystävääni, joka antoi minulle rohkeutta lupaamalla tukea minua. Ilman niitä sanoja en olisi uskaltanut tehdä sitä, mitä minun silloin täytyi tehdä pysyäkseni hengissä. Meidän tekomme ja sanamme ovat toisinaan niin kauaskantoisia, ettemme aina edes itse ymmärrä niiden suuruutta.

Ovatko jalkasi maassa ja unelmasi korkeuksissa?

Ovatko jalkasi maassa ja unelmasi korkeuksissa?

Elämästä nauttiminen ja rakkaus

Tässä hetkessä eläminen auttaa meitä nauttimaan elämästä syvällisemmin. Aistejamme käyttämällä, myös sitä kuudetta aistia, me voimme opetella elämistä juuri tässä hetkessä. Luonnossa ja puutarhassa aistien käyttö on helppoa. Varsinkin jos puutarhaa tehtäessä on otettu huomioon, että sieltä löytyy paljon kohteita, joissa kaikkia aisteja voi käyttää. Puutarha on hyvä paikka opetella ”kuuntelemaan” omia tuntemuksia monipuolisesti. Tämä taas lisää itsetuntemusta, joka mahdollistaa tasapainoisemman elämän.

Oikealla asenteella puutarhassa oleskelu ja puuhastelu rentouttaa ja laukaisee stressiä. Rentoutuneessa tilassa tulevat parhaat oivallukset, joten tätä kannattaa hyödyntää elämässä.

Puutarhassa ja luonnossa työskennellessäni olen oppinut, että olemme tasavertaisia kaiken kanssa, mitä täällä maan päällä on. Emme ylempänä, mutta emme alempanakaan  Olen oppinut hyväksymään itseni, olemaan myötätuntoinen ja kunnioittamaan itseäni. Kokeilkaa tehdä tämä jokainen itsellenne ja tämän jälkeen vielä läheisillenne – eikös siinä ole meille maailmanrauha. Jokainen ihminen on maailmalle tärkeä ja siitä riippuu millaisessa maailmassa elämme. Meillä jokaisella on vastuu levittää rakkautta ja iloa ympärillemme.

Minun tehtäväni ainakin on säteillä rakkautta ja kunnioitusta kaikkea kohtaan. Mikä on sinun tehtäväsi?

Lämmöllä sinulle kirjoittanut ja kuvannut

Tuula Rahkonen

Puutarha- ja Hyvinvointi akseli

www.pjha.com

6 aistinpuutarhat® -sivuilla on lisää aisteista puutarhassa ja siitä kuinka luontoa voidaan tuoda puutarhaan enemmän.

Tagit:

(2 ääntä, keskiarvo: 5.00/5)
Loading ... Loading ...

Kirjoita kommentti

Scientific Pop by Unzyme