Pikkusiskoni täytti kymmenen ja päätin, että jalkapallokasvatuksen oli noustava seuraavalle tasolle. Olin ostanut viisivuotislahjaksi jalkapallon ja pari vuotta sitten Real Madridin peliasun. Nyt oli jalkapallokenkien aika.
Kunnon futaaja muistaa jokaisen pläägäparinsa. Esimerkiksi ensimmäisissä kengissäni oli kovitettu kärki, toisissa pienet nappulat, kolmannet olivat sisältä pehmitetyt ja neljännet hukkasin syksyisellä turnausreissulla Seinäjoelle. Kaikki neljä mustia adidaksia – tottakai. Silti tiesin, etten voisi hankkia sellaisia siskolleni.
Ensimmäinen syy on se, etteivät adidaksen halvimmat mallit ole enää mistään kotoisin. Toinen taas se, että futismaailma on viime vuosina suistunut raiteiltaan. Viime MM-kisoissa enää viidennes pelaajista käytti mustia kenkiä. Esimerkiksi finaalissa kultakenkäinen Zidane puski valkopläägäistä Materazzia rintaan ja pilkkukisassa ratkaisevan maalin iski sinitossuinen Grosso.
Edellämainittujen värien lisäksi kisoissa näkyi muun muassa hopeisia, oransseja, punaisia, vihreitä ja keltaisia kenkiä. Ja turha luulla, että sävysirkus olisi jäänyt arvokisoihin. Urheiluliikkeiden seinät ovat värikenkiä väärällään. Tuota kenkäkirjoa katsellessa minulle tuli väkisinkin mieleen, että kyseessä täytyy olla salaliitto äitien saamiseksi pläägäostoksille.
Miehet ja naiset eroavat harvassa asiassa yhtä paljon kuin kenkien hankkimisessa. Naiset ovat valmiita kärsimään kenkiensä edestä. Sopivaa paria etsitään puoli päivää ja lopulta päädytään kaikkein kalleimpaan vaihtoehtoon, joka on pari numeroa liian pieni ja lestiltään turhan kapea. Mutta näyttäväthän ne hyviltä ja kärsimyskin vain lisää kauneutta.
Miehille on tärkeintä, että kengät tuntuvat hyviltä ja ovat huokeat. Aina parempi jos ne vielä löytyvät nopeasti ensimmäisestä liikkeestä. Yleensä homma menee liian vaikeaksi, jos tarjolla on sekä mustia että ruskeita kävelykenkiä – kaikissa sateenkaaren sävyissä saatavista pläägistä puhumattakaan.
Jos kyse olisi ollut muista kuin jalkapallokengistä, koko homma olisi jäänyt sikseen. Lopulta pääsin kuitenkin urheiluliikkeessä kahden vaiheille. Ensimmäinen vaihtoehto oli kiiltelevä sähkönsininen kenkäpari, josta pikkusiskoni tykkäisi varmasti. Toisaalta samanhintaiset valkoiset pumat tuntuivat laadukkaammilta. Mietin aikani ja päädyin pumiin.
Lähdin kaupasta tyytyväisenä ostokseeni, mutta tuohtuneena siitä, että kaiken maailman muotivillitykset olivat iskeneet jalkapallokenkiin. (Muotihan on tunnetusti niin rumaa, että sitä pitää vaihtaa kolme kertaa vuodessa.) Samalla päätin vakaasti, että seuraavan kerran futiskenkiä ostaessani värillä ei ole väliä – kunhan se vain on musta.
Tagit: jalkapallo, urheilu
(No Ratings Yet)
Loading ...
