Minulla on tapana järjestää vähintään kerran vuodessa isot viiden ruokalajin päivälliset. Kunnon syömingit ovat minusta paras mahdollinen juhlimistapa, ja samalla voin muistuttaa itseäni siitä, miksi halusin pienempänä kokiksi – ja miksi voin olla onnellinen, ettei minusta sellaista tullut. Päivällisten päätyttyä olen rättiväsynyt ja jalkojani pakottaa penteleesti. Lähtevien vieraiden ilmeet kertovat kuitenkin kaiken olleen vaivan arvoista.
Kiitoksista huolimatta minulla on kuitenkin huono omatunto siitä, etten ole pystynyt tarjoamaan kaikille parasta mahdollista ruokaa. Päivällispöydässä olleet kasvissyöjät saivat alkupalapizzansa ilman ilmakuivattua kinkkua, punaviinirisottonsa vailla rosmariinin kanssa ruskistettua pekonia ja pastarullansa ilman niiden sisälle sullottua savukinkkua.
Kokkina minun on kunnioitettava ruokailijoiden vakaumusta, mutta minua harmittaa kasvissyöjien puolesta. Kun kuulenkin ruuan nimessä kasvis-liitteen, ensimmäinen reaktioni on, että jotain on perustavanlaatuisesti pielessä: Kasvislasagne, kasviskebab, kasvispihvi, kasvishampurilainen… Ymmärrätte kai mitä tarkoitan.
Ihminen on luonnostaan lihansyöjä. Nykyään on tietysti mahdollista olla olemattakin, mutta minä en yksinkertaisesti halua. En halua luopua pippuripihveistä, wieninleikkeistä, ossobuccoista, tacoista, hampurilaisista, prosciuttosta tai francescana-pizzasta. En suostu luopumaan niistä syöjänä enkä kokkina.
Sen sijaan valmismarinadeista voisin luopua vaikka saman tien. Supermarketit ovat tulvillaan surkeita marinadeja, jotka pilaavat niin ruuan, paistinpannun kuin kokkaajan vaatteetkin. Olen joskus kitsaudessani erehtynyt ostamaan marinoituja tarjouskyljyksiä, jotka maistuivat lähinnä hyönteismyrkylle. En kehtaisi koskaan tarjota sellaista sontaa vierailleni, ja ihmettelenkin, miten kukaan voi ottaa tosissaan grillaajaa joka hankkii lihansa valmiiksi marinoituna.
Huonot marinadit ovat liha-altaiden syöpä. Toki kauppojen valikoimissa on siedettäviäkin sooseja, mutta mieluiten marinoin lihani itse. Marinadin valmistamiseen menee noin viisi minuuttia, ja joskus joudun maksamaan ekstraa siitä, ettei kauppias pilaa lihojani omilla liemillään – mutta ellei ole valmis näihin uhrauksiin, ei ole lihojaan ansainnut.
Eipä silti. Sopivan kokoisen puhtaan lihapalan saaminen on tehty turhan vaikeaksi. Lapsuudessani lihatiskejä oli kyläkaupoissakin. Nykyään niitä on lähinnä yökerhoissa. Jos “kehitys” jatkuu samanlaisena, palvelevaa ja toiveet täyttävää lihatiskiä ei pian löydy enää suurimmistakaan marketeista.
Sitä ennen haluan tehdä itsestäni paremman lihansyöjän. Minulta on pienestä pitäen puuttunut siviilirohkeutta syödä sisäelimiä, mikä on kieltämättä rajoittanut makumatkailuani. En juurikaan kaihoa maksalaatikon tai verilettujen perään, mutta ankanmaksaa ja vasikanposkea maistan mielelläni heti kunhan uteliaisuuteni vain voittaa ennakkoluuloni.
Tagit: ruoka
(No Ratings Yet)
Loading ...
